Faith

En kuulunut intohimoisiin Natoon liittymisen vastustajiin, mutta olin enemmän liittymistä vastaan kuin sen puolesta.

Perusteeni oli naiivi, se palautui rauhan rakentamisen arvoihin sekä vielä enemmän ajatukseen, että sotilaallinen liittoutumattomuus jollain tavalla heijastaa sitä, miten korkea arvo itsenäisyys on suomalaisille. 

Helmikuussa muutuin hetkessä naiivista idealistista turvallisuuspoliittiseksi realistiksi eli peruste hajosi siten. Toivoin että Suomi olisi Natossa kuten esim. Viro.

Minulle päivä jolloin Suomi allekirjoitti ja lähetti Nato-hakemuksensa oli kuitenkin enemmän surullinen kuin iloinen. Näen Natoon liittymisen surullisena mutta turvallisuuden kannalta parempana vaihtoehtona kuin liittoutumattomana pysymisen.

Söpö gorilla syö selleriä:

Minulla on tuollainen taipumus. Joskus olen ihan fyysisesti voinut pahoin, esim. menettänyt ruokahaluni, kunnes selviää että kaikki on ok. En kuitenkaan ole yhtään läheisriippuvainen enkä kontrollinhaluinen tms. 

Ensimmäinen kerta minkä muistan oli ala-asteikäisenä, kun olin yksin kotona ja odotin muita perheenjäseniäni kotiin asioilta. Ilta alkoi hämärtyä ja tuli jo pimeä eikä heitä vain kuulunut. Olin ihan varma että on tapahtunut auto-onnettomuus tms. Todellisuus muuttui oudon tuntuiseksi ja ahdistavaksi. Oli suuri helpotus kun he lopulta tulivat.

Ehkä minulla tämä kokemus lapsuudessa on jättänyt jälkensä. 

On normaalia. Ilman parisuhdettakin voi elää hyvää elämää.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Elon Muskista en osaa sanoa, kun en hänestä juuri mitään tiedä, mutta se pitänee paikkansa, että korkea älykkyys voi kytkeytyä poikkeuksellisen tuhoisiin taipumuksiin. Kiinni otetuille natsijohtajille Nürnbergissä tehdyissä älykkyystesteissä selvisi, että heillä on poikkeuksellisen korkea älykkyysosamäärä. Tuskin oli pelkkää sattumaa.

Korkea älykkyys = korkea asema = irtoaminen maanpinnalta = ylimielisyys = empatiakyvyn puute = hirmuteot.

Tuollaista ketjua itsekin ajattelin. Omasta älyllisestä ylivertaisuudesta humaltumista.