Faith
Kommentit
Lyhyet tweed-bleiserit, eli juuri ne Chanelin klassikkojakun tyyppiset, näyttävät minusta liian hienoilta, vaikka niitä yhdistäisi farkkuihin (kuten malleilla Zaran kuvastossa). Oversize-bleiserit sopivat arkeen paremmin, mutta ne eivät ole yhtä kauniita.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Särkänniemen JetStar-vuoristorata. En tiedä, onko se vielä olemassa samanlaisena kuin 2010-luvun alkuvuosina. Vaunu oli yksinkertainen, se nitisi ja natisi liitoksissaan, ei turvahihnoja tms. Vaunussa istuessa tukipiste tuntui olevan tosi alhaalla ja olo oli hetala.
Osa radasta kulki korkealla ilmassa, kallioiden yllä, männynlatvojen korkeudella. Siinä kohtaa rataa pelkäsin paljon enemmän kuin olin osannut odottaa. Minulle oli vuosien mittaan kehittynyt korkean paikan kammo ilman, että olin tajunnut sitä.
Kun laite oli kiertänyt radan kaksi kertaa, aloin pelätä, että kolmannella ja viimeisellä kierroksella en enää kestäisi, vaan lopettaisin piinani hyppäämällä kallioihin. Pakkoajatus oli järjetön, ja korkean paikan kammon lisäksi jouduin siis taistelemaan omaa mieltäni vastaan.
Jos JetStarissa olisi ollut turvahihnat, joilla minut olisi vyötetty tukevasti vaunuun, en olisi pelännyt läheskään niin paljon. Vaunussa pysyminen tuntui olevan omien voimieni varassa: rutistin täysillä poikkitankoa edessäni. Siitä syntyi suurin kauhu.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minäkin tein nuorena abortin ja olen katunut sitä. Minulla katumus ei tullut yhtä nopeasti abortin jälkeen kuin sinulla ilmeisesti, vaan vasta myöhemmin. Ahdistusta aloin kokea pian abortin jälkeen, mutta en tiedostanut, että sen yhtenä merkittävänä syynä oli abortti. Elämässäni oli paljon suuria, ahdistusta aiheuttavia asioita siihen aikaan.
Vuosia myöhemmin tulin uskoon. Abortti oli keskeisessä osassa siinä prosessissa. Tunnustin Jumalalle abortin syntinä ja sain sen Häneltä anteeksi. Vapauduin ahdistuksesta. Tällä en tarkoita, ettenkö enää sen jälkeen olisi kertaakaan ajatellut aborttia tai jollain tavalla surrutkin sitä, vaan sitä, että en enää ole kokenut ahdistusta sen takia.
Sinulla oli paljon ns. inhimillisiä tekijöitä vaikuttamassa tapahtumiin ja valintoihin: ei tukea läheisiltä, lyttäämistä ja suoranaista kannustusta aborttiin... Minun tilanteessani oli saman kaltaisia tekijöitä. Abortti oli kuitenkin oma valintani, kurjasta tilanteesta huolimatta. Sen takia katumuskin on ymmärrettävissä.
Sen myötä, että tunnustin abortin synniksi ja sain sen Jumalalta anteeksi, tavallaan siirryin "samalle puolelle" lapseni ja Jumalan kanssa. Sain Jumalalta myös jälleennäkemisen toivon: lapseni on Taivaassa ja uskoni kautta olen itsekin sinne menossa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Kaikki kuulostaa ihanalta. Hääkakkukin (sitruuna-voikreemikakku) oli varmaan hyvää. Haluaisin rääppiäisiin :)
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Kielo ja syreeni. Kielo on lempikukkani muutenkin.
Onkohan se tuomi, joka kukkii juuri näihin aikoihin... Pari iltaa sitten katujen yllä leijaili ihana tuttu tuoksu, joka tulee aina näihin aikoihin loppukeväällä. En tiedä, mikä se on, mutta sekin on ihana.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/