Faith

Tällaisia juttuja on alkanut näkyä paljon iltapäivälehdissä, mutta uskoisin että ilmiö on harvinainen.

En päässyt lukemaan juttua, mutta joskus nuo tarjoillaan feminismin viitekehyksessä. Eli kun tuollaisessa elämäntyylissä toteutuu nuoren naisen itsenäinen päätöksenteko siitä miten elää. Toisaalta siinä toteutuu myös paluu mieselättäjyyteen josta alkuperäiset feministit pyristelivät irti (maailmalla; Suomessahan naiset kävivät suurelta osin ansiotyössä alkuperäisen feminismin aikaankin).

Kaipa kiinnostus johtuu siitä, että TE-toimiston työntekijä saa siitä tietoa millaista työtä työnhakija pystyy tosiasiallisesti tekemään. Työnhakijahan on velvollinen vastaanottamaan sellaista työtä jota pystyy tekemään. 

Toisaalta tuossa ei välttämättä huomioida sitä että on ihan eri asia tehdä sitä tietynlaista työtä oman jaksamisen mukaan, kivassa vapaaehtoisporukassa ja ilman tulospaineita.

Perushyvää. Minulla perushyvä / onnellisuus alkaa siitä mihin kärsimys (esim. rajuoireinen sairastaminen) päättyy. Mitään tylsää harmaata aluetta minulla ei ole.

Tämäkin on kiitollisuuden aihe. Ei ole pelkästään omasta asennoitumisesta kiinni osaako nauttia perusarjesta. 

Hän ei ole sinut heikkouden ja heikkouden ilmauksien kanssa? Heikkouden ilmaukset ärsyttävät häntä ja se purkautuu ilkeytenä?

Jos kyseessä on mielenterveyden ongelma (siis sinulla) niin voi olla että hän ei ymmärrä sitä ja vähättelee sitä. On ihmisiä jotka eivät usko esim. masennuksen olemassaoloon.

1970-luvun elokuvat ovat tyylikkäitä. Se kokonaisuus aina musiikista ja muusta äänimaailmasta pukeutumiseen, kuvaustyyliin yms.

Hitchcockin elokuvien estetiikka on nautinnollista, esim. Vertigo on kaunis elokuva. Linnuissa taas Tippi Hedrenin hahmo on niin tyylikäs, hienostuneesti savukkeita polttava kaunotar jakkupuvussa ja minkkiturkissa.