käyttäjä-11339
Seuratut keskustelut
Kommentit
En nyt lähelläkään... Mutta vastataan silti.
Mikä oli Tarja Ylitalon ensimmäinen hitti?
Ei tullut kuunneltua... Ehkä olen nuorempi
Minkä Madonnan kappaleen Meiju Suvas levytti?
Olisi parempi, kun ei olisi levyttänyt mitään. Kasarilla ärsytti, kun hyviä ulkomaisten artistien kappaleita soitettiin telkkarissa ja radiossa, kunnes suomalaisen artistin vastine tuli. Ajattele sitä tunnelmaa, jonka kappale "You can't hurry love" luo sanoituksen pohjalta mielessä ja pian aina, kun luulee sen alkavan soida, kuuluukin "Mä oon Harrilla".
Minkä väristä ripsiväriä suosittiin 80-luvun puolivälissä?
Musta nyt kai aina ykkönen, mutta lila tuli kaikkeen.
Tiedät, mtä sinikopio tarkoittaa?
Kyllä, kopiohuoneet oli erikseen niiden kehitysaineiden ja sen hajun takia. Käytettiin pitkään etenkin teknisissä piirustuksissa, mutta jo kasarin alussa oli "kunnon" kopiokoneita.
Mikä oli John Travoltan ja Olivia Newton-John hitin nimi?
Jaa-a, pitää kohta hakea, kun tuo kuuluu ihan yleiseen osaamiseen.
Mikä yhtye lauloi kappaleen "Yes Sir, I can Boogie"?
Tuonkin pitäisi olla tuttu, mutta ei tule mieleen kuin kappale.
Minä vuonna ABBA julkaisi hitin "Dancing Queen"?
Sama kuin edellä.
Mitä on Suave?
Tosi voimakas muotovaahto.
Mitä ohjelmaa kuunneltiin lauantai-iltapäivisin radiosta korvat höröllään?
Millä vuosikymmenellä? Alivaltiosihteeri taisi olla ysärillä.
Mitä tapahtui Koijärvellä?
Minä vuonna Kekkonen kuoli?
'81 tai '82
Milloin Helsingissä oli Ety-konferenssi?
Mitä olivat pikku pieneerit?
Vasemmistolaisten yritys Suomen partion oikeistolaisen maineen vastapainoksi.
Millon Sony Walkman tuli markkinoille?
1984
Mikä on lerppu?
Viisvarttinen levyke.
Millä kadulla Olof Palme murhattiinn?
Teekkarien laulun muistan, mutta en niin pitkälle, että katu tulisi varmasti mieleen.
Mikä oli Boney M.-yhtyeen jouluhitin nimi?
En muista...
Mikä disko oli Annan ja Eerikinkatujen kulmassa?
Mikähän siinä oli? Broadwaybar taisi olla Yrjönkadun kulmassa.
Minkä niminen musiikkikauppa oli Aleksanterinkadulla?
Ainakin sillä suunnalla oli musafasu.
Mitä tyttöporukat laittoivat diskon tanssilattialle tanssiessaan pienessä piirissä?
Kaikki laukut, joskus juomatkin...
ömegamies kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Minniemouse kirjoitti:
puluparka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei matkustajilla voisi olla heittoistuimet, jotka laukeaisi automaattisesti onnettomuustilanteessa? Sitten jokaisen ympärille aukeaisi istuimen alta suojaava kupla ja laskuvarjo olisi osa istuinta.
Money, money, money...
Voi hyväluoja. Ettekö oikeasti koskaan ole matkustaneet lentokoneella. Tiedättekö kuinka korkealla se lentää? Kuinka kylmää on ilma niissä korkeuksissa? Ja kai nyt jokainen tietää ettei lentokoneen ovi paineen takia edes avaudu siellä yläilmoissa.
Jutut on kun ekaluokkalaisilla.Kestää noin kymmenen sekuntia saavuttaa 50 m/s putoamisnopeus. Sen jälkeen tiputus on puoli kilometriä kymmenessä sekunnissa. Minuutissa tullaan jo kolme kilometriä, joten ei tavallisesta liikelentokoneesta pudotessa ehdi hapenpuutteeseen kuolla. Ilmavirta kyllä lisää pakkasen purevuutta, mutta eipä flunssaakaan ehdi saada, kun pudotus kokonaisuudessaan kestää vain muutaman minuutin. Ehkä veteen iskeytyessä on vähän ehtinyt kohmettua.
Ja jos ovi aukeaa sisäänpäin, paine-ero voi vaikeuttaa avaamista. Ulospäin se lähteekin helposti.
En kyllä itse halua kokeilla vapaapudotusta ilman laskuvarjoa. Jotenkin tuntuu, että lentokoneella on minua paremmat mahdollisuudet selviytyä mereen iskeytymisestä ja samalla siinä on hidastuvuutta vaimentavia rakenteita.
