Faith

Annoin rollaattorin kanssa liikkeellä olleen hitaan vanhuksen astua rauhassa ulos bussista, vaikka takanani olevat yrittivät hirveällä kiireellä tunkeilla ovelle.

Olin ystävällinen ja hymyilevä labran henkilökunnalle.

Ihan perusjuttuja siis vain, tänään ei tullut oltua ihmisten parissa sen kummemmin.

Lapsuudessani 1980-luvulla kaikilla roikkui kotiavain kaulassa, kanttinauhassa. Myös minulla ja sisaruksillani vaikka meillä oli kotiäiti.

Joillain lapsilla oli tapana hississä pidellä avainta liikkuvaa ovea vasten. 80-luvun tapaan siitäkin liikkui urbaani legenda, että joku tyttö oli tehnyt niin, ja avain oli jäänyt oven rakoseen jumiin ja tyttö oli kuristunut kaulanauhaansa.

Vierailija kirjoitti:

Se sairaalapako on niin hieno ja tais kestää lähemmäs 20 minsaa.

Sarah Connorin sairaalapako on upea. Muutenkin kyseinen hahmo ja tarina on elokuvassa parasta.

Täytyisi joskus katsoa ykkönen uudestaan ajatuksella. Siitähän Sarah'n tarina alkoi.

Puolukoita ja omenasosetta makeutta tuomaan. Tai omenaraastetta ja puolukkahilloa makeutta tuomaan. Lisäksi pekaanipähkinöitä.

Ruispuuro on maukkaampaa kuin kaurapuuro.

Ikävöin joskus ihan tavallista perhearkea kun olin teini-ikäinen ja asuin kotona. Tämä oli 1990-luvulla. Sitä kun tulin koulusta iltapäivällä, syötiin ja juteltiin perheenjäsenten kanssa, katsottiin tv-sarjoja yhdessä olohuoneessa. Ja viikonloppuja kun käytiin yhdessä ruokaostoksilla automarketissa, käytiin vuokraamassa Disney-elokuva pikkusisaruksille, tehtiin hyvää ruokaa jne.

En teininä bilettänyt ollenkaan. Kaveripiirini oli kiltti ja kunnollinen. Sen takia teiniaikojen muistoni ovat lähinnä kodista ja perhe-elämästä.