h_ki
Seuratut keskustelut
Kommentit
Yleensä norjalaista kassilohta. Kirjolohissa on tullut liian monta makupettymystä.
Vähän riippuu, aika paljon on poloneesin tansiijoita, joista ei saa selvää menevätkö vai eivätkö. Minä en odottele, että osaavat päättää.
Esim välittäjät aina kehottavat minimoimaan näkyvän tavaran myytävissä asunnoissa, joten näytössä oleva kämppä ei vastaa todellisuutta. Sama varmaan erilaisissa ohjelmissa ja lehtikuvissa.
Isot lattiapinnat ilman mattoja ovat minustakin kolkot ja kaikuvat.
Toki pitää mainita. Osuuden jakamattomasta kuolinpesästä voi nimittäin jakaa vaikkapa yksittäiselle perijälle ja muut saavat jotain muuta. Tai sitten jokainen saa saman suuruisen osuuden jakamattomaan pesään tai jokin näiden välillä oleva muoto. Kaikki mitä vainajalta jää pitää jakaa jotenkin, ellei sitä pesää jätetä jakamattomaksi.
Verotus tehdään perukirjan mukaan ja sillä ei ole mitään tekemistä itse pesän jakamisen kanssa, tämä tietämättömille neuvojille tiedoksi.
Ainakin Turun saaristossa on massiivisia kirjolohikasvattamoita, joten Itämeren vedessä ne on kasvatettu.