Faith

Tervehdin yleensä aina, mutta joskus on niin paljon ruuhkaa ja hälinää, etten välttämättä huomaa tervehtiä, vaan alan heti kortilla maksettuani tähyillä vapaata paikkaa.

Elettiin alkukevättä, varmaan pääsiäisen jälkeistä aikaa. Olin juuri kävellyt koulusta kotiin. Äitini ja isosiskoni istuivat keittiön pöydän ääressä juomassa kahvia Pirkka-rommileivoskeksien kera ja selailemassa Elloksen ja Yves Rocherin kuvastoja, jotka olivat tulleet postissa. Minä ja siskoni saimme valita kuvastoista itsellemme parit vaatteet ja ihonhoitotuotteita. Siskoni käski minua valitsemaan ensin, etten matkisi häntä. Nuoremmista sisaruksistani toinen leikki kavereineen pihalla ja toinen heilui babysitterissä pöydän vieressä. Isämme oli kohta tulossa töistä. Perunat kiehuivat kattilassa. Keittiön avoimesta ikkunasta kuului kevätlintujen laulua.

:) Suurin piirtein tuollaisia hetkiä oli 90-luvulla monia.

Näin kerran kolme julkkista parin minuutin sisällä. Ensin näin Paavo Väyrysen, hetken päästä vastaan käveli Wentzel Hagelstam Antiikkia antiikkia! -ohjelmasta, ja juuri kun olin toipunut siitä, näin Jari Litmasen nousevan autosta. Tämä tapahtui Helsingissä Annankadulla 2000-luvulla :)

Maailmanparantaja kirjoitti:

Oletteko ikinä ajatellut oman henkensä riistämistä tai jopa jonkun murhaa? Kysyn tätä siksi koska ainakin ulospäin olette aina tosi iloisia. Ja jos teillä on paha pv niin oletteko silti iloisia koska ajattelette, että kyllä tämä tästä hyväksi muuttuu ja pääsen taivaaseen.

Aika usein se on minulla noin miten kirjoitit, eli pahanakin päivänä (joita on joskus, tosin ei kovin usein nykyään) iloitsen siitä, että se paha on vain väliaikaista ja kaikki tulee lopulta päättymään hyvin. Uskossa olemisen aikana en ole kyllä itsemurhaa tai kenenkään murhaa ajatellut. Joskus nuorena, kun oli joitain pahoja vastoinkäymisiä ja enemmän draamaa elämässä, saatoin ajatella joskus sellaisiakin.

Sylvia (2003). Se on elämäkerrallinen draama runoilija Sylvia Plathin elämästä. Siinäkin on kyllä rankkoja aiheita, vaikkei kauhua olekaan.