Faith

Kävelylenkki metsässä kesäaamuna.

Leipominen ja vähän erityisemmän ruoan laittaminen.

Mielenkiintoisen elokuvan katsominen ja sen jälkeen siitä kirjoitettujen analyysien ja keskustelujen lukeminen netistä.

Elokuvaillan viettäminen kavereiden kanssa.

Jos on luovalla tuulella, niin fiktiivisen kertomuksen kirjoittaminen. (Jos ei ole luovalla tuulella, se on kamalaa.)

Mieltä askarruttavan aiheen (esim. uskontoon, etiikkaan, taiteeseen tai psykologiaan liittyvän) pohtiminen ja siihen liittyvän tiedon ja keskustelun tutkiminen netissä. Myös kiinnostavasta aiheesta keskusteleminen kahden kesken tai pienessä seurassa.

Kannattaa tosiaan hakea apua eli käydä puhumassa tarvittaessa ammattilaiselle, jos kyseessä on muutos omassa kokemuksessa ja käyttäytymisessä entiseen nähden ja jos tilanne pahenee.

Minulla ei ole kokemusta tuollaisesta muutoksesta. Olen ollut aina hieman enemmän yksin kuin seurassa viihtyvä, vaikka välillä on kiva olla muiden kanssa.

Miksihän tuossa alkuklipissä soitettiin taustalla gospel-laulua "How Great is Our God"? Ja eilenkin lähetyksen alkuklipissä soitettiin jotain kirkkokuoromusiikkia ja kuvattiin pitkään kirkon tornia risteineen.

Siis ihan kiva minusta, kun olen kristitty, mutta erikoista se on nykyaikana. Venäjä on näköjään päättänyt reilusti tunnustaa väriä järjestämässään turnauksessa. Vai onko tuo joku futisturnausten perinne?

Toivon ehkä Englannin voittoa, mutta Kroatian joukkue on ollut tosi vahva, joten se saattaa kyllä voittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla hyväkin asia, jos traumat ovat aktivoituneet voimakkaasti? Voisiko se olla askel eteenpäin, vaikka tuntuukin vaikealta?

Avaatko vähän lisää.

Miten aktivoituminen ilmenee ja miltä se tuntuu?

Saitko traumaan hoitoa?

Olen alkanut enemmän tunnistaa niitä tilanteita, joissa dissosioin, koska ne palauttavat aiempia traumaattisia kokemuksia mieleen. Tämän havainnon myötä olo on muuttunut niin epämukavaksi, että olen päätynyt välttelemään tämän tyylisiä tilanteita. Se on saanut minut tarkistamaan myös aiempia, hyvin vaativiakin käsityksiäni siitä kuinka hyvän ihmisen tulisi mielestäni eri tilanteissa toimia. En nimittäin nykyisellään kykene täyttämään omia vaatimuksiani edes itse. Se tuntuu vaikealta, vaikka ymmärränkin mittareideni olevan turhan ankarat.

Olet alkanut tunnistaa tilanteita joissa dissosioit? Eikö tuo ole mahdotonta? Eikö dissosioinnissa ole olennaista juuri se ettei sitä itse huomaa? Olet nyt sekoittanut sanat.

Tapauksissa, joissa dissosiaatiota ei itse "huomaa", voi olla kyse dissosiatiivisesta muistinmenetyksestä eli niissä tapauksissa henkilö unohtaa tilanteen ja kokemuksensa saman tien, jopa sekunneissa.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…

Jos henkilön traumatisaatioon on alun perinkin kuulunut muistinmenetys, on varmaan todennäköistä, että hän menettää muistinsa myöhemminkin, kun traumakokemus on jossain tilanteessa tullut esiin. Muistinmenetys voi ketjuuntua.

Luin kerran tutkimustekstin traumasta ja dissosiaatiosta. Psykologi kertoi vaikeasti traumatisoituneesta potilaastaan, joka oli dissosiatiivisesti unohtanut lapsuuden traumansa (joka oli muistaakseni seksuaalinen hyväksikäyttö). Psykologin vastaanotolla hän muisti sen tilapäisesti ja sai voimakkaita ahdistusoireita.

Psykologi pyysi hänet koehenkilöksi traumatutkimukseensa, jossa oli muistaakseni vain yksi tapaaminen vuodessa usean vuoden ajan, ja tapaamista varten potilaan oli täytettävä kyselylomake oireistaan.

Potilas tuli sovittuna ajankohtana ensimmäiseen tutkimustapaamiseen lomakkeet huolellisesti täytettyinä, mutta ei muistanut traumaansa. Tämä ei yllättänyt psykologia. Varovasti psykologi kertoi potilaalle, mikä hänen traumansa oli. Potilas sai odotetusti taas dissosiatiivisia ahdistusoireita, kun trauma palautui hänen muistiinsa.

Toisena tutkimusvuonna potilas saapui jälleen tapaamiseen sovitusti eikä taaskaan muistanut traumaansa, mutta tällä kertaa hän oli unohtanut myös edellisvuoden tapaamisen, jossa traumasta oli puhuttu. Potilas oli varma, että psykologi oli erehtynyt, kunnes psykologi näytti hänelle edellisvuoden lomakkeen, josta potilas tunnisti oman käsialansa.

Eli jos dissosiaatio-oireena on muistinmenetys, myös ne myöhemmät tilanteet, joissa on dissosioinut trauman palautuessa muistiin tilapäisesti, saattavat välittömästi pyyhkiytyä muistista, kun tilanne on ohi. Kyse ei siis välttämättä ole siitä, ettei dissosiaatiota huomaa, vaan siitä, että sen unohtaa heti, kun se on tapahtunut.

Auttaisin tietenkin. Tuskin hätätilanteessa ehtisin edes ajatella menneisyyden tapahtumia.