Faith

Jompikumpi näistä ranskalaisista psykologisista trillereistä: Caché (2005) tai Ne le dis à personne (2006). 

Jos kirjoittaja on taitava ja mielikuvituksekas sekä tekee taustatutkimusta aiheestaan, niin varmasti. Internetin aikana on saatavilla runsaasti myös ensikäden kokemusta mitä erikoisimmista aiheista. Kirjoitin joskus pöytälaatikkoon novellin, jonka yksi henkilöhahmo kokeili daturaa eli hulluruohoa järkyttävin seurauksin. Luin netistä (joidenkin tyhmänrohkeiden) ihmisten kokemuksia. En ole oikea kirjailija joten en tohtisi kehua novelliani hyväksi, mutta kokemusaineiston tutkimisen ansiosta kirjoittaminen oli mielenkiintoinen luova projekti. En siis ikimaailmassa kokeilisi daturaa itse saadakseni tietoa sen vaikutuksista.

Kuuntelin loppuun It Could Have Been Her ja aloitin seuraavan Lisa Jewellin jännitysromaanin, Invisible Girl.

Apua, kohta Jewellin romaanit loppuvat kesken!

Nyt vettä. Äsken oli C-porevitamiinijuoma.

Sokerikoukku on todellinen ilmiö. Lopetin viime helmikuun alussa makean päivittäisen syömisen. Vaihdoin sen päivittäiseen pieneen määrään vähintään 70% tummaa suklaata, jossa toki myös on sokeria, mutta hyvin vähän eikä se maistu kovin makealta.

Vaihto oli jättimenetys. Pääsin kertaheitolla päivittäisestä makeansyönnistä eroon.

Pari viikkoa sitten ostin rusinoita varmistaakseni riittävän kaliumin saannin. Nyt aina kun avaan keittiössä sen kaapin, jossa pidän rusinapakkausta, minulle tulee sekunnissa voimakas tarve ottaa ja syödä ohimennen kourallinen rusinoita. Rusinat eivät ole minulle erityistä herkkua, joten ymmärsin heti, kun tämä alkoi, että kyseessä on vanha sokerinhimoni, joka yrittää tehdä paluuta. Joka kerta tietoisesti kieltäydyn ottamasta rusinoita tuolla tavoin ohimennen (syön niitä tietyn määrän vain aamiaisen yhteydessä).

Jotenkin se sokeripitoista (olipa se makeiset tai pelkiltään syödyt rusinat) syödessä tuleva tunne kun glukoosi kihahtaa aivoihin tuottaa voimakasta mielihyvää, ja kaipuu siihen on jäänyt kytemään. En kuitenkaan aio palata siihen.