Käyttäjä34398
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääseehän ulkomailta lähes aina takaisin, ellei ole lapsia ulkomaalaisen kanssa. Jos esim. Ruotsia ajattelee niin on hyvä tiedostaa, että ulkomaalainen on Ruotsissa toisen luokan kansalainen ja se näkyy esim. rekrytoinneissa. Vaikka tiedät olevasi fiksumpi niin koska et ole syntyperäinen ruotsalainen niin et saa työtä, jos ruotsalainen on myös tarjolla. Olen asunut Ruotsissa ja ymmärsin tämän alle vuodessa. En olisi saanut Ruotsissa samaa elintasoa kuin Suomessa, vaan olisin aina ollut ulkomaalainen. Kukaan ei sano tätä suoraan kuin humalassa.
Yleisesti voin sanoa, että kaksinaamaisuus ja epärehellisyys ovat joissain kulttuureissa vaikeasti hyväksyttäviä asioita.
Vähän ohi aiheen, mutta tämän koronahässäkän seurauksena ruotsalaiset saavat ekan kerran historiassaan maistaa sitä miltä tuntuu kun ulkomaalaiset katsovat alaspäin ja jopa vieroksuvat. Suunnitelmat jättää ruotsalaiset matkustuskuplien ulkopuolelle on järkyttänyt ruotsalaisia ja syyttävät kiusaamisesta.
En sano, että tilanne on millään lailla ihanteellinen ja itse asiassa minulla on muutama ihan todella hyvä ystäväkin Ruotsista. Mutta joillekin kansakunnille ns. ylivertaisuus on mennyt niin hattuun (myös britit brexittinsä kanssa), että tekee ihan hyvää välillä pudota jalustalta ja kovaa.
Minusta näyttää ettei viesti oikein mene ruotsalaisilla edelleenkään perille. Eivät pysty myöntämään virheitään, vaikka ne hierottaisiin naamaan. Todella kova on se oikeassa olemisen kupla missä ruotsalaiset elää.
Jotain samaa englantilaisissa ja ruotsalaisissa, siis tämä aina oikeassa olemisen ja omien heikkouksien kieltämisen tarve. Ongelmallista, koska sellainen asenne taannuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Karpaasien karpaasi kirjoitti:
Asuin keskeisessä Euroopassa entisessä sosialistimaassa kolme vuotta valmistumiseni jälkeen. Maa oli minulle entuudestaan tuttu jo opiskeluajoilta ja puhuin maan kieltä sinne muuttaessani kohtalaisesti. En ollut erityisemmin suunnitellut muuton lopullisuutta. Pääasiassa palkkatasosta johtuen olin kuitenkin aika varma, että palaisin jossain vaiheessa Suomeen. En pidä edelleenkään reissua virheenä. Päinvastoin, kokemus oli mahtava ja avartava. Tällaisia vaikeaksi kokemiani asioita kuitenkin huomioin:
Yhteisten kokemusten / historian puute esim. työkavereiden ja muidenkin tuttujen kanssa: Vaikka haluat sopeutua ja kuulua joukkoon, on vaikeaa ottaa kantaa semmoisiin asioihin, jotka eivät ole koskettaneet sinua millään tavalla. Maassa tapahtuneet poliittiset käänteet ennen kuin olet asunut siellä, julkkikset jotka eivät sano sinulle mitään, tuntemattomat biisit, muoti-ilmiöt joita ei ollut Suomessa jne. Keskusteluissa et pysty ottamaan kantaa näihin asioihin. Tietynlaista juurettomuutta siis. Jotkut maassa havainnoimani asiat olivat ulkopuolisesta näkövinkkelistä ihan selkeitä epäkohtia, mutta jotkut ihmiset puolustivat niitä. Tällaiset väittelyt olivat aika raskaita myös. Toki voihan olla, että suomalainen näkökulmani johti minua harhaan…
Puhuin maan kieltä suhteellisen sujuvasti, mutta silti natiiviin puhujiin verrattuna kielitaitoni oli luonnollisesti varsin puutteellinen. Pitkässä juoksussa se alkoi vain ärsyttää ja aloin yhä enemmän kaivata sujuvaa sutkauttelua suomeksi. Ajan myötä ja kielitaidon karttuessa tämä toki olisi koko ajan korjaantunut, mutta silti äidinkieli on aina äidinkieli ja sen merkitystä ei täysin mielestäni edes voi ymmärtää, ellei asu hetkeä jossain, missä armasta suomea ei pääse käyttämään.
