Hansuliini
Seuratut keskustelut
Kommentit
Voi jösses. Kyllä mä 6 vuotiaana hoisin itteni aamulla kouluun ja iltapäivällä kotiin. Ädin työt alkoi klo 6, joten se lähti töihin jo viideltä.
Mitä tää nykyajan tuuba on? Tuol yhdessäkin ketjussa, joku teini ei pärjää kotona miehen kanssa, kun ei osaa syödä ite, jos sille tekee ruuat valmiiksi.
Meillä teini osaa tehdä meille ruuat valmiiksi kaappiin, jos ois tarve. Lapset pitää pienestä lähtien opettaa pärjäämään, että ne osaavat sit isompana arkiset ja tärkeet jutut, kuin yksinolon ja kotityöt. 15-vuotiaana se oli viikon kotona yksinään, kun ei mökille halunnut lähtee. Oli aikansa kuluksi pessyt ikkunatkin. Valmiiseen pöytään tulin mökiltä ja aina on tiennyt, että sitä rakastetaan ja, ettei sitä oo hylätty tms.
Nykyään asuu omillaan ja eikä mun tarvii huolehtia sen pärjäämisestä. Taloudellisesti jeesaan tietty, kun opiskelee vielä, eikä tehdä töissä täysiä päiviä.
Käyttäjä25661 kirjoitti:
Sorry, mutta nauroin ääneen tuon kommentin tapahtumille. Sitä se on, kun yhä useammat lääkärit ovat muita kun suomenkielisiä. Minulla on yksityisellä puolella kaksi vakilääkäriä, ortopedi ja astmalääkäri, jotka kummatkin ovat ulkomaalaisia, mutta puhuvat suomea aivan sujuvasti. Siitä huolimatta joudun käyttämään eräänlaista yksinkertaistettua selkokieltä vaivojani selostaessani väärinkäsitysten välttämiseksi. Normaalisti puhun värikkäämpää kieltä.
Joo onneksi noi ei ollut mitään vaarallisia juttuja, että jossa ois pysyvää haittaa voinut tulla. Ottaen huomioon, että munuaisetkin tutkittiin nilkan takia ja ekassakin tapauksessa sain buranat soittamalla terkkaan paluumatkalla röntgenistä.
Vierailija kirjoitti:
Hansuliini kirjoitti:
Kieltämättä noi junantuomat on vähän omituista sakkia tällein stadilaisen silmilläkin.
Mikä toi raitsikka on? Epäilisin spåra tai steissi, mut en osaa kyllä sanoa varmaksi?Kyllä mä tiedän, että ihmisiä asuu susirajan pohjoispuolella. Mulla on kavereita Tampereella asti
Mulla on tarkkaan katsottu Moovitista reitti, että oon oikeaan aikaan perillä ja se aikataulu kusee, jos en kerkee siihen tietyyn dösään.
Kyllä tarvii autoa. Millä muuten pääsis Sallaan huvilalle? Sitä paitsi julkisissa on liikaa niitä hesalaisia. Pakko välillä saada olla rauhassa.
Kyllä se ottaa päähän, että tänne tunkee puoli Suomea joka v..un aamu ja sen takia oma 17km matka töihin vie pahimmillaan aikaa niin, että nopeampaa oisin Sevettijärveltä ajanut apteekkiin, saanut palvelua ja jo matkalla takas.
Meillä on kyllä täällä ihan luonnonsuojelumetsää, jossa voidaan käydä kuuntelemas fogeleita ja muita öttiäisiä. Eikä toi Nuuksio tai Sipookorpikaan kaukana oo, jos tulee akuuttitarve leikkiä jotain Erä-Jormaa.
Paras aika täällä on juhannus. Kerrankin kaikki junantuomat painuu sinne böndelle ja saa olla rauhassa ilman, että joku huohottaa niskaan. Ei sitä joka kissanristijäisten takia jaksa hyppii. Ei pääsis koskaan sittaamaan.
On täältä joo kätevä lentää Rovaniemelle. Hyvin kulkee reittiliikenne, mut ihan sama 900km täältä on ajaa huvilalle, kuin sieltä tänne.
Ei ol kyllä mikään top ten kohde mulla Stokis tai Tallinna. Et ymmärän hyvin halua viettää aikaa mielummin täällä. Ihan painajaista olla jumissa jossain paatissa, jossa 900 spedee.
