Faith

Minuun vetoaa eniten syvä tummansininen, mutta myös lämmin vadelmanpunainen ja violetti. Pukeudun mieluiten tummansiniseen. Tykkään lämpimistä sävyistä.

Croissanteja (pakaste). Vaniljajäätelöäkin on, jos vielä niiden jälkeen haluan jotain.

Pyrin pitämään pientä kotivaraa, koska asun yksin ja sairastan neurologista sairautta, joka saattaa ennalta-arvaamatta aiheuttaa jonain aamuna oireen, jonka vuoksi kaupassa käyminen on vaikeampaa. Ei minulle käytännössä ole näin tapahtunut vuosiin, mutta huomisestahan ei koskaan voi tietää.

En ole lapsuudenperheessäni mallioppinut kotivara-ajattelua, ja se on minulle haastavaa nyt, kun hyötyisin siitä. Koen epämiellyttäväksi suurien ruokamäärien ostamisen.

Olen Jeesuksen sydänkäpynen :)

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekös, missä se vika oikeasti on? Siinä, että ihmiset nojaavat ensisijaisesti valtioon ja yhteiskuntaan, jonka pitäisi olla se VIIMEINEN keino, kun kukaan muu ei auta. Nykyään ei perhe tai suku pidä yhtä, vaan huoletta potkitaan vanhemmat ja lapset muiden niskoille kun itse ei jakseta hoitaa. Eikä se mikään ihme ole, ettei jakseta, kun muu suku ei auta hoitamisessa. Aina sanotaan, että hoida itse lapses tai vie päiväkotiin. Kyllä se vaan niin on, että perhe ja lähisukulaiset, isovanhemmat, enot, tädit, sedät ja serkut, ovat kaikki erittäin tärkeitä voimavaroja, ja aika harva vanhempi oikeasti jaksaa yksin lapsensa hoitaa. Ihminen on laumaeläin, eikä pysty hoitamaan kaikkia asioita, vaikka kyse olisi pelkästään yhden ainoan ihmisen, hänen itsensä, tarpeista. Valtion tarjoama apu on aina melkoisen byrokratian päässä ja avunhakijan jaksaminen yleensä torppaantuu itse prosessiin. Usein riittäisi vain se, että joku tulisi ja auttaisi ilman, että vaatisi papereita ja korvausta ja näyttöä siitä, että avun tarve on oikea. Kyllä, olen katkera, että äitini joutui yksin minut elättämään ilman apua keneltäkään, aina välillä leipäjonoon joutuen. Ja piti teeskennellä, että kaikki on hyvin, jotta kukaan ei paheksuisi.

Summa summarum: se, että valtio voi nykyään huolehtia kaikista ihmisen tarpeista on johtanut siihen, että ihmiset eivät enää ota vastuuta toistensa hyvinvoinnista.

Varmasti jossain määrin ihan oikeaan osuva analyysi. Toisaalta voidaan kysyä, kantavatko ihmiset riittävästi huolta toisistaan yhteiskunnissa, joissa ei ole hyvinvointipalveluja.