KatriinaK
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Ap kehtaa valittaa, ettei ystävät ole samanlaisia kuin perhe, onko tosiaan ollut niin ihana perhe, että perhe ei riitä?!
On ollut kyllä ihana perhe. Mutta kyllähän sitä saa siitä huolimatta asettaa ihmissuhteilleen toiveita.
Vierailija kirjoitti:
KatriinaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KatriinaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KatriinaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kasvoin sairauden ja kriisin aikana eroon perheestäni. Jopa kohtasin heidät yksinjättämisestä, jolloin he muuttuivat vielä julmemmaksi. Ei olisi ikinä arvannut, mutta nyt on tilaisuus etsiä omat ihmisensä perheen tilalle.
Ikävä kuulla, että edes perhe ei ole ollut tukenasi. Mutta onneksi voimme jokainen luoda uuden perheen itse itsellemme. :-)
Minulla perhe ja muu suku ovat onneksi olleet aina kriiseissä tukenani ja heille voin olla avoin.
Eikä voida, tuo on ihan bullshittiä. Eipä muuten olisi vasten tahtoaan yksinäisiäkään ikinä.
En tarkoittanut sitä kirjaimellisesti. Lähinnä viittasin mahdollisuuteen. :-)
Ei sitä mahdollisuutta kaikilla vain ole ilman apua, ja ennemmin on mahdollista, etteivät he ikinä saa sellaista apua, joka parantaisi haavat. He ovat yksin lopun ikäänsä.
Tiedän kyllä tämän, en ole tyhmä. Useimmilla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä.
Niinhän sä kuvittelet, sillä sun ei tarvitse huomioida muita, kun jokaisen pitää vain pokkuroida sinulle.
Höpsistä. :-)
Vierailija kirjoitti:
KatriinaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KatriinaK kirjoitti:
Edelliseen liittyen piti vielä kommentoida, että jotenkin tuntuu, että nykyaikana ystävä eivät enää oikein "seiso toistensa rinnalla" samalla tavalla kuin perheenjäsenet. Esim. jos perheessä jollekin sattuu jotakin, kaikki ottavat sen yleensä, niin että samalla se kohdistuu itseenkin. Ystävien keskuudessa olen taas havainnut sellaista asennetta, että "tämä ei kosketa minua, liian kaukana omasta elämästäni, joten en halua sitä kohdata". Samalla se joka kamppailee vaikeuksien kanssa, jätetään yksin.
Kaikilla ei ole kuule ollut sellaista perhettäkään, jossa seistäisiin sun rinnalla tippaakaan. Esim. mun perheessä takanani oli oikea mua vihaava, kaikessa kyttäävä, paskiaismainen ruoskaa heiluttava vitttupää, sähän oot oikea lellipentu, jos SUN RINNALLASI on seisty!
Tiedän, ei tarvitse kertoa itsestäänselvyyksiä. :-) Ei se tee minusta lellipentua, ettei minulla ole samoja pahoja kokemuksia kuin sinulla. Kyllä minuakin on elämä koetellut, eri tavalla vain.
Ei näytä sinulle olevan selvää lainkaan, mitä sellainen on kokenut, jonka kotona häntä on vain piiskattu, ei tuettu. Sä olet typerä lellipentu, ja elämäsi myöhemmät vaikeudet eivät muuta sitä asiaa. Täälläkin märiset asioista, joita et nyyh nyyh siksi saa, joista kotona piiskattu ei ole kokenut IKINÄ.
Tästä on nyt turha jatkaa enää.
Vierailija kirjoitti:
KatriinaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KatriinaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kasvoin sairauden ja kriisin aikana eroon perheestäni. Jopa kohtasin heidät yksinjättämisestä, jolloin he muuttuivat vielä julmemmaksi. Ei olisi ikinä arvannut, mutta nyt on tilaisuus etsiä omat ihmisensä perheen tilalle.
Ikävä kuulla, että edes perhe ei ole ollut tukenasi. Mutta onneksi voimme jokainen luoda uuden perheen itse itsellemme. :-)
Minulla perhe ja muu suku ovat onneksi olleet aina kriiseissä tukenani ja heille voin olla avoin.
Eikä voida, tuo on ihan bullshittiä. Eipä muuten olisi vasten tahtoaan yksinäisiäkään ikinä.
En tarkoittanut sitä kirjaimellisesti. Lähinnä viittasin mahdollisuuteen. :-)
Ei sitä mahdollisuutta kaikilla vain ole ilman apua, ja ennemmin on mahdollista, etteivät he ikinä saa sellaista apua, joka parantaisi haavat. He ovat yksin lopun ikäänsä.
Tiedän kyllä tämän, en ole tyhmä. Useimmilla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä.
Ymmärrän täysin. Jos ei osaa asettua toisen asemaan ja arvot poikkeavat kovin toisistaan, niin on vaikea keskustella kunnolla. Minua ei esim. kiinnosta jatkuvasti juoruilla muista ihmisistä, puhua siitä, mitä mitä laukkuja tms. hankkisi seuraavaksi jne.