Hongatar

Toffi, Ihanaa että sait kommentteja ja sun storyyn reagoitiin! oliko ne tsemppiviestejä vai minkälaisia?

Mistä tulee ajatus, ettet ansaitsisi vauvaa? Siitäkö että sulla on paha mieli kun oot perheellisten seurassa? Ole armollinen tunteillesi ja itsellesi, tottakai ansaitset vauvan ja kaikkea ihanaa elämäsi <3 tunteet on eri asia kuin teot. On tärkeää tunnistaa ne tunteet, että niiden kanssa oppii olemaan, ja tiiän että se kuulostaa helpommalta sanottuna kuin tehtynä, koska ite oon kans pala kurkussa jos oon tekemisissä perheellisten kanssa. Viimeks pidättelin itkua koko bussimatkan, ku olin menossa tapaamaan kaveria joka odottaa jo toista lastaan. Ja kotona sit itkinkin kun purin tapaamisen tuomia tunteita päiväkirjaan. Negatiiviset tunteet on niin kamalan uuvuttavia.. Ja tuskin sun kaverit sitten sua arvostelee, kun valitat vauvan valvottamisesta, sehän olisi kiusaamista.

Pähkis, kivaa kun jaoit teidän tarinan! Viiteen vuoteen mahtuu varmasti paljon tunteiden vuoristorataa. Lähdittekö hoitoihin kun 2v oli kulunut, vai tuliko muualta epäilyksiä?  Toivottavasti tää pikku pähkinä pysyy nyt kyydissä ja kaikki menee hyvin <3 Oletko uskaltanut iloita? Mulla se keskenmeno kummitteli aktiivisesti monta kuukautta, nyt onneksi ei ole enää paljoa mielessä. Ja ihanaa että olit avoin tälle vahinkoraskautuneelle ystävällesi ja saitte puhuttua tilanteesta. 

Lily__, tikutin tässä kuussa, mutten oikeen saanut mitään selkeää tulosta tikkuihin. Mulla oli Sofi-merkkiset testit ja kauheen haaleeta viivaa, voin laittaa kuvan jos osaan. Ymmärrän tuon pelon että jos tulisi korona tai mikä tahansa muu terveydellinen este kesken hoitojen, ne on niin arvokkaitakin! Ja vaikka se onkin monivaiheinen prosessi, monilla se tuottaa tulosta :)

Stash, kuulostaa kyllä alkuraskauden oireilta! Eikös dpo8 saattaisi näkyä jo jotakin varhaisissa testeissä? Jos se "pieni tsäänssi" sittenkin toteutui...

Stash, pahoittelut minultakin teidän spermanäytteen tuloksista :/ Toivottavasti saamanne lääkkeet auttavat! Ihanaa että kumppanisi on niin avarakatseinen, että suo mahdollisuuden lahjasoluille - vanhempi voi olla ei-biologisellekin lapselle <3 On varmasti helpottavaa kuulla, ettei sinussa ole vikaa, ja mahdollisuus raskaudelle on todellinen. Toivottavasti pian alkaa tapahtumaan :)

Lily__, oletko kuitenkin luottavaisin mielin menossa hoitoihin? Tapahtuuko hoito teidän omilla soluilla, siis että kumppanillasi oli kuitenkin riittävästi siittiöitä hoitoja varten? Minkälaisia odotuksia sinulla on hoidoista, ootko ehtinyt miettiä vielä nin pitkälle?

  Meillä minä oon puhunut läheisille ystävilleni siitä että raskautta ei kuulu, ne on oikeastaan samat tyypit joille ehdin silloin riemuita ennen keskenmenoa. Ja ne kaikkityypit on just perheellisiä tai raskaana, joten en sen takia ole heille enää tilanteestani nurissut. Kai jotenkin pelkään että olisin ilonpilaaja ja aiheuttaisin pitkiä hiljaisuuksia tai syyllisyyttä tai sääliä perheellisten puolelta. Tai sitten vain kuvittelen kaiken :D On kovin hankalaa olla yhteydessä näihin, kun he laittavat ryhmächattiin ultra- ja vauvakuvia, samalla  kun tuntuu että oma kohtu vaan pöläyttelee tuhkapilviä... Tuntuu pahalta olla kateellinen omille ystävilleen, mutta yritän ajatella, että tilanne voisi olla myös toisin päin.

