Faith

Ymmärtääkseni masennukseen sinänsä ei kuulu seuran muuttuminen sietämättömäksi. On paljon masentuneita, joiden seura ei ole sietämätöntä.

Jos toinen ihminen alkaa olla sietämätöntä seuraa (ymmärrän sanan niin, että esim. kaikkeen pessimistisesti asennoituva, piikittelevä, uhkakuvia viljelevä, vahingoniloinen tai jatkuvasti toista huomioimaton; vai mitä ap. tarkoitti sietämättömällä?), kyse ei ole masennuksesta, vaan persoonasta. Kyllä masentuneellakin on velvollisuus kohdella toisia ihmisiä hyvin.

Lapsena kävimme Linnanmäellä ja parissa muussa huvipuistossa sekä ulkomailla isoissa tivoleissa, joissa oli hurjia laitteita.

Sitten oli parin vuosikymmenen tauko. Kolmekymppisenä kävin ystävieni kanssa Särkänniemessä, ihan aikuisten kesken. Vaikken muutaman liian rajun laitteen jälkeen uskaltanut käydä hurjemmissa laitteissa, tykkäsin todella paljon siitä arjesta poikkeavasta tunnelmasta, joka siellä oli: hattaran tuoksua, mielikuvituksellisen muotoisia laitteita ja niiden outoja ääniä, värikkäitä telttoja ja kojuja, lapsiryhmiä juoksemassa ristiin rastiin, ilmapalloja, hiljaisempia ja syrjäisempiä alueita kuten tukkijoki ympäristöineen ja todella meluisia ja keskeisiä paikkoja kuten tornado yms.

Kotiin palattuamme olin ihan pää pyörällä siitä ärsyketulvasta, mutta tykkäsin todella paljon. Joten kyllä, aikuisena voi olla kivaa huvipuistossa. Seuraavana kesänä menimme uudestaan.

Huvipuistossa näki enemmän erikoisen näköisiä ihmisiä kuin tavallisesti katukuvassa.

Vieraan tuleminen motivoi siivoamaan.

Myös monta selkeää kokemusta siitä, että siistissä kodissa on viihtyisämpää, saattaa riittää säännöllisen siivoamisen aloittamiseen.

Kotitöiden tekemisen aloittaminen on usein se vaikein kohta. Kannattaa muistuttaa itseään siitä, että alun jälkeen töiden tekeminen voi olla ihan ok tai jopa mukavaa.

Siivoamisesta voi tehdä vähän kivempaa. Esim. minä kuuntelen melkein aina kuulokkeilla jotain mielenkiintoista luentoa, paneelikeskustelua tms. netistä, kun tiskaan.

edit: Ainiin, tuohon aloittamisen vaikeuteen itselläni on tehonnut japanilaisen kaizen-filosofian periaate, että tekee vain yhden minuutin ajan jotain tehtävää, jonka aloittamisen kanssa vitkuttelee. Tässä video, josta kuulin periaatteesta:

Minusta ap:n esimerkeissä ongelmana ei niinkään ole se, että ystävä sanoo oman erilaisen mielipiteensä, vaan se tapa, jolla sen ilmaisee.

Esim. itse tykkään todella paljon Suomen kesästä enkä ikinä lähtisi ulkomaanmatkalle (toiselle leveysasteelle) kesällä. Saattaisin sanoakin sen aihetta koskevassa keskustelussa, mutta toivottaisin kuitenkin ystävälleni hyvää reissua, koska hän taas tykkäisi matkailla kesällä.

Mielestäni ystävälle saa ilmaista erilaisen mielipiteen, muttei tietenkään ilkeilevästi tai pessimistisellä asenteella. Erilaisen näkemyksen saa aina ilmaista, kunhan tekee sen ystävällisesti.

Jos ystävän kanssa oleminen on muuttunut syystä tai toisesta (syitä voi olla muitakin, esim. päihderiippuvuus tai jokin muutos, joka ei ole häiriö/sairaus, esim. rikollisuuteen sekaantuminen) epäterveeksi tai epämiellyttäväksi, on luonnollista, ettei hänen kanssaan enää halua viettää aikaa eikä halua olla ystävä. Joskus elämäntilanteetkin muuttuvat siten, ettei toinen enää koe, että olisi mitään yhteistä, vaikka toinen yhä kokee tarvetta viettää aikaa yhdessä. Toinen saattaa muuttua, "kasvaa erilleen".

Ystävyys ei ole liitto, jossa pysytään myötä- ja vastamäet kuolemaan saakka, kuten avioliitto. Voi se joillekuille ollakin sen tyyppinen, ja jos tuollaisen valan on mennyt vannomaan ystävälleen, niin silloin onkin moraalisesti ongelmallista särkeä se myöhemmin.

Ystävyyden päättyminen ei tarkoita, että osapuolet vastedes olisivat vihollisia toisilleen tai että hädässä ei autettaisi mahdollisuuksien mukaan. Kaikkia ihmisiä tulee auttaa hätätilanteessa.