katjaa

Samoilla linjoilla kanssanne, Kuumistelija, Repale, Anna Mai ja Lily: pää pyörällä, ahdistaa kun ei uskalla purkaa sitä kaikkea vauvakrääsää pois mielestä ettei toinen pelästy, ja sitten se itse synnytys repeämineen ja mahdollisine välilihan leikkauksineen jne. HYYYYII!! Mutta mielummin edellämainitut ja vaikka väkisin alakautta ulos, kuin sektio. Rinnoista ja muista ulkoisista muodoista en ole huolissani, mulla on aina kasvanut rinnat muutenkin suoraan alaspäin, eli ne on menetetty jo, vaikkei mitään lapsia oo ikinä ollutkaan. Mikäli olen äidin sukuun tullut, rinnat ei edes kutistu imettäessä kuiviksi rusinoiksi, eli ihan jees. Jää jotain mitä heilutella :D Raskausarpia mullekin siunaantunut ihan puberteetin alusta lähtien, ja joka kerta kun olen laihduttanut ja taas lihonnut. Jihuu. Joo, tunnustaudun jojoilijaksi. 10 kiloo ei oo vaikee laihduttaa, mutta mä en ole keksinyt miten saisin lopullisesti hillittyä a) suklaan himoa b) ruokahalua c) liikunnan välttelyä.



Ystäväni on viimeisillään raskaana ja tilaa Vauva-lehteä. Hän oli juuri heittänyt lehdet roskiin, kun tajusin kysyä niitä lainaksi, mutta lupasi ottaa seuraavat talteen mua varten. :)



Joulu saa nyt tulla, ja vaikka maailmanloppukin, mä olen valmistautunut. Lahjat hankittu tänään kaikki. Ruuat niin pitkälle kuin vaan säilyvät syömäkelpoisina. Kuusi ostettiin keskiviikkona, ja eilen koristeltiin poikien kanssa se. Ja mulla oli hermot riekaleina kun viime joulun kuusesta on kynttilät pakattu IHAN MITEN SATTUU SOLMUUN pakkaukseen, siinä sitte pärisin olkkarin lattialla ja selvittelin sotkua ja ilmotin, että minä muuten sitte puran noi kynttilävalot pois tänä vuonna. On vaan joitain asioita, jotka teen paremmin kuin tuo mies. Mutta ainakin olen tarpeellinen! :D



Ollaan nyt hengailtu Ernon kanssa melkeen 9kk. En ole kertaakaan päässyt käymään Ernon poikien päiväkodissa, vaan joudun aina odottamaan autossa tai pihalla. Alussa ymmärsin sen hyvin, koska olin niin tuore muutos tähän perheeseen. Mut kyllä tässä nyt on jo sen verran tutuiksi tultu poikien kanssa, että mun mielestä vois jo esitellä mut päiväkodille, ihan vaan siksikin, että voisin hakea pojat joskus aikaisemmin päikystä jos meillä on joku hoppu johonkin. Ja tätien ei tarvis arvuutella, että mimmosen heilan se hunsvotti on itselleen löytänyt. Tietty täs on se homma, että noilla on yhteishuoltajuus, ja tämä äiti ei ole koskaan moikannut mua, vaikka ollaan kyllä nähty, se sattuu asumaan naapurirapussa. Äiti ei taatusti antais päiväkodille lupaa antaa poikia mun huomaani, joka on mun mielestä väärin, koska en ole saanut todistaa hänelle olevani luottamuksen arvoinen. En ole heidän perhettään rikkonut, mulle on turha kiukutella.



Ah, joulumieltä. Muuttolaatikoiden keskellä. Vihaan kaikkea turhaa roinaa. Miksen vaan heittänyt roskiin kaikkea.

Meillä ei oo kyntteliköitä eikä mitään koristeita, viime talvesta tosin yks Jetron tekemä lumiukkokoriste on roikkunut olkkarin lampusta ja on hyvin kärsinyt. Jäljellä on hattu. Pitäis vissiin korjata pois :) Erno puhui yks ilta kuusesta, mutta mä sain heti jotenkin paniikin varisevista neulasista ja näin kauhukuvia parvekkeella keväällä lojuvasta kuusenraadosta. Nyt oon pari päivää makustellut asiaa eikä se tunnu enää niin pahalta.



Joulukortteja olen tehnyt paljon, lähinnä siksi, että olisin myynyt joulumarkkinoilla, mutta olen myynyt tasan 5 korttia, joista neljä ystävälle. Noh, ei auta kun lähetellä niitä sitten, eipähän tarvi enempää askarrella.



