Faith

80-luvulla onginnasta saattoi saada pikkuvihkoja, neontusseja, karkkiaskeja, tarra- ja kiiltokuva-arkkeja, hilepurkkeja ja muita askartelutarvikkeita...

Tekisit väärin.

Kaikki tuntemani parisuhteessa elävät ovat löytäneet puolisonsa / kumppaninsa opiskeluyhteisöstä, työyhteisöstä, baarissa/bileissä tai kaverin kautta. Yksi jonka tiedän on löytänyt puolison nettideittailun kautta.

En ole koskaan kuullut kaupasta, kirjastosta tai lenkkipolusta kohtaamispaikkana suomalaisilla pareilla, vaikka tuskin se täysin mahdotonta on.

Olen itse sellainen. Saan syödä niin paljon kuin haluan ja mitä vain haluan, en siis aseta rajoja syömisiin. Jos haluan tänään syödä vuoallisen lasagnea ja pussin viinereitä, teen sen (jos vain jaksan hankkia ne).

Varmaankin se menee niin, että kun tiedän, että saisin ihan oikeasti syödä mielin määrin, en käytännössä yleensä tee niin, vaan ajattelen, että voin saman tien siirtää herkuttelun vaikka seuraavaan päivään. Tämä ei ole laskelmoitua psykologiaa, vaan ihan luonnostaan asiat ovat menneet näin.

Silloin tällöin on niitä päiviä, jolloin syönkin paljon kaikkea hyvää, mutta silloin minun ei tee mieli syödä kovin paljoa seuraavana parina päivänä. Aivan kun kehossani olisi jokin automaattinen säätelymekanismi, että n. viikon jaksolla kaloreiden määrä on aina vakio.

Syön kasvispainotteisesti ja suht terveellisesti. En syö leipää juuri ollenkaan, mutta täysjyväspagettia syön usein viljoista. Päivittäin jotain makeaa, esim. suklaata tai jäätelöä. Olen vähän alle 40-vuotias. Liikun kohtalaisesti. Ei päihteitä.

Farmaseutiksi rupeaisin noista kahdesta itse, jos olisin parempi matemaattisissa aineissa. Apteekki on ainoa paikka, jossa saattaisi olla ihan kivaa toimia asiakaspalvelijana. Paikka on rauhallinen, hiljainen ja työn rytmi hidasta (eli ei yhtä aikaa paljon ihmisiä "tiskillä").