Faith

Kovan lain ensimmäiset tuotantokaudet eli vuodet 1990-1994. Niissä oli mielenkiintoisia rikostarinoita sekä asianajaja Stone jota näytteli Michael Moriarty. 

Jos Dynastia tai Dallas alkaisi alusta, saattaisin nostalgiasyistä ruveta katsomaan ainakin silloin tällöin.

Jos Salaiset kansiot alkaisi alusta, katsoisin ensimmäisen tuotantokauden.

Äärirajoilla-mysteerisarja 90-luvulta. 

Sauli sanoo dokkarin lopussa:

"Mä en oo oikein koskaan uskaltanu ottaa isoja riskejä missään. Nyt voin todeta että varmaan olis pitänyt ottaa riskejä."

Tämä oli surullista. Kaikille riskin ottaminen ei ole yhtä helppoa. Jos on herkkä, torjutuksi tulemista varoo vaistomaisesti enemmän. Koulukiusaamiskokemukset nuoruudessa voivat aiheuttaa sen, että pitää torjutuksi tulemista todennäköisenä.

Isot perhoset. Se alkoi kohdatessani lähietäisyydeltä syreenikiitäjän, joka on todella isokokoinen. Sen jälkeen olen kammonnut kauniita päiväperhosiakin, jos ne lentävät lähelle.

Trampoliinit. Siinä kammoksuttaa hirveiden tapaturmien riski. En halua katsella, kun joku tekee voltteja trampoliinilla. Samasta syystä en tykkää siitä, kun joku pitää lasta olkapäillään.

Kaikki sairaudet pahimmillaan ovat kauheita enkä haluaisi mitään sairautta.

Jotkut sairaudet ovat kuitenkin sellaisia, että jopa tyypillinen tapaus on jatkuvasti ihan kauhea. Fataali insomnia, joka on geneettinen prionisairaus, on mielestäni sellainen. Huntingtonin tautikin on varmaan aika lailla sellainen. Näihin molempiin liittyy vielä vahvan perinnöllisyyden takia psykologisia erityisvaikeuksia.

Toisaalta ihminen voi sairastaa todella rankkaa sairautta, mutta silti olla elämänhaluinen ja monesti ihan tyytyväinen. Kaikenlaiseen sopeutuu. Itselläni on MS-tauti, ja vaikka se on suht lievä, jotkut ajattelevat, että jo MS-diagnoosin saaminen olisi jotain niin hirveää, että mieluummin kuolisi. Minä olen kuitenkin ihan onnellinen enimmäkseen.

Ostin pikku purkin valkosuklaapashaa. Syönen sen huomenna.