Kakkahattutäti
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
No mutta niinhän se todella on pudonnut monelle itsestään.
Äitini meni vuonna 79 töihin valtion konttoriin tsuppariksi (eli paperilähetiksi) ja siitä yleni parissa vuodessa virkailijaksi ja kohta jää samasta hommasta eläkkeelle. Ei ole edes ylioppilas, siinä missä nykyään hänen hommaan palkattavilta vaaditaan maisterintutkinto, eikä silloinkaan anneta kuin pätkäsopimus. Opiskeluja, säästämistä, eikä aiheeseen liittyvää töiden tekoa tähän ei tarvittu. Sattui vaan olemaan paikalla oikeaan aikaan.
Se, että sinun äidilläsi on ollut tuuria, ei tarkoita sitä, että kaikilla olisi.
Moni hänen ikäisensä nainen on potkittu yt-neuvotteluissa ulos, eikä uutta työtä enää löydy, koska ikärasismi.
Äitisi on ollut ahkera ja ollut töissä koko ikänsä. Sulla on siinä hyvä roolimalli.
Nyt vaan töihin ja tienaamaan!
Jos olet ahkera ja hyvä työssäsi, voit sinäkin vielä saada aineellista hyvää ja turvallisuutta elämääsi.
Jos sen sijaan keskityt chillailuun, ikuiseen opiskeluun, työttömyyteen ja valittamiseen, vuosikausien perhevapaisiin ja toimettomuuteen, en voi muuta kuin olla pahoillani äitisi puolesta. Hän varmasti olisi halunnut, että sinusta tulee reipas ja ahkera. Ja että pärjäisit elämässä.
Viime kädessä teet itse omat valintasi.
Vierailija kirjoitti:
Se maailmantuska tai varsinkaan välittäminen ei näytä oikeen realisoituvan mitä vanhemmaksi mennään. Tuskaa on voitu kokea, jonkun Kuuban ohjuskriisin takia, mutta homoja silti samalla hakattu ja oltu rastoista ja sovinistisia, eli ei omassa elämässä välitetty ollenkaan. Kato mitä tahansa galluppia ihmisoikeuksista, tasa-arvosta, homojen oikeuksista yms, niin aina mennään huonompaan suuntaan mitä vanhempaan ikäluokkaan siirrytään.
Suomessa 1967 on maaginen numero, sitä nuoremmilla katsottiin puoluekannasta riippumatta olevan enemmistöllä myönteinen asenne seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kohtaan viime eduskuntavaaleissa.
Suunta on välittämisen osalta aina parempaan päin.
Oletko tullut ajatelleeksi, että moni vanhempi ihminen on elänyt nuoruutensa aikana, jolloin homoseksuaalisuus on ollut rikos, tai ainakin sairaus.
Ei asenteet muutu hetkessä. Tottakai vanhemmat ihmiset ovat konservatiivisempia, koska he ovat oman aikansa tuotteita.
Nuorilla tuntuu olevan hirveä hätä ja huoli siitä, että joku jossain ajattelee eri tavalla kuin he.
Ihan kuin maailma pelastuisi sillä, että kaikki ovat samaa mieltä kaikesta.
Ei kannata jäädä suhteeseen kumppanin kanssa, jota ei rakasta.
Se on väärin sitä toista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä väsyä mutta tuollainen julkinen " katsokaa kuinka väsyneitä me olemme kolmen terveen lapsen kanssa ja onhan meillä lastenhoitajakin"-valittaminen voi joitakin ärsyttää.
Uskon, että ärsyttää.
Moni vähävarainen yh jolla erityislapsia varmasti kiristelee hampaitaan, kun kaksi hyvätuloisia hipsteriä valittaa arjen raskautta. Terveet lapset ja terveet vanhemmat, joilla rahaa ja kaikki asiat hyvin. Ja käsittääkseni ovat ihan halunneet niitä lapsia?
Ei tuollainen ole uskottavaa. Hirveää marinaa.
Ei asiat ole niin mustavalkoisia, että ne on joko oikein tai väärin. Esimerkiksi nyt tuo turkistarhaus.
Nuoret on niin kovin mustavalkoisia. Kuuluu siihen ikään...