Maaemo82, kiitos kun jaoit tarinasi, toi kyllä toivoa! Hassua miten tärppäsikin just ennen hoitoja! Tiedän yhen tuttavan jolla kävi sama tuuri :) Ymmärrän nuo pelot tuulimunasta/keskenmenosta/muusta sattumuksesta, kun on jäänyt se "pettymysten kierre" päälle... Jos itse vielä plussaan, en varmaan osaa uskoa asiaa todeksi, ennekuin nyytti todella on sylissä. Oletko kuitenkin antanut itsesi nauttia raskaudesta? Milloin teillä on la? Se on niin ainutlaatuinen ja satumainen tila, ainakin mun mielikuvissa.. :D

Toffi, oot tosi rohkea kun oot instagramissa uskaltanut puhua noin henkilökohtaisesta aiheesta! Ja oot oikeassa, että on jokaisen oma asia, jakaako ja jos niin kenelle. Veikkaan että tän asian ympärille sitoutuu paljon hiljaista surua, joka jää yksin kannettavaksi juuri sen arkaluontoisuuden vuoksi. Vaikka varmasti kohtalontovereita löytyisi. Oletko saanut palautetta sun instapäivityksiin? asiallista/asiatonta?

  Heippa Stash ja kivaa kun löysit tänne palstalle!

  Kivaa että olette jo päässeet käynnistämään hoidot, ja ymmärrän että hidas eteneminen turhauttaa. Olettehan jo pitkään odottaneet että pääsisitte odottamaan.. Olisikohan yksityisellä puolella vähemmän jonoa? Tietysti se on kalliimpi reitti, mutta vastauksia saisi ehkä hitusen nopeammin.

  Ymmärrän miten musertavaa joka kuiset menkat on, kun niin toivoo sitä plussaa... Mutta aina tulee uusi kierto ja uusi mahdollisuus <3

  Itsellänikin on hankala vastaanottaa tuttujen tai julkkisten raskausuutisia. Huomaan välillä tuntevani tosi lapsellisiakin tunteita kuten kateus ja häpeä oman kehon toimimattomuudesta. Tuntuu että aina "esitän reipasta" perheellisten kanssa ja sitten kotona murehdin yksin. Kai se lisääntymisvietti  on niin syvällä perimässä että tuntuu raskaalta kun se ei onnistu.

  Onneksi vielä on aikaa ja toivoa <3 Olen myös iloinen että vastasitte tähän ketjuun, kivempi vatvoa yhdessä tätä vaikeaa asiaa.

  Ihana kuulla että olette saaneet hyvää ja oikeanlaista hoitoa :) Toivosta ei kannata luopua, vaikka ymmärrän että välillä saattaa olla hankalaa pysytellä toiveikkaana ja reippaana. Toivottavasti induktioista olisi hyötyä ja saisitte pian ihania uutisia <3

  Olen ystäväpiirini ainoa jolla ei ole heti tärpännyt, joten ajoittain olo on yksinäinen, enkä halua kuormittaa raskaanaolevia tai perheellisiä ystäviäni omalla epäonnellani. Mutta mitä olen netissä surffaillut, pitkään yrittäneitä on monia, eikä se ole lainkaan tavatonta. Se tuo omalla tavallaan lohtua ja toivoa. Meillä on vielä muutama kierto ennen maagista vuoden rajaa, että pääsisi kunnalliseen hoitojonoon, ja sitä odotellessa aateltiin yrittää "tehokkaammin" tosiaan niiden ovistikkujen sun muiden konstien avulla. Kamalaa olla näin kärsimätön... :D

Kiitos sympatiasta Toffi! Ymmärrän tosi hyvin tuon tunteiden laajan skaalan.. Itsellä vaihtelee kierron sisälläkin välillä rajusti; oviksen aikaan aina reippaimmillaan ja sitten loppua kohden jännitys ja kuvitellut oireet - ja taas pettymys :/

  Sopiiko udella, milloin hakeuduit hoitoihin, ja millaista hoitoa olet saanut? Oletko julkisella vai yksityisellä puolella? Miltä on tuntunut alkaa saamaan tukea "projektin" ulkopuolelta, ammattilaisilta? Ja jos tikkuihin on uskomista, toivoa on! :)

  Itse olen alkanut tuntemaan jopa ulkopuolisuuden tunnetta, kun kaverit puhuu vain lapsistaan/raskaudestaan ja lapsettomana on vaikeaa samaistua siihen arkeen. Olen tietysti myös onnellinen heidän puolestaan, mutta pelottaa että erkaannun kaikista perheellisistä ystävistäni, jos jään itse täysin lapsettomaksi.. Ja kuinka pahalta se tuntuisi sitten, kun heidän alkaisivat saamaan lapsenlapsia, ja jäisi taas ulkopuoliseksi.. siis sen lisäksi ettei ole saanut perustaa omaa perhettä.

  Oon yrittänyt lohduttautua ajatuksella että elämässä on muutakin siistiä kuin perheen perustaminen, mutta tällä hetkellä muut haaveet tuntuu jotenkin toissijaisilta. Onko sinulla jotakin voima-ajatuksia tai fiilistä että voisi olla tulevaisuus ilman omaa perhettäkin?