Käyttäjä2351
Seuratut keskustelut
Kommentit
Asuttiin kaupungin huonolla alueella ja yläpuolella kerrosatalossa ensin asui lapsiperhe, jossa aloitettiin kai kansantanssi joka ilta nukkumaanmennessä.:D
He sitten muuttivat ja saatiin huumediileri yläkertaan. Löysin pari tyhjää ruiskua rappukäytävästä ja äiti teki aina niin, että kun tuli iltavuorosta kotiin, että vetää oven väliin jätetyn kengän sisään. Hyi saakutti.
Heidän jälkeensä tuli todella iso perhe thaimaasta. Jos ajatellaan, että meillä oli 4h+keittiö ja me mun kahden veljen kanssa täytettiin se, niin heitä oli.. mitä nyt muistan 10? ainakin
Hirmu kohteliaita oli lapset, mutta meilläkin alkoin yhtäkkiä haista ihan mielettämän pahalta. Kävi ilmi, että perhe kokkasi saunassa jonkun meille tuntemattoman systeemin avulla, mutta hajut tuli hyvin kaikkialle. Myivät sitten tätä sapuskaa. Me taidettiin muistaakseni muuttaa, ennen kuin he.
Sain ihan huippupäätöksen, eli saan opiskella työmarkkinatuella. OEO-sopimus ja näni. :)
Kiitoksia hirveästi kannustavista kommenteista! Haluan siis todellakin kokiksi. Se oli mulla ykkösvaihtoehtona yms. En koe että enempää tarvitsee perustella. Yksi kaveri on saman koulun käynyt. Mutta en tiedä, onko erilainen nyt yo-pohjaisena. Hän ei ollut lukiota käynyt. Että en sitten tiedä, vaikuttaako jotenkin.
Mutta pirun innoissani olen! :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
"Mä haluan nimenomaan kehittyä ruuanlaitossa ja saada kosketuksen ajoituksiin yms"
Vittu mikä perustelu. Ruoanlaittoa voi myös harrastaa, on kokkikursseja ym.
No, tuliko hyvä olo?
Ap
En osaa oikein suoraan vastata, kun itsellä on aina ollut mummi ja mummu (mummusta on toisille, nuoremmille lapsenlapsille tullut mimmi). Mutta serkun isän äiti oli mullekin isoäiti. Aina, en edes muista hänen oikeaa nimeään, mutta kun siellä päin menen käymään, siellä on toisessa talossa serkun isä, toisessa isoäiti. Mut muistan sen ekan kerran kun mentiin käymään, minä pienenä. Nainen otti mua kädestä kinni ja sanoi, "Minä olen sitten isoäiti". No niin se oli.:) Parhaat mansikka pannarit siellä syönyt..