Kakkahattutäti
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat enemmän kavereidensa kuin vanhempiensa kanssa. Keskenkasvuiset keskenään, joukossa tyhmyys tiivistyy vs. jutellaan vanhempien kanssa samalla kun puuhastellaan kotitöitä yhdessä, tehdään ruokaa, käydään koiralenkillä, lueskellaan lehtiä. Pitäisi olla kavereita 2 tuntia, vanhempia 5 tuntia päivässä (+ koulu, unet, harrastus) eikä toisinpäin. Nuorten pitäisi peilata ajatuksiaan aikuisten ajatusmaailmaan eikä samanikäisen.
Tämä on hyvä pointti.
Lapset katsovat YouTubesta toisten lasten tekemää sisältöä. Ymmärrys todellisesta maailmasta ja elämästä jää hyvin ohueksi.
Sitten kun oikeasti pitäisi toimia aikuisten maailmassa, ahdistustaan hirveästi.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Vierailija kirjoitti:
Liikaa näkö- ja kuuloärsykkeitä koulu-, päiväkoti- ja kouluympäristöissä. Liian isot ryhmät ja liian vähän aikuisia.
Toki on niitä vanhempia, joilla vanhemmuus hukassa mutta niin oli ennenkin. Se ei siis selitä muutosta verrattuna esim. 80-lukuun. Ärsykkeet ja isot ryhmät selittävät.
Nykyään myös tuntuu siltä, että lapsilta vaaditaan aika paljon taidoiltaan ja tiedoiltaan lapsena. Tuntuu että lapsilta odotetaan liikaa itseohjautuvuutta ja asioiden huomaamista ilman aikuisen ohjausta, ja sitten ihmetellään kun lapsi käyttäytyy huonosti, vaikka aikuinen ei tavallaan kannattele ja ohjaa häntä. Ainakin päiväkodissa erityislapsen määritelmä tuntuu muuttuneen. 20v sitten ajateltiin, että lapset on erilaisia eikä voi odottaa kaikkien osaavan samoja asioita tietyssä iässä. Nykyään huolestutaan turhankin kovasti, kun lapsi ei pue tai piirrä, tai haukeudu yhteisleikkiin. Lapsilta odotetaan paljon sosiaalisia taitoja, vaikka heillä ei mitenkään vielä ole valmiuksia näihin. Nykyään ei odotella lapsen kasvamista ja kypsymistä, vaan aletaan vaatimalla vaatimaan jos joku ei osaa jotain.
Anteeksi nyt, mutta tämä on juuri tätä nykyajan lässytystä.
Pitää vaan ymmärtää ja mitään ei saa vaatia. Ei edes normaaleja käytöstapoja tai sitä, että toista ei satuteta.
Rajaton kasvatus on isoin ongelma ja siihen liittyy myös tuo rajaton pelaaminen usein.
Nykyään ei todellakaan vaadita lapsilta liian paljon, vaan liian vähän.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
No tietysti, mutta kun ei nämä aloitukset ole oikeasti uskottavia. Ei kukaan oikeasti työtön ihminen tekisi näin typerää aloitusta.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Oletteko huomanneet, että tänne on taas viime aikoina tullut valtavasti näitä mukamas työttömien uusavuttomien marisijoiden aloituksia?
En usko, että näistä puoletkaan ole totta. Halutaan vain saada työttömät huonoon valoon.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Siellä näköjään Alkon tuotteet maistuu.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua