Jesell2
Seuratut keskustelut
Kommentit
Mun eilinen teksi olisi pitänyt kuulua tonne toukokuiset 2014 joten älkää ihmetelkö jos selittelen siellä omiani :)
Vitsi mä olen kirjottanut eilen mun tekstini tonne vauva vuodelle 2014 ryhmään ja en saa kopioitua sitä enää tänne, tässä just näkee mun sekoilut, pikku asioita mutta joskus voi mennä ihan väärään paikkaan ja sitten selviää sailaisuuksia.
No nyt en ehdi enempää, pitää alkaa lapsia herätellä ja lähteä töihin.
Mun niin tekis mieli kaikille kertoa, en millään taho pysyä nahoissani mutta mä kumminkin odottelen siihen asti että tiedän että vauvalla kaikki hyvin, koska jos esim. selviää ekassa ultrassa että jotain saattaa olla vialla tms. niin vakavasti mietin aborttia ja sitä en ehkä kaikille halua kertoa :(
Sitten kun se hetki tulee että kerrotaan vauvasta niin ajattelin antaa lasten kertoa, en tiiä miten sen osaisin muuten sanoa. En muista miten kerroin ekasta raskaudesta mutta toisesta siskoni teki bodyn esikoiselleni missä luki että minusta tulee isoveli ja näin siis kerrottiin toisesta raskaudesta. Oma äitini ei edes tajunnut tekstiä bodyssa pojan päällä tai ei siis huomannut sitä, piti vihaista että eikös ole muuten ihana body. Anoppi huomasi kyllä heti (muutenkin aina tarkkailee ja huomaa jos lapsilla on uusia vaatteita). Nytkin siis kerrotaan lapsille ekana ja ne saa kertoa sitten eteenpäin. Jossain kaupassa näin hauskan tekstin paidassa, ladataan vauvaa ja siinä oli sellainen tietokoneessa olevan latauspalkin kuva puolessa välissä menossa :)
Mä olen nyt tikutellut noita oviksia ja hulluks tuun, se on kyllä tosi tarkka mihin aikaa ja miten paljon olet juonu ja pläähh... ärsyttää. Tässä muutamina päivinä olen saanut tosi haaleeta viivaa mutta tänään ei esim tullu oikeestaan ollenkaa, ehkä tosi haalee sitten paljon myöhemmin milloin testiä ei edes saa enää lukea joten ei se sit oikein tummunu ollenkaan, mitään ovis oireita ei oikeestaan ole ollu, tänään ehkä vähän jotain valkosta vuotoa enemmän, ehkä jos en ovuloi tässä kierrossa tai sitten se on vasta tulossa.
Greppimehua olen käskeny miehen kantaa kaupasta, en oo kehannu kertoa miks moinen himo kun hänelle tullu vähän takapakkia tän asian kanssa kun jäi työttömäks kesällä ja meinas ettei me pärjätä mutta mä en aijo jäädä tollasen asian kanssa miettimään sen enempää, me pärjätään ja sillä selvä.
Mä kans olisin halunnu nähdä niitä tähdenlentoja ja kuiskailla toiveita mutta en nähnyt oikein edes tähtiä, olin kai liian aikaisin asialla ja en jaksanut enää valvoa :( joten revin siis ripsiä ja toivon niillä :D
Heippa,
Siirryn tuolta vauva vuodelle 2014 ryhmästä nyt tähän kun vihdoin ollaan päästy yrittämään kolmatta. Kylläpä se olikin työn ja tuskan takana, ensin miehen suostuttelu joka kesti varmaan kaks vuotta, sitten kierukan poisto joka kesti 3kk, neljä lääkäri käyntiä (ei kiitos enää mulle kierukkaa).
Joten nyt on varmaan siis toinen yritys kerta menossa kun eka menkat tuli ennen kun ehdin niitä edes odotella tai siis tokat tyhjennys vuodon jälkeen.
Meillä on siis tyttö 8/-07 ja poika 10/-05 ja mulla on krooninen vauvakuume, siis kuumeilen aina enemmän ja vähemmän, nyt yritän sopeutua ajatukseen että tää on sitten viimeinen koska ikääkin on jo 35.
Ovistikut olen ottanut ekaa kertaa käyttöön koska en halua missata yhtään mahdollisuutta ja ihan haaleeta viivaa on tullut kahtena päivänä, laskurin mukaan ovis olis ensviikon loppuna mutta vaikeeta laskee sen mukaan kun en oikeestaan tiedä kuinka pitkä mun kiertoni on. Joten varman päälle peitot heiluu joka toinen ilta ;)
Esikoista kun tehtiin niin kolmas kerta toden sanoi, ja toinen tuli vähän niinkun yllättäen koska en osannut odottaa että heti tärppää.
Tiedän kyllä sen tunteen kun menkat myöhässä ja kehittelee ittelle jo ne raskaus oireetkin ja sitten ne mekat alkaa, tsemppiä kaikille odotus kumminkin aika varmasti palkittaan suurimmalla osalla.
Ihanaa kun on tälläsiä palstoja jonne voi kirjoittaa ja purkaa vauvakuumeen tuomaa tuskaa, olen vai muutamalle ystävälle kertonut mutta he ei kauheesti jaksa/ halua jutella mun kaa asiasta, ainostaan yksi työkaverini kannustaa ihan satasella mua. Tää meidän vauvaprojekti saattaa olla järkytys monelle tuttavalle koska nää kaks ensimmäistäkin on sellasia tornaadoja että ihmettelevät suuresti jaksamistamme.
Aurinkoisia päiviä kaikille ja paljon plussa tuulia :)
JESELL2 10/? YK2