Tuo sama tapahtuisi vain sittenkin, jos palaisit Suomeen. Näin ainakin mulla. Eihän ihmiset jaa kokemuksia vain lapsuudesta ja nuoruudesta. Nyt mulle se jakso elämässä, jota en voi jakaa, liittyy aikaan, jolloin asuin toisessa maassa. Vieläpä sellaisessa, joka tunnetaan Suomessa todella huonosti, joten jos normaalista elämästä siellä puhuu, suhtaudutaan kuin ulkopuoliseen.
Tuossa juuri aikaisemmin tässä ketjussa kirjoitin ulkopuolisuuden tunteesta asuessani täällä Englannissa. Totuuden nimissä täytyy myöntää, että olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi kaikkialla. Olen asunut tähän mennessä kuudessa eri maassa Suomi mukaan lukien. Lapsuudessanikin asuin kahdessa eri vieraassa kulttuurissa. Vieläpä lapsuuden perheessänikin olin ulkopuolinen päädyttyäni perheeni sylkykupiksi. Kenties toistan lapsuuteni dynamiikkoja loputtomasti. Aika moniulotteinen asia tämäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama fiilis. Siis, ettei Englanti tunnu vieläkään kodilta vaikka olen perheeni kanssa asunut täällä kolmessa eri kaupungissa vuodesta 2006. Varmaankin on myös omasta asenteesta kiinni, kun kaikki tuppaa nykyisin ärsyttämään. Aikani (vuosia) yritin kaikin tavoin sopeutua ja olla maassa maan tavalla. Mutta sitten totesin, että vaikka päälläni seisoisin, tulen ikuisesti olemaan ulkopuolinen tässä kulttuurissa (as I wasn't born and bred British).
Ap:n kysymykseen vastatakseni: noin vuonna 2012 tajusin tehneeni virheen. Ja täällä ollaan vieläkin. Suomeen muutto on ollut harkinnassa tai vaihtoehtoisesti Skotlanti.
Olen tuntenut samoja fiiliksiä Ruotsissa. Kun katson tänne jämähtäneitä suomalaisia vanhempia ihmisiä, jotka oikeastaan haluaisivat asua Suomessa, mutta eivät saa lähdettyä, niin tulee mieleen että lähde ajoissa takaisin jos takaisin haluat. Muutto toiseen maahan on iso juttu ja vaatii voimavaroja, joita ei välttämättä loputtomiin ole.
Joo, voin myös allekirjoittaa tuon voimavarojen hupenemisen tunteen. Lisäksi sitä rupeaa epäilemään omien valintojensa luotettavuutta, mikä lamauttaa entistä enemmän. Ja kun lapsi on kasvanut Suomen ulkopuolella, tuntuisi pahalta päätyä asumaan eri maihin hänen jäädessä mahdollisesti Britteihin. Mieheni ei myöskään ole suomalainen (ei myöskään Britti) eikä omaa kovan hyvää kielipäätä. Haasteellinen yhdistelmä eri muuttujia yhtälössä.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34398 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama fiilis. Siis, ettei Englanti tunnu vieläkään kodilta vaikka olen perheeni kanssa asunut täällä kolmessa eri kaupungissa vuodesta 2006. Varmaankin on myös omasta asenteesta kiinni, kun kaikki tuppaa nykyisin ärsyttämään. Aikani (vuosia) yritin kaikin tavoin sopeutua ja olla maassa maan tavalla. Mutta sitten totesin, että vaikka päälläni seisoisin, tulen ikuisesti olemaan ulkopuolinen tässä kulttuurissa (as I wasn't born and bred British).
Ap:n kysymykseen vastatakseni: noin vuonna 2012 tajusin tehneeni virheen. Ja täällä ollaan vieläkin. Suomeen muutto on ollut harkinnassa tai vaihtoehtoisesti Skotlanti.
Kiinnostuksesta vaan kysyn, että mikä niissä "maan tavoissa" tökki eniten ja millä lailla koit itsesi erilaiseksi? Minä en tunne enkä tiedä ketään brittiä, enkä ole koskaan käynyt siellä, niin tuo on ihan vieras maailma minulle.
Ehkä kyse ei ole niinkään siitä, että täkäläinen kulttuuri olisi jotenkin erityisen ärsyttävä (kaikissa kulttuureissa on varmasti hyviä ja huonoja puolia), vaan siitä, etten vain sopeudu ajan kulusta huolimatta (pahoittelen jos pilkut on vähän miten sattuu, kun en oikein muista pilkkusääntöjä). Sanoisinko, että jonkinlainen epäaitous, epälojaalisuus ja pinnallisuus tökkii pahasti. On ollut niin pirun vaikeaa ulkomaalaisena luoda merkityksellisiä ystävyyssuhteita täkäläisten kanssa. Joskus on tuntunut siltä, että he sietävät minua ainoastaan niin kauan kuin kokevat hyötyvänsä minusta jotenkin.
