Iso-P
Seurattavat (0)
Seuraajat (0)
Seuratut keskustelut
Seuratut keskustelut tulevat tähän näkyviin.
Kommentit
Ei mikään. Uudehko polttomoottoriauto tai hybridi on paljon järkevämpi sijoitus. Sähköauton ostajat ovat kuluvan vuosikymmenen aikana vielä monta kertaa ihmeissään. Pikalatauksen hinnat moninkertaistuvat nykyisestä, katsastushylkäykset johtavat kalliisiin akkuremontteihin, eikä sähköautolla ole kauan asiaa autolautoillekaan palovaaran takia. Sähköauto jää kalliiksi siirtymäkauden vouhotukseksi.
Kiva niillä on toki ajaa, ei siinä. Olen ajanut monilla, tehokkain oli liki 600 hv. Mutta sellaisen ostaminen on tyhmintä mitä voi tehdä.
Aktiivisuus
Ei tapahtumia.
Tieto ihmisen kuolemasta menee viranomaisille ja verottajalle, joka odottaa saavansa perukirjan säädetyssä ajassa. Mikäli sellaista ei tule, verottaja alkaa ottaa yhteyttä vainajan mahdollisiin sukulaisiin ja/tai hänen kanssaan viimeisinä aikoina tekemisissä olleisiin viranomaisiin. Verottaja yksinkertaisesti määrää, kenelle perunkirjoituksen järjestäminen ja hautajaisten pito lankeaa. Se voi olla vankivainajan tapauksessa vaikkapa vankilan johtaja tai sairaalan ylilääkäri tms. Mikäli henkilö on testamentannut omaisuutensa valtiolle, niin silloin valtio hoitaa kaiken.