Faith

Minua jännittää eniten kahvipöytätilanteet vieraiden tai puolituttujen seurassa. Sellaisissa seurustelu on usein näennäisen vapaamuotoista, mutta kuitenkin small talk -tapojen sääntelemää.

On olemassa sanontakin, "tämä ei ole sellainen asia, josta voi puhua kahvipöydässä". Ihmiset yleensä noudattavat tätä "viisautta" vieraiden / puolituttujen seurassa, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää ja teen niin itsekin, mutta sen takia keskustelu on small talk -tyylistä.

Kun keskustelu on small talkia, huomio kiinnittyy enemmän puhujaan kuin hänen puheensa sisältöön (jota ei siis välttämättä edes ole tai se on ennalta-arvattavaa), minkä pahentaa jännitystäni. En pysy vireänä ja alan olla hajamielinen ja tehdä virheitä (ainakin omasta mielestäni).

Toisaalta joskus kahvipöytäkeskustelu on yllättäen ollutkin sisällökästä ja hauskaa ja olen viihtynyt. Riippuu siis ihmisistä, tilanteista jne.

Kuten Foucault, suhtaudun kriittisesti moderneihin laitoksiin ja joiltain osin allekirjoitan medikalisaatio-kritiikin. Pidän tiedon ja vallan suhteen käsittelemistä tärkeänä.

Foucault'lla on käsite "medikaalinen katse", joka tarkoittaa medikalisoituneessa yhteiskunnassa ihmisyksilön näkemistä pelkkänä lääketieteellisesti merkityksellistettynä biomassana – ohi kokonaisvaltaisen ihmisyyden (kokemukset, tunteet jne.) ja ohi subjektiuden. Tässä käsitteessä kiteytyy sellaista kritiikkiä, jonka allekirjoitan.

Kermakaakao, Brämhultsin tuorepuristettu appelsiinimehu ja jokin terveellinen vihannestuoremehu.

Ihan mielenkiintoinen moraalitarina, jossa oli hengellinen ulottuvuus. Erityisesti Mari Rantasilan hahmo oli uskottava: keski-ikäistynyt, rock-henkinen romantikko ja pasifisti, joka elää sielunkumppanuudesta. Toisaalta hahmon teko elokuvan lopussa oli tosi yllättävä, vähän ehkä epäuskottavakin, eli teko, joka ei istunut hahmon profiiliin mielestäni.

Toisaalta teko mahdollisti tarinan keskeisen teeman loppuun viemisen, tai sen alleviivaamisen. Keskeinen teema oli mielestäni totuuteen tuleminen ja tunnustaminen sekä valmius kantaa vastuu teoistaan.

Lähes kaikki suomalainen rock, pop ja iskelmä. Jos on pakko joitain yksittäisiä mainita, niin Dirlandaa ja Popedan tuotanto. Ei millään pahalla Kujua tai Popedaa kohtaan, ne eivät vain ole minun tyyppistäni musiikkia.

En muutenkaan tykkää kuunnella radiota, koska sieltä saattaa yllättäen alkaa joku hyväkin laulu, jota en sillä hetkellä ole valmis kuulemaan, uppoutumaan esim. laulun synnyttämiin muistoihin ja fiiliksiin. Tykkään kuunnella omia kokoelmiani ja valita laulut itse.