Käyttäjä210
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Miekkari = miekkataksi = poliisin "maija"
Eiköhän se ole juuri näin vasentuneen anarkomarkot viedään usein miekkarilla putkaan näistä laittomista mellakoinneistaan ja sana on siirtynyt tarkoittamaan kaikkia vihervassareiden mielenilmauksia, oli ne sitten laillisia tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi Jesse Owensin kohtelusta Saksassa meille on kerrottu ihan eri totuuta, tutustukaapa asiaan niin yllätytte kuinka laajaa suosiota Jesse Owens aikoinaan Saksassa nautti.
Jessehän kovasti valitti rasismista ja siitä että busseissa joutui istumaan mustien paikoille bussin taakse. Urheilussa mustia urheilijoita syrjittiin.
Jesse kertoi että ainoastaan Saksassa hän tunsi itsensä ihmiseksi muiden rinnalla hän sai mielin määrin ajaa raitiovaunussa istuen missä kohtaa vaan. Hassua että varsinkin tuolloin rotuerottelua avoimesti harrastaneet Yhdysvallat tahtovat nähdä rasismin pelkästään natsi-Saksan ongelmana.
Kotiin tultuaan presidentti Rosenvelt ei onnitellut Jesseä, mutta Hitler kyllä onnitteli kisojen aikana.
Suomessa kaupunkirakenne on alikehittynyt, Kekkosen ja keskustan syytä pitkälti.
Väkisin haluttiin pitää koko Suomi asuttuna, mutta ei ollut mitään mielkeästä työtä joten ihmiset muuttivat pois, mutta kun kaupungeissakaan ei ollut töitä eikä asuntoja, sadat tuhannet muuttivat Ruotsiin.
Helsinki vastaa kooltaan jonkin pari kolme miljoonaisen valtion pääkaupunkia. Hesessä on lähes 600 tuhatta asukasta joka on vain reilu kymmenesosa Suomen asukkaista. Tallinnassa asuu noin joka kolmas virolainen ja asukasluku on yli 440 000.
Samalla tavoin Tukholmassa asuu lähes miljoona ihmistä ja Suur-Tukholmassa yli 2 miljoonaa. Suomi on todella vasta pääsemässä vauhtiin sodanjälkeisessä kaupungistumisessa, joka muualla Euroopassa tapahtui jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Keskusta on yhä pääministeri puolue, eli niin kauan mitään järkevää toki tapahdu.
Tänä yönä en nuku kuuntelen Gorgea hän niin rauhallisesti lauloi automankasta kun sain kortin.
Jouluna on väkeä ja olen väärässä paikassa, mutta kun Leonard Cohein kuoli makasin päivän sängyssä ja huudatin hänen musiikkia naapureille asti. Me kaikki kuolemme. Sen alkaa ymmärtää kun vanhin veljeni on Georgea pari kuukautta vanhempi, lähdössä ollaan.