Tai kenties englantilaiset sietävät erilaisuutta huonosti. Toisaalta tätä asennetta löytynee nykyisin maasta kuin maasta, koska siirtolaisvastaisuus vaikuttaisi olevan yleisesti kasvussa (Suomessakin). Täällä Briteissä poliitikot ovat aktiivisesti muokanneet retoriikallaan siirtolaisista (ja EU:sta) syntipukkeja ongelmaan kuin ongelmaan jo yli kymmenen vuoden ajan (kauan ennen Brexit-ilmiötä). Siirtolaispolitiikka on ollut suunnitelmallisen kyynistä eli tarkoituksellisesti on pyritty vaikeuttamaan siirtolaisten integroitumista brittiläiseen yhteiskuntaan. The hostile environment -sisäpolitiikka aloitettiin vuonna 2012 Theresa Mayn ollessa sisäministeri. Tämä vihamielisyys on sitten heijastunut maan johdosta ruohonjuuritasolle. Mahdollisesti syvä tympääntymiseni johtuu jatkuvasta torjutuksi tulemisen ja ulkopuolisuuden kokemuksesta. Oman elämän rakentaminen on ollut niin uskomattoman vaikeaa sekä taloudellisesti että sosiaalisesti.
Brexit kuvastaa hyvin omaa kokemustani ja käsitystäni tämän kansan perusluonteesta, joka on sekoitus korostettua itsekeskeisyyttä, häikäilemätöntä oman edun tavoittelua sekä käsittämätöntä epäpätevyyttä, kuten myös esimerkiksi Covid 19 kriisin hoidossa (kaikki luonnollista seurausta jonkinlaisesta totaalisesta nöyryyden puutteesta ja haluttomuudesta oppia muilta, varsinkaan vierailta kulttuureilta).
Ymmärrän nyt olleeni hyvin naiivi vuonna 2001, kun muutin tulevan mieheni kanssa Suomesta ensin neljäksi ja puoleksi vuodeksi Belgiaan ja sieltä sitten Englantiin. Sokean naiivisti uskoin 'globaaliin yhteiskuntaan', jossa olisin yhdenvertainen ja tervetullut missä vain. Voin oman kokemukseni perusteella sanoa sen olevan huuhaata. Ihan naurattaa, että joskus näin ajattelin.
Kiinnostava kirjoitus, kiitos siitä. Tunnista siitä omiakin tuntemuksiani.
Oletko joskus palaamassa Suomeen?
T. Eri
Kiitos palautteestasi, Eri. Emme ole vielä päättäneet mitä tekisimme seuraavaksi (haasteellista pandemian aiheuttaman maailmantaloudellisen epävarmuuden vuoksi), mutta näin asiat eivät voi enää vuosikausia jatkua. Lapsemme on nyt melkein aikuinen, mikä luo uutta joustavuutta tilanteeseen.
Haluaisin vielä hetkisen jatkaa tätä aihetta viitaten kysymykseesi erilaisuudesta. Ehkä suurin erilaisuus englantilaisissa, verrattuna esim. suomalaisiin, amerikkalaisiin ja italialaisiin, on heidän tuskallisen epäsuora tapansa kommunikoida. Monet asiat, varsinkin potentiaalisesti kielteiset, ilmaistaan kierrellen ja kaarrellen ja mahdollisimman kryptisesti kohteliaisuuden nimissä mukamas. Tämä ulottuvuus on tehnyt minut vuosien saatossa melkein hulluksi. Nykyään se saattaa jopa hieman huvittaa. Jos esimerkiksi ehdotat jotain omasta mielestäsi hienoa ideaa englantilaiselle (vaikkapa jostain yhteisestä projektista), he voivat pintapuolisesti reagoida ehdotukseesi todella positiivisesti ("Lovely! A great idea! Absolutely, let's do it!").
Sinulle jää toiveikas vaikutelma ja tunne asioiden etenemisestä. Saatat jopa ottaa asian puheeksi monet kerrat ja joka kerta reaktio on yhtä positiivisen innostunut. Mutta se projekti ei vain tule koskaan materialisoitumaan ja lopulta tajuat heidän puhuneen soopaa (ja itseasiassa heitä ei kiinnosta projektisi pätkän vertaa). Tämä asetelma on toistunut, eri muodoissaan, kerta toisensa jälkeen. Englantilaiset puolustavat tyyliään sanoen, etteivät he halua loukata toisten tunteita olemalla kohteliaan suoria itse tilanteessa. Mielestäni tällainen epäaito vedättäminen on paljon pahempaa ja todella loukkaavaa.