Se on aika jännä, että Suomessa on tällä hetkellä kaksi (ei enää kolmatta, koska se sijaitsee viipurissa nyttemmin) käytössä olevaa raitiotietä, joista toinen on Turussa ja toinen Helsingissä (kolmas rakenteilla Tampereelle), mutta helsinkiläinen on niin typerä, että hän ei ymmärrä mitähän mahtaisi tarkoittaa lyhenne "raitsikka". Vihje R-A-I-T-sikka, - R-A-I-T-iovaunu. Vai oletko koskaan kuullut sporan oikeaa nimitystä, että oletko teitoinen että se on suomeksi raitiovaunu? Tiesitkö sitäkään että Hesa tarkoittaa Helsinkiä? Tämän voi päätellä samalla tavalla kuin raitsikankin, eli H-E-.....
Sorgen Jörgen, mutta minä en voi tietää, että mitä sillä ilman kontekstia tarkoitetaan, kun täällä on ihmisiä, jotka sanoo steissiä Raitsikka=Rautatientori ja, mutta täällä on kyllä käytössä ratikka. Kun joku taivuttaa sanan oudosti. Merkitys päätellään asiayhteydestä. Millä ratsikalla pääsee viikkarin terminaaliin? =Spåra 5 Tavataanko Raitsikalla viideltä siinä portaiden edessä? Steissi Rautatientorin puoleisten pirtaiden alimman rapun edessä.
Vierailija kirjoitti:
Hansuliini kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki te olette hesalaisia olitte sitten syntynyt siellä tai ette, tässä se taas nähdään kun yritetään olla parempia kuin muu suomi.
Stadilaisuus on perimä sama, kuin joku karjalaisuus täi hämäläisyys. Suku täältä ja ite oot täältä. Junantuomat hesalaiset taas voi olla mistä tahansa. Helsinkiläisiä taas on kaikki, jotka täällä budjaa. Stadilaiset on kuule nähny yhtä sun toista ja hesalaisilla taas avoin mieli, joten ei oo mikään ongelma tulla toimeen helsinkiläisinä. Koko Helsinkiä voi kutsuu Hesaksi. Stadi on Helsingin ytimessä. Esimerkkinä, vaik Stessi on Stadissa, mut Kaivantopuiston juoksuhaudat on Helsingissä.
Tuohan on vähän samaa kuin Turussa: Kun mennään kaupungille, mennään lähinnä kauppatorin ympäri kiertäville kaduille ja sille torille, jos se olisi kunnossa :)
Stadilaisille, junantuomille ja susirajan takana asuville ieni tieto Turusta:
Turussa Täl pual jokke = Tuomiokirkon puoli
Tois pual jokke =j oen toinen puoli.
Tämä historiallisista syistä: Kaupunki oli alunperin Tuomiokirkon puolella eli Täl pual jokke.
On siis ihan relevanttia kysyä kaverilta pääkirjastossa, kauppatorilla tai Turun linnassa ollessa: "Koskas lähdetään Täl pual jokke?"
Sama juttu joo. Täällä se on alunperin kaupunkiin kuulunut alue ja liitetyt alueet. Nykyään sen hyöty on lähinnä matkustustavan miettimisessä. Stadissa pääsee kutakuinkin minne vaan spåralla tai ratikalla, mut parkkipaikat saattaa olla etsinnän takana. Kun taas, jos ei puhuta Stadista, niin voi lähtee aika huoleta autolla. Pääsepähän yhdellä vempeleellä perille.
Tosin nykyään sitä Stadia käytetään virheellisesti monessa paikkaa. Omassa päässä se määrittyy noin ja yleensäkin paljasjalkasilla, jos on useampaa sukupolvea.
Hölöhölö täysin epäsopivat esimerkit sulla! Tietenkään ei saa, koska noi sun esimerkit on syrjintää ja ihmisoikeuksia loukkaavia ja kiistävät ihmisen oikeutta olla olemassa!
Mutta siinä, että noi omat ihmistaimet opettaa pärjäämään elämässä ja selviämään taas ei oo! Katso, kun kasvattaa lapsensa oikein, niin että siihen voi luottaa.
Munkin lapsella oli 6-vuotiaana kännykkä ja se soitti, jos tuli, joku hätä, kun olin kaupassa. Eikä se suostunut missään IP-kerhossa olemaan, joten tosi usein se vaan lähti kotiin koulun jälkeen. Minkäs sille mahdoi? Kotimatkaa sillä oli kävelytietä, jossa ei autoja se 400m.