Faith

Tuli mieleen vähän kielteisempikin ruokamuisto... Kävimme välillä kaverini kanssa kylässä hänen todella vanhalla mummollaan, joka paistoi meille usein lettuja. Ne olivat todella paksuja (n. sentin paksuisia), raskaita ja lähinnä vehnäjauhon makuisia. Mummo tarjosi niiden kera pakastemansikoita, jotka olivat sisältä jäässä. Olin niin hienotunteinen ja kohtelias, että söin aina monta lettua ja kehuin niiden olevan hyviä. Tämä tapahtui siis 80-luvulla.

Muistan yhden lämpimän kesäpäivän 80-luvulta, kun söimme parvekkeella lihapullia ja keitettyjä perunoita ja ohuita, kuorittuja kurkkuviipaleita, joita otimme haarukalla etikkaliemestä. Sillä tavoin valmistetuilla kurkuilla on oma nimikin, mutten nyt muista sitä. Olisiko ollut vain etikkakurkut...

Ihanimpiin ruokamuistoihin kuuluu myös se, kun olimme päivällä metsässä keräämässä mustikoita ja alkuillasta leivoimme pullapohjaisen mustikkapiirakan. Näitä päiviä oli monia, joka kesä vähintään yksi.

Ainakin nämä kaksi elokuvista tuttua laulua:

Al Green: How Can You Mend a Broken Heart

Damien Rice: The Blower's Daughter

Quiche-piirakka, savulohisalaatti, lihapullat (itse tehdyt tietenkin) + tsatsiki + salaatti tai lämpimät leivät.

Minusta on ymmärrettävää, jos asiat käytännössä menevät useimmiten niin, että vain arkipäivisin voi tavata kaveria, mutta se olisi outoa, jos joku kaveri olisi etukäteen asettanut rajat, että ei koskaan iltaisin eikä viikonloppuisin voi viettää aikaa yhdessä.

Ainakin minusta kaveri- / ystävyyssuhteissa on olennaista tietynlainen joustaminen ja vapaus, ainakin periaatteessa, eli että viikonloppuisinkin saattaa sopia, vaikka käytännössä se ei onnistuisikaan useimmiten kiireisiltä ihmisiltä.