Juulia
Seurattavat (0)
Seuraajat (0)
Seuratut keskustelut
Seuratut keskustelut tulevat tähän näkyviin.
Kommentit
Aktiivisuus
Ei tapahtumia.
Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.
Kirjaudu sisään
Hei kaikki liityn nyt itsekkin mukaan keskusteluun, oon lukenut koko ketjun läpi 😄 Vauvakuume tosiaan ollut jo pari vuotta ja viimisen vuoden jo ihan kestämätön. Ollaan oltu miehen kanssa jo pitkään yhdessä, aiemmin ajattelin jotenkin itsestäänselvyytenä että perhettä aletaan perustamaan jossain kohtaa mutta sitten on tullut kaikkea joka vienyt huomiota pois koko asiasta, sairastumisia ja työjuttuja.
Nyt sitten tosiaan havahduin viime vuosien aikana kauheeseen vauvakuumeeseen ja ikäähän alkaa olla myös sen verran että hieman huolestuttaakin, varsinkin kun on läheltä seurannut lapsettomuutta ja hedelmöityshoitoja.
Mieshän ei sitten ollutkaan heti innokkaana vauvantekoon, päinvastoin oikeastaan. Hän ei oikein osaa puhua ja meni sitten ihan lukkoon kun ensimmäisiä kertoja otin asian ihan kunnolla puheeksi, koko viime vuosi meni kipuillessa asian suhteen. Päätin kuitenkin että en painosta häntä liikaa että ehkä se tarvii vaan aikaa sulatella asiaa.
No nyt ollaan siinä tilanteessa että mies sanoi että aloitetaan yrittämään ens kuussa!! En voi uskoa että vihdoin tää asia alkaa etenemään ja vähän on jopa pelko että onhan se nyt varmasti tosissaan ja pelko tietty myös siitä että entä jos meidän kohdalle ei lasta tulekaan 😩 yritän kaikin tavoin nyt olla tulematta ihan täysin hulluksi ja stressata jo etukäteen kaikkea!
Mutta ihanaa lukea teidän juttuja ja toivottavasti pääsen itsekin mukaan tähän jengiin!
36v ja mies 38v. Ensimmäinen lapsi toiveissa, yritys toden teolla aloitettu 4/20.