Faith

Faith kirjoitti:

Ajattelen aika paljonkin. Jos olen epävarma kaikkien mieleeni tulevien kommenttivaihtoehtojen suhteen, en sano mitään, ja tilanne menee ohi. Hiljaa olemisestakin ehkä joku voi loukkaantua (sisimmässään)?

Joskus päätän mitä sanon sen perusteella, miten itse kokisin vastaavan tilanteen jos olisin sen toisen asemassa. Itse esim. en pidä voivottelusta, vaan enemmän sellaisesta rohkaisevasta kommentista. Toisaalta joku toinen voi taas loukkaantua rohkaisevasta kommentista...

Tällaisissa asioissa ei taida olla täysin varmaa "oikeaa tapaa" toimia ja puhua, koska ihmiset ja tilanteet ovat niin erilaisia.

Tajusin juuri, että yleisin kommentti minkä päädyn sanomaan, on pelkkä "Voi ei...". Se on aika neutraalin myötätuntoinen, ei siis voivotteleva eikä myöskään rohkaiseva eikä neuvomaan pyrkivä.

Ajattelen aika paljonkin. Jos olen epävarma kaikkien mieleeni tulevien kommenttivaihtoehtojen suhteen, en sano mitään, ja tilanne menee ohi. Hiljaa olemisestakin ehkä joku voi loukkaantua (sisimmässään)?

Joskus päätän mitä sanon sen perusteella, miten itse kokisin vastaavan tilanteen jos olisin sen toisen asemassa. Itse esim. en pidä voivottelusta, vaan enemmän sellaisesta rohkaisevasta kommentista. Toisaalta joku toinen voi taas loukkaantua rohkaisevasta kommentista...

Tällaisissa asioissa ei taida olla täysin varmaa "oikeaa tapaa" toimia ja puhua, koska ihmiset ja tilanteet ovat niin erilaisia.

Luin monenlaisia, mm. psykologia kiinnosti.

Äidilläni oli kirjahyllyssämme joitain Valittujen Palojen kustantamia romaaneja, joita luin iltaisin. Yksi mieleen jäänyt oli Janen talo -niminen romaani, joka kertoi perheestä jonka äiti oli kuollut syöpään. Isä ja teini-ikäiset lapset yrittivät selviytyä surusta ja menetyksestä. Se oli rankka tarina, ja äitini ihmetteli kun näki minun lukevan sitä (olin 11-12), mutta ei kieltänyt. Onneksi. Olisi ollut kauheaa, jos en olisi kotona saanut lukea niitä kirjoja jotka kiinnostivat.

Tekisin varmaan. Olisi kyllä vähän tylsää jos vastaukseksi tulisi 100% suomalainen, mikä näyttää olevan suomalaisille hyvin yleinen vastaus, niillekin, jotka ovat olettaneet että heillä on kaukaisia sukujuuria muualla. 

Ei että siinä mitään vikaa olisi. Olisi vain tylsä tulos.

Klassista musiikkia, hengellistä kuoromusiikkia, 60- ja 70-lukujen rokkia sekä kuulemiani hyviä kappaleita myöhemmiltäkin vuosikymmeniltä.

En juuri kuuntele radiota, joten en kuule nykyajan musiikkia oikein mistään. En kyllä oikein ole muutenkaan uutuuksien perässä juoksija. Luotan siihen etten menetä mitään, mikä ylittäisi edellä mainitut. Musiikin kulta-aika on jo takana päin mielestäni, suurten klassisten säveltäjien aikaan. Populaarimusiikin kulta-aika puolestaan oli 1960-70-luvuilla.

Olen syntynyt 70-luvun lopulla.