Faith

Ikävöin joskus ihan tavallista perhearkea kun olin teini-ikäinen ja asuin kotona. Tämä oli 1990-luvulla. Sitä kun tulin koulusta iltapäivällä, syötiin ja juteltiin perheenjäsenten kanssa, katsottiin tv-sarjoja yhdessä olohuoneessa. Ja viikonloppuja kun käytiin yhdessä ruokaostoksilla automarketissa, käytiin vuokraamassa Disney-elokuva pikkusisaruksille, tehtiin hyvää ruokaa jne.

En teininä bilettänyt ollenkaan. Kaveripiirini oli kiltti ja kunnollinen. Sen takia teiniaikojen muistoni ovat lähinnä kodista ja perhe-elämästä.

Kalpean kellanharmaa epätasainen haaleaksi jäähtynyt velli, joka ei maistu kuin suolalta, keittolautasessa pöydän päällä.

Ei matkaa käytännössä ollenkaan. Monia pysäkkejä joilta pääsee joka suuntaan heti kun astuu ulos porttikongista. Asun ison kaupungin keskusta-alueella.

Tuollainen malli on paha jalkaterän nivelille. Se vääntää varpaat virheasentoon ja erityisesti pahentaa vaivaisenluun oireilua.

Jostain syystä en koskaan ole uskonut maan ulkopuoliseen älylliseen elämään (pois lukien Jumala ja enkelit).

Olin epäilevällä kannalla jo varhaisteininä 90-luvun alussa, kun Suomessa (ja kai muuallakin läntisessä maailmassa) oli se UFO-villitys, ja ihmiset kertoivat kohtaamisistaan avaruusolentojen kanssa. Pidin kertomuksia mielikuvituksen tuotteena, unina, harhoina, valemuistoina tms. Myöhemmin uskovaisena olen kuullut pohdintoja, että nuo entiteetit saattaisivat olla pahoja henkiä jotka esiintyvät hyväntahtoisina avaruusolentoina.