Faith

Netissä en yleensä edes klikkaa juoruilevia otsikoita. En kyllä ole kiinnostunutkaan julkkisten tai some-julkkisten henkilökohtaisista asioista, joten kyseessä ei ole suuri kiusaus minulle. Netin ulkopuolella joskus joutuu tilanteisiin, että huomaa positiivisena alkaneen ihmissuhdekeskustelun kääntyneen juoruiluksi. Jos kuulee toisen juoruilevan ja "kutsuvan mukaan" siihen, voi esim. vaihtaa puheenaihetta, olla kommentoimatta tai jopa lopettaa keskustelun. Kiitos Jumalan, katuva saa syntinsä anteeksi, myös juoruilemisen, siihen osallistumisen.

Uskovainenkin elää maailmassa, ja siten on mahdotonta vaikka käydä kaupungilla, selailla nettiä tai seurata mediaa ilman, että välillä törmää juoruileviin puheenvuoroihin tai teksteihin ympärillään. Se ei tietenkään ole syntiä, että näkee tai kuulee juoruilua.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Tämä on hankala kysymys käytännössä. Pitäisikö olla niin, että ei-invalidit eivät koskaan saa istuutua invapaikoille julkisissa kulkuvälineissä, eivät edes silloin, kun kulkuväline on muuten täynnä?

Mielestäni nimittäin on väärin, jos oletetaan, että invalidin (myös raskauspahoinvoinnin invalidisoiman) täytyy erikseen pyytää invapaikkaa itselleen joltakulta invapaikalla mahdollisesti ilman syytä istuvalta. Olipa monimutkainen lause. Tarkoitan siis, että invalidin matkustajan tulisi päästä ilman esteitä ja hidasteita suoraan invapaikalle – ilman neuvotteluja, ilman selityksiä, ilman anteeksipyytöjä tai jopa mahdollisesti, toisen reaktiosta riippuen, ilman riitelyä.

Kuitenkin, jos kulkuväline on muuten täynnä, niin tuntuisi hölmöltä, jos vapaalle invapaikalle ei saisi ei-invalidi matkustaja istuutua...

Oikeastaan ongelman ratkaisuksi mieleeni tulee vain yksi vaihtoehto: invapaikalle istuutuneen ei-invalidin tulisi aina nousta invapaikalta varmuuden vuoksi, kun kulkuneuvo pysähtyy ja kyytiin nousee uusia matkustajia. Joku heistä nimittäin saattaa olla invalidi. Tosin hänen noustuaan joku toinen ei-invalidi saattaa istuutua paikalle! Hän ei kuitenkaan saa kyseenalaistaa tämän toisen toimintaa, koska tämä saattaa olla näkymättömällä tavalla invalidi. Käytännössä kyse on siis omantunnon asiasta.

Toinen, selkeämpi käytäntö olisi tosiaan se, ettei invapaikalle saisi koskaan istuutua, ellei ole invalidi – ei, vaikka kulkuväline olisi täpösen täynnä ja invapaikka loistaisi tyhjyyttään. Tämä sääntöhän on invaparkeissa.

Kaikki tämä pelleily tai sitten se paikan tarvitsija vaan rohkaisee mielensä ja kysyy paikkaa?

Jos vaiva ei näy ulospäin tämä istuja sanoo kysyjälle että mielelläni luovuttaisin, mutta seisominen on minullekin kivuliasta syystä x.

Ja kuka terve oikeasti alkaa kinaamaan paikastaan jos toinen pyytää pääsyä istumaan? Kertoo jo oikeasti ihmisestä paljon, mutta sitten kysyy toiselta ihmiseltä paikkaa.

Mikä ihme siinä on että pelätään näin toisen ihmisen kanssa puhumista että pitäisi yllä olevaan pelleilyyn ryhtyä?

Oletusarvoisesti oikein on, että invapaikka on vapaa invalidille eikä hänen tarvitse erikseen neuvotella oikeutensa toteutumisesta.

Kirjoitit: "Ja kuka terve oikeasti alkaa kinaamaan paikastaan jos toinen pyytää pääsyä istumaan? Kertoo jo oikeasti ihmisestä paljon, mutta sitten kysyy toiselta ihmiseltä paikkaa."

Niinpä. Olisi kiva, jos eläisimme maailmassa, jossa kaikki ovat yhtä fiksuja ja hyvin käyttäytyviä kuin sinä ja minä, mutta valitettavasti niin ei ole.

Saara on lahjakas laulaja ja hänellä on todella hieno ääni. Näiden lisäksi hän on rohkea, sitkeä, ahkera, iloinen ja ystävällinen.

Tämä on hankala kysymys käytännössä. Pitäisikö olla niin, että ei-invalidit eivät koskaan saa istuutua invapaikoille julkisissa kulkuvälineissä, eivät edes silloin, kun kulkuväline on muuten täynnä?

Mielestäni nimittäin on väärin, jos oletetaan, että invalidin (myös raskauspahoinvoinnin invalidisoiman) täytyy erikseen pyytää invapaikkaa itselleen joltakulta invapaikalla mahdollisesti ilman syytä istuvalta. Olipa monimutkainen lause. Tarkoitan siis, että invalidin matkustajan tulisi päästä ilman esteitä ja hidasteita suoraan invapaikalle – ilman neuvotteluja, ilman selityksiä, ilman anteeksipyytöjä tai jopa mahdollisesti, toisen reaktiosta riippuen, ilman riitelyä.

Kuitenkin, jos kulkuväline on muuten täynnä, niin tuntuisi hölmöltä, jos vapaalle invapaikalle ei saisi ei-invalidi matkustaja istuutua...

Oikeastaan ongelman ratkaisuksi mieleeni tulee vain yksi vaihtoehto: invapaikalle istuutuneen ei-invalidin tulisi aina nousta invapaikalta varmuuden vuoksi, kun kulkuneuvo pysähtyy ja kyytiin nousee uusia matkustajia. Joku heistä nimittäin saattaa olla invalidi. Tosin hänen noustuaan joku toinen ei-invalidi saattaa istuutua paikalle! Hän ei kuitenkaan saa kyseenalaistaa tämän toisen toimintaa, koska tämä saattaa olla näkymättömällä tavalla invalidi. Käytännössä kyse on siis omantunnon asiasta.

Toinen, selkeämpi käytäntö olisi tosiaan se, ettei invapaikalle saisi koskaan istuutua, ellei ole invalidi – ei, vaikka kulkuväline olisi täpösen täynnä ja invapaikka loistaisi tyhjyyttään. Tämä sääntöhän on invaparkeissa.

Meri on ehkä kaunein luontonimi. Minusta sen kanssa sopii toinen luontonimi tai nimi josta tulee luonto-mielleyhtymä. Merituuli tai Meri-Tuuli tulee tietysti ensimmäisenä mieleen. Pihla, Solja, Päivyt, Linnea, Kaisla, Vanamo voisivat myös sopia.