Justiina89

Hei Kirweli!

Kieltämättä monimutkainen tilanne, mutta  varmasti monelle tuttu. Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta jos todellakin et ole itsekään vielä varma siitä, haluatko oman lapsen vai et, ehkä asioiden olisi parempi vaan "antaa kehittyä", varsinkin nyt, kun parisuhteenne on muuttunut parempaan suuntaan. Jos sinun mielipiteesi lapsista on muuttunut vuosien saatossa, niin miksei miehesikin mielipide ajan mittaan voisi muuttua? Jos suhde on tällä hetkellä tyydyttävä, niin miehen jättäminen orastavan kuumeilun takia ei ehkä ole järkevin vaihtoehto... :)

Vauvakuume voi olla ihanakin tunne, siitä kannattaa nauttia, jos ei ole vielä kovin tuskainen vauvan kaipuu. :) Tunne voi olla myös ohimenevä, kenties puolen vuoden päästä asia ei olekaan niin aktiivisesti mielessäsi? Jos taas tunne on ja pysyy, silloin kannattaa alkaa miettimään, onko nykyinen parisuhteesi sellainen, joka täyttää tarpeesi ja jossa pystyt toteuttamaan unelmasi yhdessä miehen kanssa.

Mukavaa maaliskuuta. :)

Moi kaikille :)

 Katjaa: luulen, että jostain tietystä ruoka-aineesta luopuminen tuntuu tällä hetkellä isolta, mutta sitten kun on raskaana, niin ehkä se ei tunnu niin kamalalta...? Olen itsekin "herkkusuu", nautin hyvistä ruuista ja toisaalta olen myös dieetillä. Minäkään en kiellä tällä hetkellä itseltäni mitään varsinaisesti, pysyn kohtuudessa, syön lautasmallin mukaan ja säännöllisesti... minulle tuorejuustoista luopuminen olisi ehkä hankalinta, mutta pitää keksiä joku "korvaava" tuote siihen sitten, jos ja kun on raskaana. :)

Fudge_ : Samanlainen "pipipää", ellei pahempikin löytyy täältä. :D Oon suunnitellu monenlaista ostosta ja sisustusta vauvaan liittyen, vaikkei vauvan tulosta oo vielä tietoakaan... :D oon tehny jopa hintavertailua esim. vaunuista. Ois niiiiiiiiin ihana ostaa joatin pientä jo... oon jopa niin hurahtanu, että oon suunnitellut opettelevani virkkaamaan, jotta voisin tehdä vauvalle sänkyyn torkkupeiton :D

 Asumisesta: Asutaan tällä hetkellä vuokralla kolmikerroksisessa rivitalossa, 3 h, eli vauvalle olisi "oma huone"... Muutettiin alle vuosi sitten, joten ei olla ihan heti pois muuttamassa. Mua vaan ahistaa vähän sen, ettei oo edes pientä omaa pihaa ja se, että naapuriasunnoista kuuluu joskus huutoa/riitelyä.. :/ en tykkää kuunnella sitä, enkä usko että lapsikaan tykkäisi. Muuten ihan kiva asunto, tilava ja valoisa. Omistusasuntoa ei voi vielä pariin vuoteen harkita, mutta mitäpä pieni lapsi siitä välittää?

Kertomisesta: Mulla tulee varmasti olemaan ihan kauhea hinku kertoa suunnilleen kaikille vastaantulijoille jo pelkästään vauvan yrittämisestä. :D En tiedä miksi... Mutta järjellä ajateltuna, kerron varmaan (miehen lisäksi tietty) ensimmäisenä parhaalle ystävälleni, kunhan plussaamisesta on kulunut pari viikkoa. Läheisimmille sukulaisille/muille kavereille ehkä ekan ultran jälkeen. Sellaisille henkilöille kerron, joista tiedän, että haluavat tietää ja mahd. olla tukena/seurata raskauden edistymistä. Töissä kun en vielä ole, niin en osaa siitä sanoa... kerron tietty viimeistään sitten kun on pakko, mutta en kovin paljon ennen, jos vaikka jotain ikävää sattuukin. Sitten kun raskaus alkaa näkymään/jos joku kysyy, niin voi kai tuota kertoa.

Tulipas siinä tekstiä. :D Mulla ei omassa tilanteessa muutoksia... paitsi "säälittävää kyllä" ruksaan kalenteriin joka päivä merkin, kun yksi pilleri on syöty... :D enää 4 ja puoli liuskaa jäljellä! :D

Heissan!

Kirjottelenpas tännekki, vaikka itsekin kirjoittelen toiseenkin ketjuun...

Juliane: Tervetuloa! Ja voin kuvitella tuntemuksesi. Minustakin aina tuntuu, että muut saavat miestensä päät kääntymään ja vielä helpostikin, mutta meillä aina hirveä "taistelu" näistä elämänmuutoksista. En ole minäkään vielä miehen ns. suostumusta saanut pillereiden lopettamiseen, minä vaan päätin ne lopettaa ja ilmoitin asiasta hänelle. :D Saapa sitten nähdä miten herran suu vääntyy, kun pillereiden lopetus todella tapahtuu.

Voinko kysyä, minkä ikäisiä olette miehenne kanssa? Onko hän itse sanonut, että häntä pelottaa vapauden menetys tai ettei osaa? On varmasti kurjaa, kun kaikki on periaatteessa hyvin, mutta silti jotain (tosi tärkeää) puuttuu. Voimia sinulle, toivottavasti saat keskusteltua miehesi kanssa.

Charmandina: Iiks, kerrothan sitten, kävi miten kävi...? :O :) Uskon että sua jännittää hirveesti!

Mulla asiat entisellään, kuume vaan kasvaa.. ;) Haaveilen kevät-vauvasta ensi vuodelle. <3

Hei vaan kaikille! :)

Olin aiemmin tuolla kuumeilijoiden puolella, mutta koska elämäntilanteeni on edistynyt ja tämä vaikuttaa ihanan aktiiviselta ketjulta, liityn tähän porukkaan. :) Nyt on vähän kiirus, joten kerron vain nopeasti omasta tilanteesta ja luen sitten myöhemmin lisää tiedän muiden kirjoituksia, minulta saa myös kysellä jos jokin asia mietityttää! :)

ON: Olen 23-vuotias nainen, valmistun huhtikuun lopussa ammattiin ja perheeseeni kuuluu kolme vuotta minua vanhempi mies ja meillä on koira. Mies on töissä, asumme vuokralla. Se pahamaineinen "vauvakuume" on vaivannut vuosien saatossa enemmän ja vähemmän, mutta viime syksystä lähtien en ole enää päässyt tunteesta eroon, vaan se pikemminkin voimistuu päivä päivältä. Vihdoin olen tehnyt päätöksen, että lopetan e-pillerit kesäkuussa, eli syön tämän hetkiset kotona olevat pakkaukset loppuun. Miehellenikin olen asiasta infonnut.

Teillä on täällä tosi kiinnostavia aiheita, mm. nuo syömiset, asuminen, raskaudesta kertominen...! Aion joku päivä niitäkin tässä pohtia, mutta nyt pitää mennä, ihanan aurinkoista päivää kaikille!!! :)

Hahaha :D olen siis asiasta aiemminkin kertonut täällä MUTTA miehellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, kun "huumorin varjolla" kerroin hänelle pillereiden lopettamisesta... :D Joten nyt olen siis "virallisesti" asiasta päättänyt ja kertonut... ;)