käyttäjä-11339
Seuratut keskustelut
Kommentit
On se ykkönen. Yksinkertainen, ryhdikäs, suora ja se käsite olla ykkönen.
1
Täällä pohjanmaalla se sade alkoi ehkä vartti sitten. Vielä kaksi tuntia sitten kehuin puhelimessa kirkasta taivasta ja tyyntä ilmaa, kun sukulainen kysyi myrskystä. Puiden latvat heiluu, mutta ei vielä mitään myrskyä muistuttavaa, rauhallista tuulta.
Vierailija kirjoitti:
Kuvittelin, että täällä on joku parempikin linkki oikeaan uhka-arvioon...
Ovathan iltapäivälehdet toitottaneet tuosta. Mitä sen osalta tässä vaiheessa pelätä, ei Suomessa ole kauhean vakavia myrskyjä ollut.
Tuossa vaara-aste on vasta seuraa tasolla.
Nalle liittyy yhtä paljon suomalaiseen politiikkaan kuin kuka tahansa ruotsalainen, venäläinen tai vaikka virolainen oligarkki. Rahansa nalle sai hyvillä sopimuksilla ja olemalla loistava työssään. Ei kukaan silti oikeasti ihan sllaisia määriä ansaitse.
Minusta esimerkiksi Jokerien pietarilainen omistaja on ansaitusti nykyään suomalaisempi (tiedoksi, olen Kärppien kannattaja). Se ei vienyt täällä suomalaisilta saamiaan rahoja verottajalta, vaan on sitouttanut itseään Suomeen ja tuonut Suomeen rahaa. Nostan hattua siitäkin, että ei karkaa omasta maastaan, kuten kotimaansa karistaneet suomalaiset veropakolaiset.
Minullakin kamera on valmiina ja akku varuilta laturissa. Olen juuri sen myrskyvaroituksen katkoviivoitetun alueen sisällä. Yleensä meidän seutu tulee tosi vähän esille sääennusteissa, ei nytkään sitä mainittu kuin pohjanmaana, mutta Pekka Poudan käsi oli jatkuvasti meidän seudun päällä kolmosen myrskytiedotteessa.
Ja aloituksen kysymykseen. Toivon, että kuitenkin sähkökatkoilta vältytään. Ei olisi kiva olla pitkiä aikoja ilman sähköä, pakastin ja jääkaappi on melko täynnä. Meille sähkö tulee maakaapelissa, mutta myrskyjen aikaan on ollut lyhyitä katkoksia.