
käyttäjä-11339
Seuratut keskustelut
Kommentit
kummitustäti kirjoitti:
Sairaskertomusmerkinnät ovat lähtökohtaisesti potilassalaisuuden alaista materiaalia. Potilassalaisuuden rikkomisesta voidaan puhua silloin, kun tietoja luovutetaan ulkopuolisille, ei silloin kun niitä kirjataan suojattuun järjestelmään joka on nimenomaan niiden tietojen kirjaamista varten tehty. Lääkärin oma oikeusturva on pitkälti näiden merkintöjen varassa eikä potilas voi tästä(kään) syystä oikein voi vaatia jättämään asioita kirjaamatta. Virheellinen tieto toki voidaan ja pitääkin korjata.
Niin, yksityisyydensuojan loukkaukseksi sitä voi sanoa, kun huomioi, että osalla se salatun tiedon tarkistusvelvollisuus koskee liki kaikkia joiden kanssa on kanssakäymisissä. Kun hoidot on yliopistosairaalassa vaikka viikon jaksoissa ja väleissä seuranta omassa tk:ssa ja ne voivat jatkua kuukausissa, lisäksi on laajoja tutkimuksia, onkohan silloin moniakaan, jotka ei joutuisi lukemaan tietoja? Kuinkahan lääkärin oletettu oikeusturva viranomaisena ajaa yksityisyydensuojan edelle ja eikö oikeusturva muka toiminut ennen kuin potilastiedot laitettiin nettiin? Oikeusturvalle on monenlaisia parempia keinoja.
Virheellinen tieto nykyään pitää korjata. Turhaa tietoa lääkärit eivät hevillä lähde korjaamaan pois sieltä. Minusta kyse on todellakin puolijulkisesta viranomaisarkistosta, koska jokainen henkilö terveydenhuollossa jonka kanssa on kanssakäymisissä tarkistaa sen. Ei kukaan ole tekemisissä terveydenhuollon henkilöiden kanssa, joiden ei toiminnassaan kuuluissi sitä tarkistaa.
Vierailija kirjoitti:
Löysin mieheni vaatekaapista venäläisiä univormuja. Tykkää pukeutua erikoisesti mutta tämä oli uutta!
Odottaa aikaa, kun Putin käskee pienet vihreät miehet liikkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vakavasti harkittiin yaris hybridiä toiseksi autoksi. Siinä on CVT automaatti. Ihan kamala ajaa. Kaausua painaessa tuntuu että ääni vaan kovenee mutta kottero ei kiihdy mihinkään.
Voimanmuuntimenahan variaattori on jo pitkään tiedetty olevat yliverto. Ongelma sille on suuremman väännön kesto. Senkin saisi varmasti, koska kulutuksessa on vaikea päästä lähemmäs hihnan välityksen rattaiden vaihtoon verrattuna.
Hihnalla auton käynnin voisi säätää aina ideaaliksi, variaattori huolehtii, että kussakin tilanteessa saadaan riittävämäärä voimaa tiehen. Kun välitys on oikein, todellisten kierrosten ei nensakoneissakaan tarvitsisi nousta 3000 päälle kuin kiihdyttäessä tai moottoritie nopeuksissa.
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla olisi kysymys näistä automaattivaihteisista. Olen ollut kahden eri kaverin kyydissä niiden automaattivaihteisissa autoissa ja se kyyti on kamalaa!!! Tulen herkästi matkapahoinvoivaksi ja se kyyti on sellaista vähän nykivää maantieajossa. Se pieni nykiminen riittää saamaan pahoinvoivaksi. Eikö mun kaverit osaa ajaa vai mikä on ollut vikana?
Ei automaattivaihteiston pitäisi nykiä. Oletko varma että oli automaatti eikä robottivaihteisto? Robo kyllä nykii tai siis nytkähtää aina vaihteen vaihtuessa.
Kyllä nimenomaan automaatti saattaa tai ainakin saattoi tietyissä oloissa nykiä. Jos laitat asuntovaunun perään ja ajelet jonossa joka sahaa 80:n alle, moni neliportainen automaattilaatikko vaihtaa pienissäkin nopeuden muutoksissa, kun kokee lisäväännön tarvetta. Sama tapahtuu pienempivääntöisillä pikkumoottorisilla automaattivaihde autoilla helpohkosti ilman asuntovaunuakin, kun ajaa vähänkään mäkisemmässä ympäristössä. Nykyisissä vaihteissa ei ole tuosta enää kokemusta, mutta vielä vuosituhannen alun perus "oppivallakin" automaattilootalla se tuli tutuksi.
Relax, ei Kanta ole kuin suurempi kuin suurin aikakausilehti julkaisuna:
"Valviran ylläpitämässä Terhikki-rekisterissä eli terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisterissä on yli 400 000 elossa olevan terveydenhuollon ammattihenkilön tiedot"
Onhan se ihan hyvä, että kukaan asiaton ei pääse käsiksi. Luvallisesti niitä saa lukea vain he, joiden kanssa on kanssakäymisissä. Eikö juuri kanssakäyminen tee aroista tiedoista vaivaannuttavaa?
Kun tuon rinnastaa aikaisemmin tiukkaan lääkärin salassapitovelvollisuuteen tai vertaa minkään aikakausilehden levikkiin pääsee jo käsitykseen, minkälaisesta julkaisusta on kyse. Kantaan tallentaessa ei voi puhua tietojen salauksesta, vaan julkaisusta, kun huomioi minkälaiselle väestömäärälle tieto laitetaan saataville.
Valviran tiedot on lääkärin julkaisulla käytettävissä suuremmalla määrällä kuin suurin kotimainen ammattiliitto. Kun puhutaan nimenomaan arkaluontoisimmista tiedoista, on tekopyhää väittää tietojen olevan salattuna Kannassa. Ei tarvita edes hakkereita viemään niitä, kun jos asioit terveydenhuollossa,
kohtaamasi henkilöt lukee ensimmäisenä ne lääkärin vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvat tiedot.
Kunnianloukkaus tuomiossakin vakavuusaste arvioidaan kuinka monelle joku tieto asetetaan saataville. Tuonne Kantaan se asetetaan nimenomaan saataville.