KatriinaK
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
KatriinaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kasvoin sairauden ja kriisin aikana eroon perheestäni. Jopa kohtasin heidät yksinjättämisestä, jolloin he muuttuivat vielä julmemmaksi. Ei olisi ikinä arvannut, mutta nyt on tilaisuus etsiä omat ihmisensä perheen tilalle.
Ikävä kuulla, että edes perhe ei ole ollut tukenasi. Mutta onneksi voimme jokainen luoda uuden perheen itse itsellemme. :-)
Minulla perhe ja muu suku ovat onneksi olleet aina kriiseissä tukenani ja heille voin olla avoin.
Eikä voida, tuo on ihan bullshittiä. Eipä muuten olisi vasten tahtoaan yksinäisiäkään ikinä.
En tarkoittanut sitä kirjaimellisesti. Lähinnä viittasin mahdollisuuteen. :-)
Edelliseen liittyen piti vielä kommentoida, että jotenkin tuntuu, että nykyaikana ystävä eivät enää oikein "seiso toistensa rinnalla" samalla tavalla kuin perheenjäsenet. Esim. jos perheessä jollekin sattuu jotakin, kaikki ottavat sen yleensä, niin että samalla se kohdistuu itseenkin. Ystävien keskuudessa olen taas havainnut sellaista asennetta, että "tämä ei kosketa minua, liian kaukana omasta elämästäni, joten en halua sitä kohdata". Samalla se joka kamppailee vaikeuksien kanssa, jätetään yksin.
Vierailija kirjoitti:
Minä kasvoin sairauden ja kriisin aikana eroon perheestäni. Jopa kohtasin heidät yksinjättämisestä, jolloin he muuttuivat vielä julmemmaksi. Ei olisi ikinä arvannut, mutta nyt on tilaisuus etsiä omat ihmisensä perheen tilalle.
Ikävä kuulla, että edes perhe ei ole ollut tukenasi. Mutta onneksi voimme jokainen luoda uuden perheen itse itsellemme. :-)
Minulla perhe ja muu suku ovat onneksi olleet aina kriiseissä tukenani ja heille voin olla avoin.
Vierailija kirjoitti:
Mistä muuten johtuu että ns. tolkun ihmiset ovat niin harvassa? Omiin ystäviin kuuluu sekä rasittavia valittajia ja ankeilijoita, toisessa ääripäässä iki-iloiset mistään piittaamattomat, pinnalliset valkosisustajat, miksei ole ketään siltä väliltä? Siis tottakai heidän seurassaan myös viihtyy, ensimmästen hyviin puoliin kuuluu analyyttinen elämänasenne ja hyvät, syväluotaavat keskustelut, jälkimmäisissä taas viehättää se ikuinen positiivisuus ja aivan tyystin kritiikitön, mistään häiriintymätön elämänilo. Mutta viime aikoina molemman tyyppisten ystävien huonot puolet ovat alkaneet korostua enemmän ja enemmän. Ensimmäisillä ne ovat jatkuva valitus ja asioiden märehtiminen, itsesääli ja voivottelu. Jälkimmäisillä ne ovat piittaamattomuus ja totaalinen empatian puute, nousukasmaisuudella ja materialismilla höystettynä ( saattaa esim. kääntää puheen johonkin uuteen sikakalliiseen sisustusjuttuun kesken kaiken kun toinen purkaa luottamuksellisesti pahaa oloaan). Että kummankaan tyyppisistä ihmisistä ei ihan kauheasti ole kenenkään ystäviksi.
Haluan vielä korostaa että itsekin olen masentunut ja rasittava, mutta sentään koitan tehdä asioilleni jotakin ja yritän nähdä asioissa myös hyviä puolia negatiivisten lisäksi, ja yritän ymmärtää muitakin näkökantoja kuin omani, katsoa asioita eri kanteilta.
Missä ovat tasapainoiset, rennot, huumorintajuiset naiset jotka kaipaavat tosiystävää? Sellaiset täyspäiset tapaukset? Mistä löytyy?
Mietin samaa. Haluaisin, että ystävyyteen kuuluu kaikki elämän ääripäät - että voisi jakaa syvempiä ajatuksia ja toisaalta myös vain hullutella ja pitää hauskaa. Lapsena minulla oli paras ystävä, jonka kanssa oli juuri tällaista.
Tiedän, ei tarvitse kertoa itsestäänselvyyksiä. :-) Ei se tee minusta lellipentua, ettei minulla ole samoja pahoja kokemuksia kuin sinulla. Kyllä minuakin on elämä koetellut, eri tavalla vain.