Katariina 86

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko niin että tietämättäsi loukkaat naistasi yksityiselämässänne eikä hän osaa ottaa sitä puheeksi. Sitten hän kostaa käsittelemällä yksityisasioitanne julkisesti.

Eli tällaiseen tapaukseen olen törmännyt. Siinä pariskunnan ajatukset ja puheet eivät kohdanneet.

Toinen voi vetää herneen nenään mistä vaan, riippuu päivän mielialastakin. Voi tulkita väärin eleitä, jopa puheen painoa, joten tosiaankin tietämättään voi loukata toista. Sanansa saattaa valita myös väärin, jolloin asia kuulostaa pahemmalta kuin onkaan. Silloin ei kannata vetäytyä kuoreensa mököttämään vaan jutella tilanne auki ja mielensä pahoittanut voi kysyä että mitä tarkoitit? Tuttu tilanne varmasti meille kaikille. Tietenkin nälviminen ja loukkaaminen on eri asia, eikä niitä kuulukaan sietää. Kosto on kyllä huono ratkaisu aina, kertoo enemmänkin henkisestä tasapainottomuudesta käsitellä asioita. Kuvailemasi naishenkilö aiheuttaa vain myötähäpeää muissa, ei mitään muuta. Ei kukaan halua olla tekemisissä ihmisen kanssa joka julkisesti haluaa kostaa ja panetella toista. Siinä kaikkoaa mies sekä kaverit.

Tämä kuulostaa tutulta. Omassa liitossani tätä on jatkunut melkein koko liiton ajan. Tuolle käytökselle on nimikin: Epävakainen persoonallisuushäiriö. Tämä taas juontaa juurensa jostain traumaattisesta kokemuksesta, jonka on joko lapsuudessaan tai aikuisiällä kokenut. Asia on ehkä käsittelemättä, ja tämä taas juontaa asiat siihen pisteeseen, että kotona kaikki asiat on hyvin, kunhan ne menevät niin kuin puoliso haluaa.. Ja tämä taas aiheuttaa jatkuvia ristiriitoja liittoon. Ja kun "puhutaan esim. väärällä äänensävyllä", niin siitä alkaa sota. Mukavaa miettiä aina etukäteen sanomisia, ja ennen kaikkea äänensävyä, millä puhuu. Tietenkin voisin erota, mutta se rakkaus. Helpompaa olisi yksin, mutta kuka tässä helppoa elämää haluaa?

Oma mies ja tämän mököttäminen mitä ihmeellisimmistä asioista.

Tule meille töihin :-) Saat olla niin introvertti kuin haluat, kunhan 3D-suunnittelu sujuu.

Kyllä on. Välillä todella kuumaverinen käytökseltään. Jos tällaisen kanssa elää, niin on ollut pakko oppia tehdä tiettyjä kompromisseja asioista, että toinen ei suutu. Olen täysin kyllästynyt siihen meuhkaamiseen joka seuraa joskus niin omituisesta asiasta, että ei voi kuin ihmetellä. Sitten kun järki tuntuu lähtevän, häivyn kuvioista vähäksi aikaa kokoamaan pääkoppaa kuntoon. Tällaista. Saa nähdä kestääkö tämä loppuelämän ajan..

Kuin olisin omasta elämästä lukenut aloittajan tekstin. Mihin katosi ennen niin innokkaasti uutta oppiva nainen? Ehkä työn paljous, ja "ärsyttävyys" ja johdon "munattomuus" tietyissä asoissa ovat saaneet minutkin "urautumaan". Olen tyytyväinen työhöni, ja toisaalta en ole tyytyväinen. Olen hakenut muita töitä, mutta... se ikä. Kun ikä alkaa numerolla 5, voi sanoa bye bye työhaastattelut! Jotenkin tuntuu että joko työnottajat pelkäävät vanhempaa (kokeneempaa) henkilöä. Ehkä eivät halua maksaa sitä palkkaa, mikä olisi kohtuullista. Ajattelevat aivokapasiteetiltaan seniiliksi. En tiedä, mutta olen ajatellut, että heidän menetyksensä. Tällä iällä on niin paljon hyviä puolia, että jos muut eivät sitä ymmärrä, silloin en ehkä ole oikea ihminen heidän tarjoamaan työhönkään. Näillä mennään. Joka päivä iloisena töissä, paljon töitä tehden, mutta erittäin ärsyyntyneenä työnkuvasta. Elämä on!