Faith

Älkää puhuko vain teoriatasolla, että "joo pitäisi kyllä ehdottomasti tehdä joskus jotain yhdessä", vaan suunnitelkaa seuraavalle viikonlopulle yhteinen päiväreissu johonkin, vaikka naapurikaupunkiin syömään. Valitkaa yhteinen tekeminen, josta kaikki oikeasti tykkäävät.

Vierailija kirjoitti:

Tämä voisi olla minun kirjoittamani aloitus. Usein näissä yksinäisyys keskusteluissa kuitataan että "sulla on perhe, et oo oikeesti yksinäinen", mutta minä ainakin koen valtavaa yksinäisyyttä perheestä huolimatta. Kaipaan juuri sitä ystävää jonka kanssa "tuulettua" hetki perhe-elämästä. Sitä jonka kanssa lähteä teatteriin, elokuviin, tapahtumiin tai vaikka ihan vain lenkille juttelemaan. Miehen kanssa meillä on hyvin erilaiset kiinnostuksen kohteet. Töissä on kyllä kivat työkaverit mutta en ole kuitenkaan kenenkään kanssa niin läheinen että olisi ystäviksi tultu. N39

Ehkä oikeampi ilmaus olisi ystävättömyys, ei ole ystävää?

Minulle tulee yksinäisyydestä mieleen sellainen, että asuu yksin eikä juuri koskaan tapaa muita ihmisiä paitsi kaupassa kassatyöntekijän, joskus lääkärin. 

Katukuvassa oli paljon enemmän ihan "tavallista tuulipukukansaa", tavalliset vaatteet, sotkuiset hiukset hapsottivat myssyn alta, homssuisuutta sekä erilaisia kasvonpiirteitä. Amerikkalaisissa elokuvissa ja sarjoissa katukuva on kiiltokuvamaisempi.

Tämä oli suuressa kaupungissa ja sen lähistöllä keskiluokkaisella omakotitaloalueella, marketeissa yms.

Toisaalta sekin yllätti, että tuntemattomat ihmiset puhuivat toisilleen, esim. saattoivat toivottaa hyviä pyhiä ohi kävellessään kadulla. Tiesin ihmisten olevan sosiaalisempia, mutta en tiennyt sen ilmenevän ihan noin konkreettisesti parin viikon vierailun aikana.

Vierailija kirjoitti:

Minun kantani opettajana ja muutenkin on se, että jokainen tilanne on erilainen. Asiat eivät aina ole sitä, miltä ne näyttävät. On tärkeää, että ennen hutkimista tutkitaan.

On tapauksia, joissa on selvinnyt, että uhri ei ole ihan vaan uhri. Läheskään aina oppilas ei kotona kerro ihan kaikkea.

Silloinkin kun kiusattu ei ole varsinaisesti tehnyt mitään pahaa, voi olla paikallaan ohjata häntä silti pohtimaan, mikä omassa käytöksessä kenties ärsyttää muita. Tämä voi auttaa häntä tulevaisuudessa. Ei liene pelkkää sattumaa, että samat tyypit päätyvät kiusatuiksi myös uusissa kouluissa, intissä, töissä jne.

Monen kiusatun sosiaalisissa taidoissa on puutteita. Jopa niin, että tulkitaan kiusaamiseksi sellaistakin, mikä ei sitä ole. Itse asiassa suurin osa tapauksista, joita selvitän, ei ole kiusaamista, vaikka niin sanotaan. Yleensä kyse on riidoista, huonosta käytöksestä, väärinkäsityksistä, kohtaamattomasta kemiasta jne. Mutta toki pyrin nämäkin selvittämään.

Mutta kuten sanottu, tapaukset ovat erilaisia.

Eikö parempi olisi ohjata niitä kiusaajia miettimään, miksi he kiusaavat. Siihen voi minusta kuulua myös sen pohtiminen, mikä heitä kiusatussa niin kovasti ärsyttää. Ei siis siten, että ärsyttävä asia määriteltäisiin kiusaamisen syyksi (ja siten syy olisi kiusatussa) ja kiusattua vaadittaisiin muuttamaan itseään ja käytöstään vähemmän ärsyttäväksi, vaan että kiusaajat joutuisivat erittelemään sitä, millä tavoin oikeuttavat kiusaamisensa.

Jos kiusatun ohjaa pohdiskelemaan mikä hänen käytöksessään kenties ärsyttää muita, pohdinta on loputonta eikä varmaa vastausta saa koskaan. Tämä johtaa oman sosiaalisen olemisensa jatkuvaan kyseenalaistamiseen ja epävarmuuteen. 

Eihän kiusattu voi tietää sitä, mikä hänen neutraalissa käytöksessään mahdollisesti ärsyttää. Vain kiusaajalla on avain omaan kiusaamisensa.

Vierailija kirjoitti:

En muista nimeä mutta kansi oli vihreä. Näin jokin aika sitten Facebookissa kuvan joltain sivulta, siellä oli Heikki-niminen jänis ja Simo-siili. Anni liittyi jotenkin myös ihmishahmona kirjan seikkailuihin. Tämä muisto on vuodelta -86.

Minullakin oli tuo vihreä kovakantinen aapinen. Kannessa oli muistaakseni piirrettyjä lapsia ja eläimiä, jotka istuivat ringissä aapiskukon ympärillä.