Sain eilen jonkun ihme hepulin, kun Erno kertoi eräästä kaveristaan joka on käynyt painamassa nyt kaksi kertaa ilman kumia sellaista tyttöä, jolla on klamydia. Tai siitä oli puhetta jo ekan kerran kohdalla, mutta en silloin kiivastunut, vaan lähinnä petyin ihmisten tyhmyyteen. Mutta eilen sain jonkun ihme raivopuuskan. Tuntuu ettei terveys ole enää ollenkaan tärkeää kenellekään (Erno on vähän sitä sorttia, että lääkäriin mennään vasta kun tyrä on puhjennut tai sormi on irti, muttei yhtään aiemmin, vaan odotellaan mielummin oireen lähtevän itsestään). Raivostuttavaa. Saatoin ehkä ylireagoida, mutta tunteet ovat aitoja.



Palatakseni jouluasioihin. En ole vielä edes miettinyt joululahjoja kenellekään. Meillä on nyt vähän epäselvää, että annetaanko toisillemme lahjat vai ei. Mä oon sitä mieltä että annetaan. Erno stressaa sitä asiaa.



Huhhuh, nyt alkaa painaa muutto päälle. Onneks tänä vuonna ei oo enää keikkoja, niin voi keskittyä näihin olennaisempiin ja akuutteihin asioihin.

Olen usein toivonut ehkäisyn pettävän. Juuri minun tuurillani se toimii 100%:sti. Asiaa ei auta, kun tietää yhden ystävän tulleen raskaaksi samaisen ehkäisykapselin käytön aikana. On niin väärin! :D



Ei tässä enää odotella tarvitsisi. Molemmilla elämät mallillaan työn suhteen. Ei olisi mikään katastrofi tulla raskaaksi. Vaikken uskonnollinen olekaan, niin se tuntuisi siunaukselta.

Maksan velkani vanhemmilleni kiitollisena lainasta. Apu oli korvaamatonta.

No tänään tein postiin ja maistraattiin muuttoilmoituksen Ernon luokse, ja irtisanoin sähkösopimuksen. alkaa ehkä konkretisoitumaan tää asia, että oman kämpän olemassaolo lakkaa. 580e/kk vähemmän menoja, nice. Tai no nyt pistetään sit kyl se viissataa säästöön, mutta eipähän ainakaan mee hukkaan. On sitten joku pesämuna kun tulee Se Oikea Koti kohdalle.



Vauvakuume konkretisoituu mulla ööö... No en osaa sanoa. Hirveenä seksin tarpeena :D Edellisessä suhteessa ei koskaan ikinä edes alkuvaiheessa ollut tällaista, kun mulla on nyt Ernon kanssa. Ja edellisen miehen kanssa päädyin sentään naimisiin. Et oon melko varma, et nyt on se oikea. Vaikka meillä on ikäeroa. Toisaalta se ehkä tekee myös hyvää tälle suhteelle. Molemmat ollaan kokeneita omalla tavallamme. Opetetaan toisiamme. Tykkään. Haaveilen siitä, että Ernon pojille tulis pikkusisarus. Tai siis useampi, mut yhdellä ois hyvä alottaa. Toki kaksoset kelpais kans, ei haittais. Mun äidin puolelta tädillä on kaksoset, salaa toivon, että se olisi jossain määrin periytyvää ja mulla ois mahdollisuudet siihen :D



Jaaaa mitäs vielä. Viikonloput. Mulla on tommonen harrastus jossa on monesti esiintymisiä, ainakin tälleen pikkujoulukaudella, niin monesti lauantait on semmosia keikkapäiviä. Ens viikko on ihan uskomaton, enkä tiedä selviänkö hengissä. 2½ päivää oikeita töitä, ja lopun aikaa sitten keikkaa, joulumyyjäisiä, laivareissua, keikkaa, joulumyyjäisiä. Huhhuh. Onko pakko olla tällanen askartelijaluonne jonka on pakko saada olla kaikessa mukana... on? :D Sunnuntait ollaan yleensä kotosalla, ja joka toinen viikonloppuhan Ernon pojat on täällä. Kuten tänäkin viikonloppuna, huolimatta siitä, että meillä on prätkäkerhon pikkujoulut ja mulla siellä keikka huomenna. Sunnuntaina on pienemmän pojan 4v-synttärit, ja lupasin tehdä kakun. Voi luoja, yritä jotain kermaa pursottaa krapulassa... :D



Ei mul muuta. Korkkasin sidukan. Nam.