Käyttäjä42222
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kieltäytykää perinnöstä ja sanokaa että muksut saavat opetella hankkimaan itse rahansa. Mummut ja papat ovat tehneet töitä koko ikänsä rahojensa eteen, nauttisivat nyt kaviaarista ja ulkomaanmatkoista, kyllä ne muksut pärjää!
On varmasti vaikeaa pysyä viilipyttynä tuossa tilanteessa, symppaan!
Poislähteminen ei kuitenkaan pidemmällä tähtäimellä ole ratkaisu vaan vaikuttaa tuhoisasti kiintymyssuhteeseen. Lapsi saa sen käsityksen että kun hän on vilkas niin ihmiset hylkää hänet. Yksin jättäminen aiheuttaa aina traumoja ja siitä seuraa lisää käytösongelmia. Tärkeintä olisi selvittää miksi lapsi toimii niinkuin toimii, vasta sitten voi miettiä keinoja miten itse voit toimia. Suosittelen neuvolaa! Syy voi oikeasti olla joku tosi yksinkertainenkin mitä et itse ole tullut ajatelleeksikaan, joillakin muksuilla se voi olla esim. ylivirittyneisyys jos on päivän aikana ollut liikaa virikkeitä tai huoneessa on liikaa virikkeitä. Tai turvaton olo? Liikaa energiaa tai sokeria? Kurkkaa erityisherkkyyden käsite netistä?
Nope. Olen itse sellainen "mielenkiintoinen outolintu", joka on yrittänyt deittailla joskus myös kuvaamiasi "normimiehiä". Se ei ole toiminut koska mies haluaa vaan iilimatoilla mun elämää, ikäänkuin elää mun kautta. Saada musta jonkun uuden kokemuksen ja hengittää mun keuhkoilla. Päästä osaksi mielenkiintoisia tapahtumia ja kaveriporukoita. Yleensä nää on niitä nelikymppisiä jotka haluaa vielä elää sen viimeisen villin nuoruuden kultakauden ennen kuin vakiintuu sen norminaisen kanssa. On ollut se tunne että niitä ei loppujen lopuksi ole kiinnostanut minä vaan mun erikoisuus.
Mun neuvo: tee itse elämästäsi mielenkiintoista!
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, poistaako vai eikö, koska en ole koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi. En ennen lapsia enkä lasten aikuistuttua. Mutta jos ihmisellä on seurustelukumppani, ystäviä sekä harrastuksia ja silti tuntee itsensä yksinäiseksi, niin todennäköisesti lapsetkaan eivät poistaisi yksinäisyyden tunnetta. Yksinäisyyden tunne johtu silloin jostain ihan muusta kuin siitä, onko elämässä läheisiä ihmisiä vai ei.
Olen miettinyt tuota paljon että johtuuko tämä tosiaan vaan "sisäisestä yksinäisyyden tunteesta" joka on sekoitus lapsuuden traumoja, huonoa itsetuntoa ja sitä että on mennyt merkityksellisiä ihmissuhteita poikki muutamia aikuisena. Menetin myös poikaystäväni itsemurhalle 10 v sitten, siitä tuli sellainen epäluottamus ihmisten pysyvyyteen ja luotettavuuteen (ei kertonut huonosta olostaan kenellekään). Vaikka ystäviä on, en ole ihan varma että ovatko ne kovin syviä suhteita sitten kuitenkaan.
AP
Ärsyttää kaikki artikkelit aiheesta joissa aina sanotaan että hankkiudu terapiaan. Mulla kävi huono tuuri terapeutin kanssa joka oli ihan pihalla, sanoi että "käyt läpi sielun pimeää yötä ja ihmissuhteiden kuuluukin katketa" sen sijaan että olisi objektiivisesti käynyt läpi ristiriitatilanteita mun kanssa ja sanonut myös mitä itse voisin parantaa ihmissuhdetaidoissani. Terapia ei aina ole ratkaisu.
En mä kaipaa "sitä yhtä ihmistä joka täyttäisi kaikki tarpeet", päinvastoin olen sitä mieltä että esim avoin suhde toimisi monelle paremmin kuin suljettu monogaminen suhde jossa on sitten pettämistä kun se kumppani ei täytäkään kaikkia tarpeita.
AP