Faith

Minulle on vaikeaa, jopa mahdotonta ajatella sitä. En oikein osaa kuvitella, miten kaikki tulee tapahtumaan. En siis yritäkään kuvitella sitä mitenkään usein, mutta joskus kun kuulee omien ikätovereiden vanhempien terveyden heikkenemisestä tai jopa kuolemisesta, tulee ajatelleeksi näitä asioita lyhyesti omallakin kohdalla. Uskoisin sen olevan järkyttävää, mutta toisaalta luotan siihen, että sen kestää, koska kyseessä on luonnollinen prosessi.

Vanhempani ovat vasta vähän päälle 60.

Kävisin ensimmäisenä lääkärillä selvittääkseni perus veriarvot ja ne kilpirauhasarvot.

Monillehan tulee siitä tyhjä ja motivaatioton olo, kun on saanut vihdoin päätökseen jonkin pitkällisen, voimia ja keskittymistä vaatineen hankkeen, esim. on valmistunut. Ehkä mielialaoireet, väsymys ja vainoharhainen ajattelu liittyvät valmistumista seuranneeseen elämänmuutokseen jotenkin? Kaikki vainoharhainen ajattelu, varsinkin jos tulkinnan vääristymistaipumuksen itse tiedostaa, ei ole merkki puhkeamassa olevasta mielisairaudesta.

Niin näyttää olevan. Nykymaailmassa melkein kaikissa ammateissa vaaditaan ulospäinsuuntautuneisuutta. Tunnen ujon ihmisen, joka haluaisi kirjailijaksi, mutta ei uskalla, koska nykyään kirjailijalta odotetaan runsasta esilläoloa ja mm. oman markkinointinsa hoitamista mediassa.

Vierailija kirjoitti:

On moraalisesti väärin myydä käytettyä grilliä käyttämättömänä, mutta ei sillä ole mitään väliä mitä siinä on grillattu ja millainen vakaumus ostajalla on.

Näin on. Tietysti on väärin huijata.

Jos ajatellaan, että ap. olisi rehellinen ja kertoisi grillin olevan käytetty, niin silloin olisi kyllä ostajaehdokkaan kontolla kysyä, onko siinä paistettu sianlihaa. Ja siihen taas ap.:n tulisi vastata rehellisesti, että kyllä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ja puhuvat minusta pahaa seläntakana. Edelleen 40-vuotiaana ajattelen että olen nolo, olen menettänyt maineeni ihmisten silmissä ja minun seuraani hävetään. Mies kyllä sanoo että kuvittelen kaiken ja että ihmiset pitävät minusta, mutta silti se on koko ajan taustalla, ajatus että olen nolo ja tyhmä, naurettavan säälittävä, jonka kaveri kukaan ei kehtaa olla. Kukaan ei halua tunnustaa että tuntee minut, sillä se aiheuttaisi häpeää tuolle ihmiselle. Lapsillani on kammottava tulevaisuus kun heillä on äitänä tällainen maalaistollo paska :-(

Kannattaisi hankkiutua psykoterapiaan, siirrät muuten pahimmassa tapauksessa tuon vinksahtaneen asenteen ja olemattoman itsetunnon lapsillesi.

Tällainen vaara kyllä varmaan on. Itse olen nyt aikuisena huomannut, että juuri mallioppimisen kautta olen omaksunut vanhemmiltani tietynlaisia suhtautumistapoja ja uskomuksia; en sellaisia kuin ap:lla, mutta kuitenkin joitain hieman ongelmallisia, liioiteltuja tms. Jos lapsi todistaa jatkuvasti vanhempien toimivan ja olettavan tietyllä tavalla ilman, että vanhemmat koskaan kyseenalaistavat käsityksiään, niistä saattaa tulla lapsellekin itsestään selviä uskomuksia.

Jos toinen vanhemmista osaa kyseenalaistaa niitä ja myös tekee sen, siitä on varmaan jo suuri apu.