Jossain dokkarissa sanottiin että matkustajakoneissa ovet on suunniteltu tavallaan tulpaksi ja paine-eron takia matkalentokorkeudessa sellaisen avaaminen vaatisi saman voiman kuin 10 tonnin nostaminen joten kyllä se tosiaan vähän hommaa vaikeuttaa :)
Sisäänpäin aukeavasta ovesta ei taitaisi päästä kuin leikkaamalla ovi paloiksi ennen paine-eron tasaamista. 0,1 baarin paine-erokin neliölle vastaisi 1000 kilon painoa. Olisi parempi hakeutua ruuman kautta matkatavaraluukulle, jos yläilmoissa haluaa ulos.
Minniemouse kirjoitti:
puluparka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei matkustajilla voisi olla heittoistuimet, jotka laukeaisi automaattisesti onnettomuustilanteessa? Sitten jokaisen ympärille aukeaisi istuimen alta suojaava kupla ja laskuvarjo olisi osa istuinta.
Money, money, money...
Voi hyväluoja. Ettekö oikeasti koskaan ole matkustaneet lentokoneella. Tiedättekö kuinka korkealla se lentää? Kuinka kylmää on ilma niissä korkeuksissa? Ja kai nyt jokainen tietää ettei lentokoneen ovi paineen takia edes avaudu siellä yläilmoissa.
Jutut on kun ekaluokkalaisilla.
Kestää noin kymmenen sekuntia saavuttaa 50 m/s putoamisnopeus. Sen jälkeen tiputus on puoli kilometriä kymmenessä sekunnissa. Minuutissa tullaan jo kolme kilometriä, joten ei tavallisesta liikelentokoneesta pudotessa ehdi hapenpuutteeseen kuolla. Ilmavirta kyllä lisää pakkasen purevuutta, mutta eipä flunssaakaan ehdi saada, kun pudotus kokonaisuudessaan kestää vain muutaman minuutin. Ehkä veteen iskeytyessä on vähän ehtinyt kohmettua.
Ja jos ovi aukeaa sisäänpäin, paine-ero voi vaikeuttaa avaamista. Ulospäin se lähteekin helposti.
En kyllä itse halua kokeilla vapaapudotusta ilman laskuvarjoa. Jotenkin tuntuu, että lentokoneella on minua paremmat mahdollisuudet selviytyä mereen iskeytymisestä ja samalla siinä on hidastuvuutta vaimentavia rakenteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä Gigantin ja vastaavien toimintapata sekoittaa ihmisten päätä? Puhelimella ja netillä ostetut tuotteet saa palauttaa 14 vrk sisällä ja Gigantilla kuukauden sisällä. Muuten kaupan sisällä tehdyt ostokset ovat aina sitovia. Tästä syystä on viisasta tilata aina netistä.
Sekin pitää muistaa, että palautusoikeus on lisäpalvelu, eikä esim. lakiin sidottu. Aina kauppaa tehdessä kannattaa ottaa asioista selvää riittävänä kattavasti ellei ole varaa rahalla persettä pyyhkiä.
Tuotteen ostaminen merkitsee AINA sopimuksen tekemistä, eikä sopimusta voi kumpikaan osapuoli yksinään muuttaa. Kauppaa ei ei perua, vaikka tulisikin katumapäälle. Tämä on se yleissääntö, joka kannattaa aina muistaa!
Kyllä, mutta tällaisissa tuotteissa on hankala nähdä mitä haittaa kauppiaalle on tullut siitä, että tilaa keskusvarastostaan myyntiin eri värisen sohvan? Miten oikeudessa määriteltäisiin korvaus siitä haitasta, jota kauppiaalle on tullut?
Kuljetuskustannukset, menetty myyntiprovisio, varastomiehen menetty työaika...
Ei kai noista mikään toteudu, jos sohva menee kaupaksi? Kustannukset tulisivat muutenkin.
Sohvia harvemmin tilataan myymälään näytteille tai varsinkaan myymälän varastoon yksittäin. Rahtikulut ovat suurimmillaan yksittäisellä sohvalla, kun taitaa juuri ylittää peruslavakootkin. Lisäksi eiköhän tuossa ole tehty jonkin verran asiakaskohtaista työtä jo myymälässä ja tilatessa, johon syntyy laskutusoikeus, kun tehty kauppa perutaan.
Yleensä sille on syy, kun myymälässä on esillä jotain muuta kuin asiakkaan tilaamaa tavaraa.
Rakastan matkustamista, mutta kun lento ylittää neljä tuntia, alkaa se jo pian mennä vihan puolelle... Ehkä viha on väärä sana, mutta en tykkää ollenkaan istua lentokoneessa pidempään. Yksi Yhdysvaltojen reissu riitti opettamaan sen. Sen päälle hikisessä sikäläisessä viisumin tarkistusjonossa aikansa, niin oli juhlaa, kun pääsi vihdoin pihalle, taksiin ja lopulta hotellihuoneeseen.
Lento Barcelonaan tai Israeliin on aika lailla rajoilla, mutta matkat niihin paikkoihin kyllä riittää motivoimaan.