Käytäjä666

Mulla muutama kaveri just hakenut viime ja sitä edellisinä vuosina. Sanotaan että kolme haki opettajaksi joista yksi pääsi, loput kaksi sitten varavaihtoehto lastentarhanopeiksi. Yksi ei päässyt sisään kumpanakaan vuonna.

On se vaikeaa, paitsi jos osaa lukea ja on jotain älliä päässä.

Mitä tämä nyt pelaava miesjoukko teki 50 vuotta sitten? Tuskin Nintendon keksiminen syrjäytymistä aloitti. Jo nimi peräkammarin poika viittaa siihen, ettei syrjäytyneiden laji suinkaan ole tietokoneista ja 2000-luvusta riippuvainen... Ehkä meitä oikeasti vaan on joka junaan. 

Ja tästä syrjäytymisestä (ja sen lisääntymisestä?); totta kai kynnys päästä eteenpäin elämässä on korkeampi nyt kun työttömyys rehottaa ja opintoihinkin pääsemistä vaikeutetaan vuosi vuodelta. Onkohan syy siis yksilössä vai yhteiskunnassa?

Tuohon "tvn katsomattomuudella ja turhista julkkiksista tietämättömyydellä" sädekehän kiillottamiseen: mua ei henkilökohtaisesti kiinnosta ollenkaan televisio, (tietynlainen) media tai julkkikset. Otan asian esille, jos joku alkaa mulle kertomaan taas jostain saatanan jaajosta tai uinosta jotka ei mulle sano mitään eikä varsinkaan kiinnosta yhtään. Ei vaan oikeesti kiinnosta. En itse pidä itseäni mitenkään siistimpänä tyyppinä, mua vaan sattuu kiinnostamaan eri asiat.

Tietysti miten asian ilmaisee...

Tuntemani "aikamiespelaaja" toimii muuten normaalisti, mutta työssäkäynnin sijaan pelaa ja asuu lapsuudenkodissaan. Ihmissuhteita, urheilua ja viikonloppurientojakin siis riittää, mutta työelämä tai opiskelu ei kiinnosta. Missä kulkee syrjäytymisen raja? Jos elämä on kivaa ja helppoa, voi hyvin henkisesti ja fyysisesti, eikä tarvitse edes ikinä tehdä mitään tylsää tai vaikeaa, miksi muuttaa mitään? Tietenkin varmaan joskus iskee totuus vasten kasvoja, kun ei mikään täällä ole ikuista... Yhtäkkiä ei kukaan täytäkään jääkaappia eikä ole esim opiskelulla luotuna mitään ponnistuslautaa tulevaisuuteen. Noh, ehkä sitten viimeistään olosuhteiden pakosta hanttihommiin tai opiskelemaan. Mikä kiire tässä kenelläkään? 

Kumpi on parempi, yhteiskunnan elättämä onnellinen pelaaja, vai rahaa valtiolle veroina takova masentunut "onnistuja"?