Faith

Melkein joka päivä. Luen tutkimusartikkeleja neurologiasta ja psykologiasta. Lisäksi filosofiasta (metafysiikka ja moraalifilosofia) ja teologiasta; nämä tosin eivät ole monien mielestä oikeaa tiedettä, koska ne eivät ole edes luonnontieteen soveltavia aloja.

Tämän takia pidän nettiä hyvänä keksintönä. Jos olisin pelkän kirjaston varassa, en ehtisi muuta tehdäkään kuin juosta kirjastossa.

Hiuksilla on ns. terminaalipituus (hiukset eivät enää kasva sen pituuden saavutettuaan), joka johtuu kasvukauden pituudesta, ja joka on osittain perimän määräämä, mutta on hyvin epätodennäköistä, että se olisi kenelläkään olkapääpituus. Sen sijaan on tunnettu ilmiö, että olkapääpituus tuntuu kestävän ikuisesti, vaikka hiukset kasvavatkin oikeasti.

Kyllä sinullakin ap. hiukset varmasti vielä kasvavat (kunhan et leikkaa niitä ja kunhan latvat eivät katkeile eli ei tapahdu ns. luonnollista leikkautumista), et vain huomaa kasvua tässä vaiheessa.

Minulla on MS-tauti, mutta olen naimaton, joten en osaa tuohon puolison tilannetta koskevaan kysymykseen vastata.

Mutta tämä tauti voi tosiaan olla rauhallistakin tyyppiä. Vaikka tulisi pahenemisvaiheen myötä fyysistä vammautumista, niistä saattaa parantua kokonaan, kuten minulle on käynyt. Pahimmat uhkakuvani, joita minulla oli diagnoosin saadessani, eivät ole toteutuneet, vaan elän ihan hyvää elämää tämän sairauden kanssa. Herkkä uupuminen on pahin oireeni. Nykyisin saatavilla oleva lääkitys vähentää pahenemisvaiheita ja hidastaa invalidisoitumista.

En pyörittele uhkakuvia, mitä tulee vanhuuteen. Jos invalidisoitumista tapahtuu ajan mittaan, niin luotan, että siihen löytyy suhtautuminen ennen pitkää, eli että mukautuu tarpeen vaatiessa.

Ja uskoisin, että jos naimisissa olevalla puoliso on sitoutunut liittoon, niin hänkin löytää suhtautumisen puolison mahdolliseen vammautumiseen. Aviopuolisothan ovat luvanneet rakastaa toisiaan myötä- ja vastamäessä. Eri asia tietysti, jos toinen ei olisikaan sitoutunut. Jos olisin naimisissa, keskustelisin puolisoni kanssa myös tulevaisuuteen liittyvistä huolista.

Vierailija kirjoitti:

Teen kaiken siinä vaiheessa, kun se on helppoa ja stressitöntä.

Siivoan mieluummin vähän ennen kuin tarvitsee kuin vähänkään sen jälkeen. Esimerkiksi suihkun lattiakaivon pesen kerran viikossa, koska jos vaikkapa kerran kuukaudessa pesisin, se olisi isompi (ja epämiellyttävämpi) homma.

Olen opiskelija, ja teen koulutehtävät heti, kun voin. En lykkää niitä. Aikoinaan tein kaiken viime tingassa ja karmean stressin ja paineen alaisena. Nykyään en viitsi, vaan haluan päästä helpommalla. Kun on enemmän hommaa, aikataulutan tehtävät ja pysyn aikataulussa.

Suunnittelen viikon ruoat etukäteen ja teen ostokset kerralla. Teen ruokaa myös pakkaseen, josta se on helppo lämmittää.

Olin ennen kamala stressaaja. Istuin tietokoneen ääressä chattailemassa, kun olisi pitänyt tehdä kouluhommia, ja kun lopulta ryhdyin tekemään niitä, olin kiukkuinen kuin ampiainen ja ahdistunut. Siivosin hirveässä kiireessä ja paniikissa, kun oli vieraita tulossa. Ei se ollut mukavaa. Halusin päästä helpommalla, ja aloin elää tällä tavalla.

Kuulostaa todella hyvältä ja viisaalta periaatteelta. Tuohon suuntaan aion itsekin pyrkiä määrätietoisemmin erityisesti arkisten askareiden suhteen.

Aloittajalle: olen riisunut arkeni mahdollisimman yksinkertaiseksi. Reissut ja muun arjesta poikkeavan suunnittelen ja valmistelen hyvissä ajoin etukäteen.

Elän yksinkertaista elämää fyysisen, herkkää väsymistä aiheuttavan sairauteni takia. Toisaalta olen onnekas, koska pystyn kokemaan tyytyväisyyttä ja hyvää oloa ilman mitään suuria elämyksiä ja vaihtelua.

Kun mietin lapsia, joiden leikkejä olen seurannut läheltä ja pitkäaikaisesti päiväkodissa, niin suurin osa lapsista leikkii perinteiseen ajatteluun nähden ns. sukupuolineutraaleilla tavoilla ja leluilla (eläinleluilla, legoilla, kuvakirjojen selailu, naamiaisisrekvisiitta, pallot ja narut yms.).

Sen lisäksi tytöt leikkivät keskimääräistä enemmän kotileikkiä (astiat, leikkikodinkoneet yms.) ja nukeilla. Toisaalta kotileikissä käy aika usein muutamia poikia, eli se selvästi kiinnostaa poikiakin. Toisaalta mielenkiintoisella tavalla pojat kotileikissä eivät yleensä leiki itsenäisesti, vaan odottavat tytöiltä neuvoa. Tytöt ns. johtavat kotileikkiä (tämä saattaa kyllä johtua enemmistöasemastakin leikkitilanteessa).

Pojat leikkivät keskimääräistä enemmän autoilla ja leikkityökaluilla.

On mahdotonta sanoa, missä määrin tämä "keskimääräistä enemmän" johtuu sukupuolesta (= biologia) ja missä määrin kulttuurista. Ts. alkaisivatko tytöt leikkiä enemmän autoilla ja pojat enemmän nukeilla, jos naisia työskentelisi enemmän rekkakuskeina ja miehiä päiväkodinhoitajina? Toisaalta miksi edes pitäisi pyrkiä muutokseen tässä asiassa?