Faith

Vierailija kirjoitti:

Vika on siinä, että yhteiskunnan tarjoama apu on sirpaloitunutta. Olen jo pitkään miettinyt, että kansalaisille täytyisi olla jokin yksi palvelu, jossa osattaisiin ohjata hakemaan apua niiltä tahoilta, joiden tehtäviin tietyt asiat kuuluvat. Mieluiten tietysti niin, että avun saisi yhdestä paikasta, mutta se ei ole oikein mahdollista. 

Olen samaa mieltä. Pitäisi olla joku keskuspaikka, jossa annetaan yksilöllistä tietoa kansalaisen tilanteesta ja vaihtoehdoista sekä neuvotaan tarvittaessa oikeiden viranomaisten tai auttajien pakeille, varataan ajat yms.

Minulla ei ole kokemusta psykoterapiasta. En edes tunne läheisesti ketään terapiassa ollutta.

Menneisyydessäni on traumaattisia kokemuksia, ja jossain vaiheessa vuosia sitten pohdin, olisiko terapiasta minulle hyötyä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei olisi. Ajattelin, ettei kukaan voi minua auttaa, ei myöskään psykoterapeutti.

Myöhemmin tulin uskoon, ja sen myötä aloin paitsi parantua menneisyyden traumoistani, myös kestää elämäni muita vaikeuksia paremmin. Ymmärsin tarvinneeni rakkautta ja perustaa omanarvontunnolleni, mutta siten, että niiden lähde en ole minä itse. Terapeutti ei olisi voinut näitä asioita minulle tarjota. Hän olisi voinut vain saada minut ymmärtämään itseäni paremmin, jos sitäkään.

Olin siis vailla jotain muuta kuin mitä terapeutti olisi voinut parhaimmillaankaan antaa. Tarvitsin Jumalaa, en parempaa ymmärrystä mielestäni ja itsestäni.

Kyllähän joku toinen voi kuitenkin hyötyä terapiasta. Joku, joka tarvitsee selkeämpää käsitystä siitä, kuka ja millainen on, mitä ristiriitoja omassa ajattelussa on ja miten tulisi suhtautua menneisyyteen yms.

Minullakin viime itkeminen liittyy eläimeen. Pysähdyin eilen sattumalta katsomaan Detroitin eläinpoliisit -nimistä ohjelmaa tv:stä. Siinä oli isokokoinen koira, ehkä sekarotuinen, jonka eläinpoliisit pelastivat nälkiintyneenä ja kahlittuna jonkun talon takapihalta. Kaulapanta oli hiertänyt koiran ihon vereslihalle, kun koira oli yrittänyt tavoittaa jotain syötäväksi kelpaavaa.

Koiran nimi oli Atlas. Pelastajat hoitivat ja tarkkailivat koiraa pitkään ja huomasivat, että se oli ehdollistunut hyökkäämään ihmisen kimppuun aina, kun sitä lähestyttiin ruokailemisen aikana: se pelkäsi, että ruoka viedään pois.

Eläinpoliisit eivät voineet luovuttaa Atlasta mihinkään perheeseen, koska se oli potentiaalisesti vaarallinen, vaikkakin ilman omaa syytään. He joutuivat lopettamaan sen.

Olen samaa mieltä tuosta, että kaikki lapset ovat välillä "mielikuvituksettomia" ja mankuvat, ovat turhautuneita. Olin itse lapsena mielikuvituksekas, mutta välillä olin juuri tuollainen.

Aika usein minulle kelpasi se, että vanhempani antoivat minulle luovia tehtäviä, esim. aiheita tarinoihin tai piirroksiin. Jossain vaiheessa innostuin leipomisesta, ja sain joskus leipoakin äitimme ohjauksella.

Vierailija kirjoitti:

Tässä vielä yksi klassikko:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Elvi Sinervon teksti.

...soi yössä rakentajain laulu jo, he palaavat, ja silloin vapaa on taas Ukraina!

Natalia ja mielestäni myös Allendelle ovat hienoja lauluja.

Bertolt Brechtin runoon perustuvan Vallankumouksen ylistyksen sanoissa on vinha perä, vaikkei aatemaailmaltaan sosialisti olisikaan: