Käyttäjä36387

Vierailija kirjoitti:

Sosialistisissa maissa, kuten Suomessa, kaikki on kutistettu pieneksi. Pienet palkat, pienet asunnot, pienet autot, yksilön pienet vaikutusmahdollisuudet jne. Amerikassa on menty hieman toiseen ääripäähän, vain taivas näyttää olevan rajana miten yksilökin voi nousta käsittämättömiin rikkauksiin.

Höpön löpön.

Olen viime aikoina hiukan Google Maps matkaillut eri maissa, mm. Yhdysvalloissa ja Kanadassa, ja pannut merkille, että Suomessa on rakennuskanta todella silmiinpistävän hyvässä kunnossa verrattuna Yhdysvaltoihin tai Kanadaan, joista molemmista löytyy aivan valtavia määriä kenkälaatikon kokoisia, todella pienillä ja ahtailla tonteilla olevia omakotitaloja, jotka ovat ainakin ulkoverhoilujen ja piha-alueiden osalta melko rapistuneessa kunnossa. Suomessa on kaikkien syrjäisimmilläkin seuduilla kaikki siistissä maalissa. Pihoilta on romukasat siivottu tai niitä ei ole koskaan muodostunutkaan. Tietkin ovat täällä todella hyvässä kunnossa USA:han ja Kanadaan verrattuna. Näissä kahdessa maassa on yllättävän runsaasti kuoppaisia teitä ja katuja, joita on rumasti paikkailtu tai ei ollenkaan. 

USA:n vakuutuspohjainen terveydenhuolto on täysi katastrofi. Se on kokonaiskustannuksiltaan hirvittävän kallis. Väliinputoajia, jotka joutuvat valitsemaan vakavan sairauden kohdatessa kuoleman ja omaisuuden menettämisen välillä, on paljon. Nämä ihmiset ovat liian hyvin ansaitsevia liittovaltion Medicaidia varten mutta eivät tarpeeksi hyvissä töissä saadakseen työnantajalta vakuutuksen riittävän kattavan vakuutuksen. Aivan paska systeemi. Jos joutuisin valitsemaan Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä, muuttaisin Kanadaan ilman muuta. Suomi taas voittaa Kanadan. Suomessa oli vuonna 2019 itse asiassa noin 8% korkeampi BKT per capitakin kuin Kanadassa, vaikkakin noin 16% alempi kuin Yhdysvalloissa.

 

Ihmissuhdeaiheisilla nettipalstoilla neuvotaan usein erotessa riitaisissa merkeissä tai esimerkiksi hankalaksi käyneestä ystävästä eroon pyrkiessä, että pitää pyrkiä täydelliseen "no-contactiin" ja kommentoidaan tyyliin, että meressä on paljon kaloja. Etenkin alempi keskiluokka uskonnollisia piirejä kenties lukuun ottamatta tuntuu olevan erittäin hanakoita suosittelemaan eroamista, jos suhde ei toimi eikä sitä nopeasti saa korjattua, koska ihmisellä on heidän mielestään ilmeisesti jopa jonkinlainen velvollisuus etsiä omaa onneaan ja erityisesti opettaa se esimerkin kautta myös lapsilleen. Ylemmissä sosiaaliryhmissä ymmärrettävästi ei ihan tilastojenkaan valossa erota yhtä helposti, mikä voi johtua osin siitä, että on taloudellisesti paljon enemmän menetettävää.

Ystävystyin yhden amerikkalaisen kaverini kanssa netin kautta. Juttua riitti, kun ollaan samalla alalla ja muutoinkin samoista asioista kiinnostuneita. Lopulta hän otti jostakin mielipiteestäni tai kommentistani pultit siinä määrin, että laittoi välit kerrasta poikki. Jäin hölmistyneenä ihmettelemään moista. Paljon myöhemmin etsin hänen yhteystietonsa ja lähetin sähköpostia ajatellen, että ehkä hän oli leppynyt. Sain yksisanaisen vastauksen. 

Näyttää siltä, että amerikkalaiset, jotka muutenkin muuttavat pidempien matkojen päähän kuin eurooppalaiset, antavat ihmissuhteiden pysyvyydelle vähemmän painoarvoa. Jopa eroperheissä on keskustelupalstojen perusteella kohtalaisen paljon ex-puolisoita, jotka ovat muuttaneet eri osavaltioihin, vaikka pariskunnalla olisi yhteisiä lapsia.