Faith

Estonia-kohtaus oli todella vaikuttava ja liikuttava, mutta jäin miettimään, oliko se sittenkään realistinen. Me tiedämme, että laivaan ja hytteihin jääneet kuolivat eikä heitä edes yritetty pelastaa, mutta Estoniassa olleet eivät tienneet sitä.

Uskon että itse olisin loppuun asti luottanut ja vakuutellut muillekin, että pelastus on tulossa. Olisin  valmistautunut evakuointiin ja yrittänyt pysyä mahdollisimman rauhallisena. Olisin pitänyt hytin oven auki tai ainakin käynyt vähän väliä tähyilemässä pelastussukeltajien otsalamppujen valoja. Sen sijaan, että olisin vain laittanut hytin oven säppiin ja ruvennut laulamaan virttä tms.

Uskon että tavalliset Estonian matkustajat olivat olettaneet, että pelastustyöntekijöiden saapumiseen on suuri mahdollisuus (?). Jotkut pelastusalaa tuntevat matkustajat sekä miehistön jäsenet kyllä luultavasti osasivat päätellä, että apua ei ole tulossa.

Olen lukenut täysin päinvastaisista tutkimustuloksista.

Empatian voi kai määritellä eri tavoin. Jo hienoinenkin ero määritelmässä voi johtaa erilaisiin tutkimustuloksiin.

"Tutkimuksen mukaan empaattiset ihmiset suhtautuivat keskimääräistä myönteisemmin vapaaehtoistyöhön ja muiden auttamiseen, mutta tutkijoiden yllätykseksi vastaajien alttius rahan lahjoittamiseen ei korreloinut empatian kanssa." (ts)

Määriteltiinpä empatia miten tahansa, mielestäni "positiivinen suhtautuminen muiden auttamiseen" ei yksin riitä, vaan tärkeintä on, että myös auttaa! Suomen kaltaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa lähimmäisten auttamiseen käytettävät rahat kerätään veroina. 

Oletko kertonut tämän hänelle? Oletko kertonut, miltä sinusta tuntuu ja miten hän käyttäytyy? Hän nimittäin itse ei välttämättä näe, millainen on.

Ehkä hän ymmärtäisi millainen ystävä hän itse on, jos toinen heijastaisi rohkeasti hänen käyttäytymistään takaisin: olisi kielteinen, kriittinen, tiuskisi, haastaisi jne. sekä nappaisi puheenvuoron ja valittaisi omista ongelmistaan. Itse en pystyisi tuollaiseen, vaan joutuisin vain vähentämään yhteydenpitoa.

Minusta se on huono, jos ystävyyssuhteessa toinen on ainainen kielteisistä asioista tilittäjä ja toinen niiden ainainen kuuntelija.

Mirtazapin ei sisällä kaloreita, mutta se vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin siten, että seurauksena ruokahalu tai "syömishalu" voimistuu monilla. Tietävätköhän lääkärit ja lääkekemistitkään tarkasti, miksi noin tapahtuu?

Olen itse joskus käyttänyt unettomuuteen Mirtazapinia pienellä annoksella, ja huomasin vaikutuksen. En lihonut, koska tiesin vaikutuksen etukäteen enkä syönyt pitkäaikaisesti liian paljon kulutukseeni nähden. Pystyin vastustamaan kiusausta ja elämään näläntunteen kanssa. Lopetin Mirtazapinin käytön mm. siksi, etten halunnut elää näläntunteen kanssa.

Minulla on lääkettä edelleen kotona, otan sitä tarvittaessa satunnaisesti, mutta en monena iltana peräkkäin. 

Onko huomattava osa nuorista naisista niin alttiita mediassa ja netissä esitetyille odotuksille bikinikunnossa olemisesta ja ristiriitaisille syyllistämisille (syyllistetään jos jää kotiin ja syyllistetään jos menee töihin) jne., että sen takia jättävät perheen perustamatta? Vaikea uskoa, mutta ehkä onkin?

Sen kyllä uskon, että jos käytännön seuraukset perheen perustamisesta ovat todennäköisesti hyvin raskaat ja on epäselvää, tulevatko omat voimavarat riittämään, niin siitä saattaa kieltäytyä, vaikka lapsia haluaisikin.