katchy81
Seuratut keskustelut
Kommentit
Khalemeon me oltiin muuten samassa ryhmässä 2012 :) muistan sut Bulma-nimimerkillä. Kiva kohdata taas samoissa merkeissä. Meillä Roni-poika täyttää 2 vuotta 10.5.
Mäkin tein viime viikon perjantaina ekan testin huvikseen ja malttamattomana kun olo oli jo vähän outo. Se näytti kuitenkin vielä miinusta. Eli näköjään se hormonitaso nousee kunnolla vasta sen jälkeen kun menkkojen pitäisi alkaa.
Nyt alkaa olla jo kunnon raskausoireet. Rinnat todella kipeät ja vatsaa nipistelee koko ajan. Onneks paha olo ei vielä jyllää.
Terve!
Täällä ilmoittautuu yksi 32-v. toista lasta yrittävä. Eilen sitten tein testin ja näyttikin plussaa :) Kyllä jo olostakin sen arvasin, aina öisin kääntyillessä alkoi pieni pahoinvointi vaivaamaan ja menkatkin noin viikon myöhässä. Hyvä näin. Kolmas kuukausi jolloin yritettiin ihan tosissaan ovulaatiotestin ja omien laskujen ja tietty greippimehun avulla ja nyt onnasi. Netin raskauslaskurin mukaan la olisi 20.5 joten hulina toukokuu tulee olemaan. Esikoinen kun syntyi 10pv. ja täyttää nyt ensi vuonna 2 vuotta.
Nyt vaan jännittyneenä odottelemaan ja toivomaan, että pahoivointi ei olisi ihan niin huimaa kuin viime raskaudessa.
Tsemppiä kaikille plussanneille ja vielä odottelijoille!
Täällä kanssa lähellä Hyvinkäätä olis 31 vuotias 6-viikkoisen pojan äiti, jolle äitiseura olisi tervetullutta :)
katchy@suomi24.fi
kanssa tarjolla ihan uunituore.... Tarkoituksena yritys ja verkkokauppa kesän aikana saada myös kasaan... ja tietenkin malleja huimasti lisää...
http://puujaanpaja.blogspot.com
Täällä kanssa yksi viime perjantaina plussan saanut. Nettilaskurin mukaan la. olis 20.5 eli viidennellä viikolla vasta ollaan. Pienet pahanolon tuntemukset öisin kylkeä kääntäessä alkoi jo pari viikkoa sitten, rinnat tosi arat ja nyt näköjään jo alkoi tuo ihana mahan hormoni-turvotus. Farkut mahtuu aamulla vielä hyvin jalkaan, mutta eipä enää iltapäivällä :) Ihan yhtä aikasin alkoi toi turvotus pari vuotta sitten kun esikoista odotin... Ärsyttää vaan kun kamalan kauan ei pysty salassa pitämään jos pitää töissä jo kohta pyydellä isompia housuja :D
Tänne vauva:n sivuillekkin saisi tehtyä suljetun ryhmän tuonne ryhmät-puolelle jos jollain on aikaa ja intoa ryhtyä ylläpitäjäksi. Sit ainakin varmasti sais keskenämme jutella ilman ulkopuolisia. (ainakin kun siellä kävin kattelemassa niin ei tainnut olla toukokuun ryhmää vielä?)
Tällä viikolla pitäis varmaan neuvolaan jo soitella ja aikaa varailla. Harmi vaan kun itse asun niin pienessä kylässä että ultria on ne tasan kaksi jotka saa käydä tekemässä keskussairaalassa. Eli varhaisultrista ei täällä ole kuultukaan ainakaan pari vuotta sitten; jos ei sitten halua yksityiselle mennä....
Vointeja kaikille plussanneille ja pidetään peukkuja että mahdollisimman moni vauveli jatkaisi nämä ekat viikot...