Kappuli

Voisin ilmoittautua joukkoon!



Vaikka en kyllä varsinaisesti tiedä haaveilenko kolmosesta vai en..:) Siis tosi usein on sellanen tunne, että se on pakko saada ja toisaalta taas pahin hinku on mennyt nyt (väliaikaisesti?) pois. Yritystäkään ei ole vielä kun koko tilanne on vähän auki.



Aiemmat lapset on tyttö -08 ja poika -10. Ensimmäiset puoli vuotta pojan syntymän jälkeen oli henkisesti vaikeat; tunsin jääneeni lopullisesti vangiksi kotiin. Podin myös huonoa omatuntoa siitä, että olin saanut toisen lapsen enkä ehtisi enää olla vain esikoista varten. Poika oli kuitenkin uskomattoman helppo vauva, joka ei turhia itkenyt, joten sen suhteen ei olisi pitänyt olla mitään vaivaa.

Sitten pojan täytettyä vuoden tulikin yllättäen vauvakuume, joka oli yllätys sekä miehelle että minulle. Mies ei missään tapauksessa halunnut lisää lapsia ja itsekin yritin järkeillä tilannetta. Sanoin miehelle, että jos vielä kesän jälkeen haluan lasta niin sitten pitää keskustella vakavasti asiasta uudestaan. Ajattelin kesän herättävän mut huomaamaan miten ihanaa on kun saa vähän vapaammin mennä, sitähän olin kaivannut. Mutta ei se mennytkään niin..:) Huomasin, ettei mun ole pakko olla menossa ja jos joskus haluan mennä niin ehkä kolmannen kohdalla osaisin jo jättää häntä joskus hoitoonkin.



No, nyt tilanne on kuitenkin se, että aloitin uudessa työpaikassa nyt syksyllä ja olen viihtynyt ihan mielettömän hyvin! Vauvakuumekin on lähes unohtunut ja nyt on sitten tullut uusia ongelmia..Nimittäin tämä työpaikka ei ole vakituinen eikä ole tietoa tuleeko siitä koskaan vakituista kun riippuu niin monista asioista. En siis pääsisi ehkä takaisin jos jäisinkin äitiyslomalle. Ikää minulla ei ole vasta kun 26 vuotta ja tämä on ensimmäinen oikea työpaikkani..Silti tuntuisi pahalta luopua siitä. Tällä hetkellä siis toivon jonkunlaista tietoa siitä, että jatkuuko työ ensi syksynä. Jos ei, niin sittenhän voin hyvin alkaa miettiä vauva-asiaa.



On se vaikeaa kun pitää miettiä aikuisten asioita. :D Toivottavasti jaksoitte lukea vuodatukseni!