Kaffebulla
Seuratut keskustelut
Kommentit
Itse kiinnostuin seurustelusta vasta nelikymppisenä, kun tutustuin mieheeni. En ollut sitä ennen koskaan halunnut parisuhdetta. Edelleen vähän kipuilen asian kanssa, koska ehdin jo tottua vapauteen. Mies on kuitenkin niin ihana mussukka, että alistun parisuhteeseen hänen kanssaan. Kenenkään muun kanssa en voisi kuvitellakaan.
🇺🇦🇮🇱
Jaa minä? En ole, mutta jos Ap on tasoteorian kannattaja, niin sitten hänen oman logiikkansa mukaan homma menee noin.
Aika lohdutonta hänen kannaltaan, mutta ei voi mitään. Jokainen valitsee itse, mihin uskoo.
🇺🇦🇮🇱
No eihän nuo uskomisen tavat olennaisesti eroa toisistaan mitenkään. Kristinusko on oppijärjestelmä jolla on pitkät perinteet ja on osa kulttuuriamme, mutta ei se sitä tosiasiaa muuta, että se perustuu yliluonnolliseen uskomiselle. Siinä mielessä se on ihan samalla viivalla horoskooppien ja reikihoitojen kanssa.
🇺🇦🇮🇱
Mulla oli aikanaan tällainen ystävä. Usean lapsen yh, jolla raha-asiat täysin sekaisin. Kuvitteli voivansa parantaa ihmisiä käsillä, ja käytti tähän paljon aikaa. Kävi ennustajalla ja uskoi horoskooppeihin ja henkivaltoihin. Välillä tuli myös uskoon.
Myöhemmin valitteli, kun koki, että ei saanut avustajan mitään rahallista korvausta, vaikka nimenomaan tuppautuu ”auttamaan” hyvää hyvyyttään ja korosti aina olevansa hyvä ihminen.
Sittemmin löysi järkevän miehen ja sen myötä rauhoittui. Edelleen silti välillä haksahtaa näihin, menee johonkin parantajakokouksiin sun muihin.
Otin etäisyyttä, koska en vaan pystynyt pitämään häntä järkevänä ihmisenä. Liikaa tunnetta ja draamaa.
🇺🇦🇮🇱
Ikkunoiden pesu on jokakesäinen valtava urakka, josta selvitään Panteran ja vehnäoluen voimalla.
Mun kevätrituaali!
🇺🇦🇮🇱