Käyttäjä356

Meillä oli ihan kivat joulut, ainakaan mitään traumoja mulle ei ole jäänyt. Äidinäiti oli meillä yleensä aina jouluna. Lahjojakaan en muista kuin jotkut harvat, mutta karkkia saatiin aina jotain. Pari harvaa lahjaa muistan lapsuudesta/nuoruudesta, ne olivat jotenkin erityisen hienoja, vaikkeivat tosiaankaan kalliita. Sain kyllä aina jotain lahjoja, osa oli villasukkia jne. Mutta missään puutteessa en elänyt koskaan, mutta oltiin aika vähään tyytyväisiä. Vanhemmat saattoivat ottaa loppuillasta konjakit tms., mutta ei niistä ole jäänyt mulla mitään ikäviä kokemuksia. Joulupukin tulon muistan, vaikken enää edes uskonut joulupukkiin. Itse en tykännyt oikein mistään jouluruoista, joten niistä en muista mitään.

Meillä kotona on lämmin fiilis jouluna ja isovanhemmat ovat meille tervetulleita. Joulupöydässä on viiniä ja saunan jälkeen tarjolla olutta. Miehellä on isänsä jouluvihan takia ollut pahoja traumoja joulusta, joten alkuun joulut olivat miehelle (ja sen takia myös mulle) tosi stressaavia.  Kun mies pääsi traumoistaan, meillä on ollut mukavat ja leppoisat joulut. Viime joulu vietettiin pohjoisessa ex tempore ja samaa harkitaan nytkin. Juuri tänään keksin hauskan yhteisen lahjan perheelle, Escape roomin lahjakortin :) Ostetaan krääsää vähemmän ja enemmän yhteisiä kokemuksia.  

Tuija

Niin ikävää kuin se olisikin, meille tulisi avioero, jos mun mieheni sanoisi tuollaista tosissaan :O

Meille on lasten kaverit tosi tervetulleita. Kuopuksella yleensä yksi kaveri kerrallaan, teineillä 2-6 kaveria. Joskus meillä on siis noin 10 kaveria kerralla. Yökyläilyistä en varsinaisesti tykkää, kun teineillä on tapana valvoa/rymistellä lähes aamuun ja kuopus tarvitsee kunnolla unta. Yökyläilytkin käy sovitusti, tai jos on kaverilla joku hätä, niin aina voi tulla vaikka keskellä yötä. Ongelma yökyläilyissä on myös se, että kavereita on niin monta, ettei mitenkään mahdu kerralla ja eivät halua jättää osaa pois.

Teinien kaverit viettävät mielellään aikaansa meillä, toisen teinin kaverit ovat aina meillä, jos eivät ole jossain kylillä. Mitään sirkustemppuja ja palvelua mä en järjestä, mutta eivät sitä odotakaan, koska asuvat lähellä. Tai sitten ovat nyyttäriperiaatteella, ja puuhaavat sapuskat porukalla.

Olen todella pahoillani, ettei miehesi ota asiasta mitään vastuuta ja keskustele asiasta kanssasi. Vastuu ja päätösvalta on siis pelkästään sinulla. Itse pitäisin miehen kännipuheita kuitenkin positiivisena asiana, että ehkä hän tarvitsee vain aikaa kasvaakseen vastuuseen, joka tietysti jokaista alkuun voi pelottaa.

Et kuitenkaan voi tuudittautua siihen uskoon, että mies todella pysyy rinnalla, eli sun täytyy tehdä päätös sillä periaatteella, että saatat olla jossain vaiheessa yksin lapsen kanssa. Mä kuitenkin uskon, että pärjäisit hienosti vaikka yksinkin. Ja vaikka mies ei haluaisikaan ottaa vastuuta lapsestaan, isovanhemmat miehen puolelta voivat kuitenkin haluta luoda läheisen suhteen lapsenlapseensa.

Mä itse luulen, että tuolla ikää kykenet jo hoitamaan lapsen yksinkin ja pelkään abortista jäävän ikuiset arvet sieluusi. Harva katuu lastaan, mutta aborttia sitäkin useampi.

Voimia vaikeaan tilanteeseen!