Käyttäjä2351

Yhdelle naispuoliselle olen vähän kade. Miehellä oli ollut suhde tähän naiseen, kun oli vielä naimisissa miehen lähes parhaan ystävän kanssa. Ja sen jälkeen.

Nykyään kun näen naista, on tosi vaikea suhtautua häneen normaalisti. Ja mieheeni myös joskus.

Väittää kyllä, että se oli nuoruuden tyhmyyttä, siitä on jo muutama vuosi.. Mutta silti. Ottaa päähän. Ei tarvitse ihmetellä, että olen vähän eri tuulella, jos tämä nainen on paikalla illanvietossa..

Yhdellä kaverilla oli noin. Homeisia astioita löytyi makkarista milloin mistäkin piilosta entisessä suhteessa.

Nainen ei yksinkertaisesti välittänyt. Aika jännä, ettei voi edes omia jämämuroja laittaa asianmukaisesti biojätteeseen.

Mutta tsemppiä, jospa saisit puhumalla ja parilla "en siivoa jälkiäsi" -kerralla taottua asian hänen kalloonsa.

Itse yritän yhä miesystävän kanssa. Ei siis asu luonani, mutta sotkee sitäkin enemmän. Jotenkin en aina kehtaa sanoa, mutta joskus olen sanonut, että huuhtoisi edes astiat. Ja alkoi huuhtoa.:)

En asu avoliitossa, mutta sitä tämä käytännössä on. Ollaan molemmat oltu työttömänä ja nyt mulla alkaa opiskelu. Tipahdan vielä pienemmille tuloille. Mies joskus silti odottaa tänne tullessaan, että on kaljat ja ruoka ja kaikki... Täällä me vietetään kaikki aika. Voin miehen puolustukseksi sanoa, että kun hänen tuet tulee, niin ostaa ruokaa, vessapaperia yms. tänne.

Mutta en jaksaisi olla se piika.. Mies makaa sohvalla ja minä teen kotityöt yksin. Ei kun anteeksi, huuhtoohan mies sentään astiat syötyään. Joskus. Olen sanonut, että jos muutetaan yhteen, en yksin tee kaikkea ja vastine on "joo joo". Saa sitten olla joo joo imurin varressa. Tarpeeksi monta kertaa olen siivonnut herran sotkut. Jos siltä jää vaikka tyhjä tupakkapussi sohvalle, enkä minä vie sitä roskiin, niin se on siinä viikkoja. Ei se osaa viedä sitä roskiin. Olen pari kertaa käynyt hänen ja kämppiksensä luona. VOI LUOJA! missä kunnossa voi kämppä olla!

Enkä oikeasti ole edes turhan siisti. Ekoja kertoja kun tapailin miestäni, en kehdannut päästää sitä kotiini, kun en ollut viikkoon siivonnut. Mentiin hänen ja kämppiksen luo. Voi hyvä luoja. Lattialla oli patja miehen huoneessa ja ympärillä tyhjiä tölkkejä + sipsipusseja yms.. Oli aika vaikea olla siellä.

Jos tämä tapaus ei opi siistimmäksi, en tiedä mitä teen..:/

Ja vielä AP:lle, kun itsellä oli unihalvaukset pahimmillaan, luin että niitä pitäisi yrittää olla ajattelematta. Että uusiutuvat sitä helpommin, mitä enemmän stressaa. Enpä tiedä. Vaikea olla ajattelematta kun oikeasti pelkää.. Pari kertaa tosin huomasin, että olin ajatellut, että "kohta tulee" ja sieltä se sitten tuli. Mutta kai sinun olisi hyvä vain opetella rentoutumaan jollain itsellesi sopivalla tekniikalla. Stressaaminen kai oikeasti lisää kohtauksia.

Jotain "rauhoita lihas kerrallaan" -juttuja voisit kokeilla. Mä nukahdin rauhallisesti muutaman kerran niin.

Kyljellä nukkuminen vähentää kohtauksia. Mulla oli niitä varsinkin lukioaikana ihan älyttömästi. Kerran tosin myös kyljellään sain kamalan kohtauksen. Heräsin ja avasin silmäni. Nukuin silloin patjalla lattialla ja näin jalat kasvojeni edessä. Kuin joku olisi seisonut siinä.

Ja muuten mulla kohtauksiin kuului tärinän tuntua, kipua, keinuntaa.. Pahimpia oli keinunnat. Ne saattoi kestää helvetin pitkään (tai siltä se tuntui). Jos olin nukahtanut selälleen, saatoin "alkaa keinua" kuin viikinkilaivassa huvipuistossa. Ja samalla joka paikkaan sattui. Se oli jotain ihan järkyttävää. Oikein puristin silmiä kiinni, kun se oli ainoa mitä saatoin tehdä.

Nyt aikuisena en ole niistä enää onneksi kärsinyt. Mutta lukiossa oli ihan laskematon määrä kohtauksia.

Kun sitten vihdoin kerran uskalsin kertoa äidille, mitä tapahtui yöllä, hän kertoi kärsineensä samasta. Kuulemma minun olleessa vauva, hän oli kerran herännyt yöllä ja ollut varma, että on kierähtänyt minun päälleni (vaikka olin omassa sängyssäni). Voi luoja, se on varmasti tuntunut kamalalta, kun ei ole voinut liikkua mihinkään siinä luulossa, että vauva on alla eikä se voi hengittää...:(