Käyttäjä5076
Seuratut keskustelut
Anoppi tyrkyttää meille kaikkia vanhoja astioita, mies ei uskalla kieltäytyä
Olisin halunnut uusia meidän vanhan astiaston kokonaan. Olin jo etsinyt netistä kivan setin ja tilaamassa kunnes mies meni kertomaan tästä äidilleen. Anoppi sanoi, että ottakaa noi jumalattoman vanhat astiastot meiltä, ne jotka ovat olleet komerossa kohta 15 vuotta ja joilta mies lapsena söi aamupuuronsa. Eilen mies sitten mitään sanomatta oli käynyt vanhemmillaan ja kantoi kotiin jostain 70-luvulta peräisin olevat lautaset ja haarukat + lusikat. Veitset olivat jo sen verran ruosteessa, että anoppi oli heittänyt ne pois. Nyt meillä on sitten "upeita" 70-luvulta tuttuja kukkalautasia kaapit täynnä. Kestävät kuulemma "ikuisuuden vielä" eli mitään omaa ei voi hetkeen ostaa, koska anoppi pahottaisi muuten mielensä.
Seuraavaksi voisimme kuulemma ottaa miehen isovanhempien vanhan kahvisetin, sekin kun vaan seisoo anopin nurkissa turhaa.
1054Kommentit
Todella vähäiset oireet: lievä kurkkukipu ja kevyt nuha. Olen saanut 3 rokotusta, 2 Astraa ja 2 Pfizer
Edvard ok, mutta Damien kuulostaa riivatulta, siis manauksen uhrilta
Voi, eikö Puikkoa enää ole. Siellä tuli vietettyä iloisia iltoja 70- luvun lopulla. Nuorena ja niin rakastuneena. Vieläkin eräs kappale saa hymyn huulille...
Saattaa se omaishoitajakin sairastua tai jopa kuolla yhtäkkiä. Ei ole reilua jättäytyä vain yhden avun varaan jos on mahdollista saada muutakin apua. Aika erikoistapaus täytyy olla ellei kukaan muu osaa auttaa tilapäisesti edes.
Ihana ihminen, olet hyvä tyyppi. Synttärit voi viettää just niin kuin itselle sopii. Minä otan vinkin vastaan ja vietän seuraavan synttärin ihan omalla ohjelmallani.