jeesusonherra
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ei kannata. Teet vain karhunpalveluksen jos annat lapselle rahaa. Mitä vähemmän vanhemmat rahoittavat lapsensa elämää, sen parempi. Oppivat tulemaan paremmin toimeen itsenäisesti.
Perinnön jakaminen pitäisi olla laitonta. Kaikki perintö valtiolle, tai jos kuuluu kirkkoon niin kirkolle.
Kyllä maskin käyttö pakko pitäisi nyt laittaa päälle. Säästytään vähältä, pieni vaiva. Suomalaiseen kulttuuriin hyvin poikkeuksellinen tapa mutta kansa ei ole tyhmä vaikka siltä näyttääkin.
Lisäksi pakollinen tarve pestä käsidesillä genitaalit ja peräaukko. Korona leviää ilmateitse, joten korona-pierut erittäin vaarallisia.
Henget kertoivat minulle että 2. aalto tulee varmasti. Se että kuin voimakkaana, tähän ei kukaan pysty vielä sanomaan ja on myös osittain ihmisistä itsestään kiinni.
Totta kai mutta eipä tämä mikään yllätys pitäisi olla kellekään? Kulttuurievoluutio on asettanut monia muitakin rajoitteita ihmiselle, joita ei eläinmaailmassa esiinny. Jos tarkastellaan ihmistä vain yhtenä eläimenä niin aika moni asia on vinksallaan.
Esimerkiksi murha, miksi se on niin tuomittavaa vaikka sitä tapahtuu eläinmaailmassa?
Tai perhesurma/poikasten surmaaminen? Eläinmaailmassa vieras uros usein surmaa naaraan poikaset jos ne ovat toisen uroksen jälkeläisiä. Sai emo surmaa/syö poikaset jos ei kykene niistä huolehtimaan/on stressaantunut.
Yms.
Noniin rakkaat ihmiset ja ETA-analyytikot. Nyt on taas jälleen potkaistu uusi kausi käyntiin ja on aika hauk... tarkoitan anaalisoida kilpailijoita ja ennustaa lopputuloksia. Yksi pari lisää on hyvä muutos, aiemmilla kausilla on hieman tuntunut siltä etä vatvotaan liikaa. Lisä pari tuo toivottavasti nopeutta sarjan kulkuun.
Heitänpäs arvalla ilman lunttilappua, muistanko kilpailijoiden nimet.
Mira & Matti
Tämä vaikuttaa enite ns. "normi" parilta tällä kaudella. Hyvin tavallisen ja tasapainoisen oloisia ihmisiä mutta on vielä vaikea sanoa ovatko lintuja vai kaloja.
Emma & Tuomas
Tästä parista tosiaan huokuu jo valmiiksi hieman nihkeä kuva. Emma vaikuttaa todella iloiselta ihmiseltä mutta huonolla itsetunnolla varustetulta. Tuomas taas...jotenkin jäi tästä äijästä sellainen kuva että mikään ei kelpaa, etsii täydellistä prinsessaa. Näistä voi tosin tulla hyvät ystävät koska tykkäävät "seikkailla" (mitä ikinä tarkoittaakaan, matkustelua vai petihommien anaali-seikkailuja?).
Kati & Janne
Fitness pari. Vaikuttaa päällepäin erittäin hyvältä matchilta. Tällainen fitness-naikkonen olisi aikoinaan pitänyt saada surullisen kuuluisalle Pyörä-Petrille rahkan syönnin kaveriksi. Ehdottomasti kyllä tällä hetkellä oma lemppari-pari ja mielenkiintoisin mätsi.
Juudit & Tommi
Jahas, pakollinen vihervassari-tasa-arvo-pariskunta. Kummastakaan ei oikein ihmisinä saanut vielä hirveästi irti. Erikoinen kuvia tuolla äijällä kyllä kun asuu kämppiksen kanssa vielä yli 30-vuotiaana. Mutta jos arvot ja tulevaisuuden haaveet kohtaa näillä niin voi olla potentiaalinen pari.
Eikös tässä sarjassa vieläkään ole muuten ainuttakaan homo-paria otettu mukaan? Kumma juttu vai ovatko homot vain tarpeeksi järkeviä ottamatta osaan tällaiseen leimaavaan hullutteluun?